Puhdistamo – Superfoodeja suurella sydämellä!

Puhdistamon tuotteet ovat varmasti tuttuja suurimmalle osalle Ruohonjuuren asiakkaista. Mutta mistä kaikki sai alkunsa?

Puhdistamon tarina alkoi vuonna 2008, kun ystäväporukka alkoi yhteisestä innosta puhtaaseen ja ravinnerikkaaseen ravintoon tuoda erilaisia superfoodeja Suomeen. Siihen aikaan Suomessa ei superfoodeja sellaisena oikeastaan tunnettu ja peruskauppojen valikoima esimerkiksi gluteenittomien tuotteiden suhteen oli todella köyhä.

– Puhdistamon perustamisen taustalla vaikutti myös erään perustajan vaimon saama raju allerginen reaktio antibioottikuuriin, joka vei hänet käytännössä tehohoitoon. Sellaiset ruoka-aineet, joiden syöminen/juominen oli aikaisemmin ollut normaalia, saattoivat nyt aiheuttaa hengenvaarallisen allergisen reaktion, josta syystä monet yöt jouduttiin viettämään sairaalassa. Erilaisten etsintöjen ja umpikujien jälkeen selvisi, että vahvoilla probiooteilla sekä entsyymeillä saatiin merkittävää paranemista aikaan. Kyseinen probiootti oli Tri Ohhiran OM-X, jota ei myyty ollenkaan Suomessa sekä Enzymedican Digest Gold- ruoansulatusentsyymi. Ne ovat kaksi tuotetta, jotka ovat vieläkin valikoimassamme, enkä usko että tulevat sieltä koskaan poistumaan, sillä palaute niiden avusta ihmisten varsinkin vatsaperäisiin ongelmiin on niin ylitsevuotava, Jere Laiho Puhdistamolta valottaa yrityksen alkutaivalta.

Puhdistamon ensimmäisiä tuotteita olivat ravintorikkaat ruoat, eli ”superfoodit”, kuten gojimarja, kookosöljy, toco ja riisiproteiini.

– Gojimarja edustaakin hyvin ”superfoodia” siinä merkityksessä, jona Puhdistamo superfoodia terminä pitää. Gojimarjassa on pienessä tilassa huikea määrä ravinteita, sekä mm. proteiinia yhtä paljon kuin raejuustossa, silti sen ollessa ”pelkkä” marja. Toco oli taas hyvä vaihtoehto maidolle leivonnassa ja riisiproteiini puhdas kasviperäinen proteiini silloisten huonolaatuisten heraproteiinien tilalle, Laiho kertoo.

Ravinteikkaimmat helmet maailman monesta kolkasta

Jokaisessa kulttuurissa on omat kansallisaarteensa ruoan muodossa. Esimerkiksi Ecuadorissa kaakaopapuja on käytetty muinoin jopa rahana, Thaimaan aarre on kookosvesi, Filippiineillä taas kookosöljy ja Suomessa puolestaan pakuri – tuo metsiemme musta kulta.

– Puhdistamon filosofiana on tuoda nämä eri kulttuurien kansallisaarteet kaikkien saataville sekä myös edustaa Suomea etunenässä viennissä, Laiho julistaa.

– Puhdistamon visiona on tuoda lisäaineettomia, luomulaatuisia, viljattomia, sekä ennen kaikkea terveellisiä ruokatuotteita markkinoille. Olisi hienoa, jos erilaiset energiajuomat ja Coca-colat voisi korvata terveellisillä juomavaihtoehdoilla, kuten kookosvedellä ja kombuchalla.

Laadusta tinkimättä

Puhdistamo on niittänyt mainetta vastuullisena, tuotteiden taustat säntillisesti tuntevana yrityksenä. Eikä laikaan syyttä!

– Puhdistamo on perustamisestaan lähtien nojautunut täysin huippulaatuun. Kun laitamme Puhdistamon logon johonkin, takaamme, että tuote on paras mahdollinen versio kyseisestä kategoriasta, Jere lupaa.

Puhdistamolle on tärkeää, että asiakkaat voivat halutessaan tarkistaa itse oman tuotteensa eräkohtaiset tiedot. Tämä onnistuu julkisessa helposti osoitteessa: https://www.puhdistamo.fi/laatutakuu

Kun asiakas syöttää tuotteen pohjan etiketissä olevan 8-numeroisen eränumeron nettisivuille, järjestelmä hakee tuotteeseen liittyvät tutkimukset ja yksityiskohdat tietokannasta. Jokaisesta tuote-erästä löytyvät mm. mikrobiologiset analyysitulokset ja raskasmetallianalyysin tulokset.

Superfoodien pioneeri

Puhdistamo on yksi superfoodien konkareista Suomessa – ehkä jopa se kaikkein ensimmäinen. Myös tulevaisuutensa näyttää varsin valoisalta: Puhdas ja terveyttä tukeva ravinto ei ole poistumassa suosiosta.

– Suomessa on vahvasti kasvamassa terveys-megatrendi, jonka yksi haara on mahdollisimman puhdas, eettinen, helposti jäljitettävä ja ravinnerikas ravinto. Tähän samaan megatrendiin voi liittää myös esimerkiksi itsensä mittaamisen, henkisen hyvinvoinnin