Aidosti hyvää joulua

Viime vuonna suomalaiset käyttivät jouluostoksiin keskimäärin rahaa 600 euroa. Mutta ovatko lahjat ja materia asioita, jotka aidosti tekevät hyvän joulun. Ehkä kyse on jostain ihan muusta?
Aidosti hyvää joulua

Tähän aikaan vuodesta tavataan toivottaa hyvää joulua. Mutta millainen oikeastaan onkaan aidosti hyvä joulu? Sitä kannattaa pysähtyä pohtimaan.

Mistä on hyvä joulu tehty?

Hyvä joulu on varmasti meille jokaiselle hiukan erilainen. Selvää kuitenkin lienee se, ettei aidosti hyvä joulu synny tolkuttomasti krääsää haalimalla tai hampaat irvessä täydelliseen juhlasuoritukseen pyristelemällä.

Mikä on hyvän joulun resepti?

Muutamia asioita, jotka tekevät hyvän joulun:

1) Yhdessäolo
2) Armollisuus
3) Kiitollisuus
4) Kiireettömyys
5) Omannäköinen joulu
6) Riistämättömät lahjat ja vastuulliset jouluherkut

Aidosti hyvä joulu saattaa hyvinkin syntyä yhdessäolosta, lämpimästä tunnelmasta, herkullisesta ruuasta, ilon ja onnen hetkistä, kiireen kaikkoamisesta, armollisuudesta, pysähtymisestä, rauhasta - ja tietysti siitä, ettei ketään riistetty tai halpuutettu hengiltä joululahjojenkaan vuoksi. Toivotetaan siis yhdessä aidosti hyvää joulua lähi-ihmisten lisäksi myös eläimille ja ympäristölle!

Aidosti hyvään jouluun kuuluu myös kiitollisuus: se kaiken hyvän huomaaminen, mitä elämässä on. Kiitos kannattaa laittaa myös kiertämään - siitä kiirivä iso ilo auttaa kanssaeläjiämme tallustelemaan eteenpäin hymy huulillaan. Jaetaan siis joulunakin hyvää sekä hymyillen että kiitoksin!

Kiittää kannattaa myös itseään. Liian moni ruotii epäonnistumisia sen sijaan että huomaisi ne pienet supersankariteot, joita jokaisen arki oikeasti on pullollaan. Kiitos, kun tyhjensin astianpesukoneen! Kiitos, kun tein läksyt! Kiitos, kun jaksoin pontevasti työviikon läpi. Kiitos, kun muistin ottaa aikaa myös itselleni.

Onko armollisuus avain hyvään jouluun?

Täydelliseen jouluun pyrkiminen uuvuttaa ja tekee tyytymättömäksi. Armollisuus kuuluukin hyvään jouluu - moneltakin kannalta katsoen. Lasketaan siis huoletta rimaa ja pistetään paukkuja aitoon läsnäoloon supersuorittamisen sijaan! Vähemmän täydellinen tuottaa usein enemmän iloa.

Kukaan porukka ei varmastikaan kaipaa jouluunsa marttyyria, joka esimerkiksi pöydän antimiin liittyvän työtaakan uuvuttamana kerjää kiitoksia - ja vähättelee itse kovaäänisesti sen kymmenen sortin kattauksia. Katkeruuden ja kinan sijaan kannattaa tosiaan valita armollinen asenne!

Tämän täydellisemmäksi ei kukaan meistä tule eikä täydellistä jouluakaan kannata tavoitella. Nokonuukaa ei ole joulusiivouksen kanssa eikä juhlapöydän antimienkaan suhteen. Vähemmän joulusuorittamista tuo mukanaan enemmän jouluiloa. Tarpeeksi hyvä riittää - sillä joka tapauksessa kaikki on hyvin.

Kiireettömyys on aitoa joulurauhaa

Joulunpyhät tarjoavat monelle meistä mahdollisuuden rauhallisempaan elämään. Entä, jos tyyntyisin oikeasti - pysyttelisin irti somen kohinasta ja olisin livenä läsnä ihmisille? Jokaista hetkeä ei tarvitse täyttää tekemisellä - erittäin terveellistä on toisinaan ihan vaan olla. Entä jos tänä jouluna antaisin itselleni luvan olla tekemättä mitään? Ottaisin aikaa olla oma itseni. Tuntisin rauhan hiljaisuudessa ja tyyneyden tyhjissä tuokioissa. Heittäisin pois kaikki arkihuoleni ja ymmärtäisin, että kaikki on hyvin.

Aidosti hyvä joulu on jokaiselle omanlaisensa

Jokaisella ihmiselle ja perheelle aidosti hyvä joulu on omanlaisensa. Kun toisille aidosti hyvä joulu on harras ja rauhallinen, on se toisille räväkkä ja riemullinen. Kaikki eivät vietä joulua ollenkaan - ja sekin on ehdottomasti OK.

Vaikka jouluun liittyykin vahvoja ennakko-oletuksia, jokaisella on taatusti oikeus tehdä kuusijuhlasta itsensä näköinen. Tämä pätee tietysti myös pöydän antimiin: laatikoita ja kinkkuja ei varmasti tarvita, jos kukaan syöjistä ei niistä oikeasti pidä. Lasagne ja tippaleivät voivat aivan mainiosti olla jollekin parasta jouluruokaa, mitä kuvitella saattaa!

Päästämällä irti “oikeaan jouluun” liittyvistä, ulkopuolelta kumpuavista ajatusmalleista ja ankarista vaateista myös joulunseudun elämästä tulee kevyempää ja iloisempaa. Hymy pyrkii huulille ja on helpompi hengittää.

Laitetaan hyvä kiertämään!

Hyvä joulumieli viriää myös muita auttamalla. Laitetaan siis hyvä kiertämään; kun antaa, niin saa. Kampin Ruohonjuuressa on tänäkin vuonna Hope ry:n keräyspiste, jonne voi hankkia lahjoja, jotka Hope ry jakaa vähävaraisille lapsiperheille.

Tänäkin jouluna Ruohonjuuri antoi lahjan myös planeetallemme. Ylikompensoimme yrityksemme omat päästöt 100 %:sesti - paitsi tänä vuonna, niin myös noin kymmeneksi vuodeksi eteenpäin. Ruohonjuuren hiilihyvityksen tuloksena istutettu kuusentaimikko löytyy Sotkamosta sijainnista: 64°06'09.8"N 27°56'15.7"E. Metsiensuojeluun liittyen myönsimme tänä vuonna Ruohonjuuri-palkinnon Luonto-Liiton Metsäryhmälle, joka työskentelee uutterasti metsäluontomme puolesta.

Vain hyviä tuotteita

Aitoon jouluun kuuluvat myös aidosti hyvät lahjat - sellaiset, joiden takia ketään ei ole riistetty tai halpuutettu hengiltä. Halvalla on hintansa, joka usein maksetaan kaukana meistä. Esimerkiksi kahvin, suklaan tai kaakaon taustalta saattaa löytyä paljon kärsimystä ja epäoikeudenmukaisuutta - näitä asioita kukaan tuskin jouluunsa toivoisi. Me Ruohonjuuressa pyrimme pontevasti siihen, ettei mikään tuotteistamme asiakkaillemme koituva hyvä ole muilta pois. Siksi valikoimissamme onkin vain hyviä tuotteita.

Kulunut vuosi on ollut erityisesti monelle pienyritykselle todella hankalaa aikaa. Suosimalla kotimaisten pienyritysten tuotteita autat omalta osaltasi heitä ponnistelemaan parempaan päin. Valinnat vaikuttavat ja pienistä puroista muodostuvat vuolaimmatkin virrat.

Selvää on, että määrän sijasta kannattaakin hankkia laatua!

Aidosti hyvää joulupöytään - aidot, lintuystävälliset oliiviöljyt

Tiesitkö, että oliiviöljy on yksi maailman väärennetyimmistä elintarvikkeista? Ruohonjuuresta löydät aidosti hyvät oliiviöljyt, luonnollisesti. Ruohonjuuressa myydään ainostaan luomulaatuisia, aitoja oliiviöljyjä, jotka on tuotettu lintuja tai muuta luontoa vahingoittamatta. Tiesitkö, että oliivien sadonkorjuu aiheuttaa vuosittain miljoonia lintukuolemia Välimeren seudulla? Ruohonjuuressa myytävien oliiviöljyjen oliivit kerätään lempein menetelmin; lintuja ja muuta luontoa vahingoittamatta. Lisää asiasta voit lukea blogistamme.

Tämän vuoden parhaaksi ruokatuotteeksi valittu Terra Creta -ekstraneitsytoliiviöljy on jäljitettävissä viljelmille saakka. Alkuperäsuojattu, lempeän aromikas Terra Creta -oliiviöljy on jokapäiväinen keittiökumppani, joka nostaa ateriat arjen yläpuolelle. Tässä öljyssä laadun maistaa taatusti.

Lue blogistamme lisää aidon oliiviöljyn tunnistamisesta!

Aidosti hyvää joulupöytään - hyvässä suklaassa ei ole mitään pahaa

Keskivertosuomalainen popsii vuodessa kuutisen kiloa suklaata ja vain valitettavan pieni osa siitä on tuotettu ihmistä ja luontoa kunnioittaen. Suklaantuotannossa käytetään valitettavasti edelleen paljon lapsi- ja pakkotyötä. Kaikessa suklaassa ei ole siis hyvä jälkimaku.

Ruohonjuuressa myydään vain suklaita, jotka on tuotettu asiallisesti - luontoa tai ihmisiä riistämättä.

Esimerkiksi Ruohonjuuressa myytävän Goodio-sarjaa valmistetaan artesaanihengessä käsityönä Vantaalla. Suklaiden raaka-aineet ovat puhtaita, ravinnerikkaita ja luomulaatuisia. Pääaineksena komeileva kaakao ostetaan reilulla hinnalla suoraan kaakaontuottajilta ja Goodiolla pidetään muutenkin visusti huolta siitä, että yrityksen arvot toteutuvat kaikissa tuotantovaiheissa.  Suklaata tehdään kestävän kehityksen ajatuksella, aito läpinäkyvyys johtotähtenä kimmeltäen.

Tiedätkö muuten, miksi osa Goodio-suklaista ei ole raakasuklaita? Syy siihen on kokonaisvaltainen vastuullisuus sekä kaakaopapujen pientuottajien tukeminen. Goodio on nimittäin sitoutunut ostamaan kaakaopapujen pientuottajayhteisöjensä KOKO SADON, joka tuo pienviljelijöille taloudellista turvaa (koska he tietävät, että koko sadolleen löytyy ostaja, joka maksaa kaakaopavuista kunnollisen hinnan).

Koska osa kaakaopavuista tuotetaan (länsimaisesta vilkkelista vilkuillen) varsin alkeellisissa olosuhteissa, saattaa osa pavuista olla makuprofiililtaan raakasuklaisiin soveltumattomia. Koska raakasuklaat tietysti tehdään paahtamattomista kaakaopavuista, käytettyjen raakaopapujen maku vaikuttaa olennaisesti suklaan makuun ja niiden makuprofiilin tulee olla aina tietynlainen, jotta myös muut raaka-aineet pääsevät esille toivotulla tavalla.

Goodio joutuu siis lajittelemaan ostamansa pavut siten, että vain makuprofiilikriteerinsä täyttävät kaakaopavut päätyvät raakasuklaidensa aineksiksi. Muut pavut paahdetaan (jolloin paahtamalla saadaan makua säädettyä haluttuun suuntaan) ja näistä pavuista tehdään ne Goodion suklaat, jotka eivät ole raakasuklaita. 

Goodion suklaat ovat siis vastuullisia myös pintaa syvemmältä. Kurkkaa lisää tästä blogijutustamme!

Myös Foodin-raakasuklaat ovat vastuullinen valinta!

Aidosti hyvää joulupöytään - reilun meiningin kahvi saa kahvikissan kehräämään

Suomalaiset ovat kahvikansaa. Lipittelemme, särvimme ja siemailemme kahvia kymmenisen kiloa henkeä kohden vuodessa. Kaikissa kupillisissa ei ole hyvä jälkimaku: kahvintuotantoon liittyy yhä paljon vakavia epäkohtia, joiden korjaamiseen voimme jokainen osallistua. Suosikaamme siis reiluin pelisäännöin tuotettua luomukahvia: se on valinta oikeudenmukaisemman maailman ja monimuotoisemman luonnon puolesta.

Ruohonjuuren reiluista Gran Palomar -kahveista voit lukea lisää blogistamme.

Aidosti hyvää joulupöytään - vaihda parempiin mausteisiin

Makua elämäänsä voi taikoa monella tapaa - myös aitojen luomumausteiden avulla. Mausteissa on toden totta eroa; kun aitoa vaniljaa on maistanut, ei synteettisiä vanilliiniketaleita enää huoli keittiöönsä. Myös kanelivalinnoilla on merkitystä: Ruohonjuuressa myytävät Ceylonin kaneli on turvallisempi valinta “perusmarkettien” Cassia-kanelin sijaan. Asiasta voit lukea lisää blogistamme.

Kanelilla on myös lukuisia terveysvaikutuksia. Kurkkaa ne täältä!

Kanelin kaveriksi kannattaa valita myös aito vanilja!

Mausteilla on myös lukuisia terveysvaikutuksia - eikä turhaan olekaan todettu, että “maustekaappisi olkoon lääkekaappisi”.

Aidosti hyvää joulupöytään - kun kinkku ei ole kankku

Vaikka lihaista kinkkua syödään Suomessa jouluisin yhä yli kuusi miljoonaan kiloa, entistä useampi notkuttelee juhlapöytäänsä kasvispohjaisin antimin.  Kasviskinkkujen valikoima onkin laajentunut viime vuosina mittavasti ja myös Ruohonjuuresta löytyy oivalliset kruunut eettisiin joulupöytiin. Kurkkaa lisää tästä ja maukkaat reseptit täältä!

Aidosti hyvää iholle

Kosmetiikkapaljouden keskellä voi iskeä epätoivo. Mikä on oikeasti hyvää iholle? Ruohonjuuren apajilla voi huokaista helpotuksesta: kemikaalikimarat eivät hyllyillämme keikahtele vaan valikoimissamme on vain luonnonkosmetiikkalaatuisia ihanuuksia.

Eniten kehuja luonnonkosmetiikkatuotteidemme saralla lienee kerännyt Evolven kuivaakin ihoa tehokosteuttava Hyaluronihapposeerumi, joka antaa myös kyytiä rypyille ja juonteille.

Myös monikäyttötuotteet ovat suuressa suosiossa. Lisää niistä voit lukea blogistamme.

Aidosti hyvää ystävälle

Ruohonjuuren jouluklassikko on Frantsilan yrttitilan kotimainen Paras ystävä -hoitopakkaus. Tämä hemmotteleva kauratyyny rentouttaa lihakset ja antaa kivuillekin kyytiä lämmitettynä tai  kylmennettynä. 

Lahjaksi ystävälle voi antaa myös uuden harrastuksen. Kombuchan valmistuspakkauksen avulla aloittelijakin pääsee tehtailemaan terveysjuomia kotikolossaan! Idätysastia on myös lahja, jossa todellakin on itua! Idätysastian avulla idättäminen on huomattavasti helpompaa kuin heinänteko! Idut ovat terveellistä tuoreruokaa, jotka suorastaan vilisevät vitamiineja.

Ja Ruohonjuuren lahjakortti - se on tietysti taatusti tykätty lahja. Jokaisella meillä on tuotesuosikkimme ja omat tarpeemme - moni antaakin lahjan saajan itse valita.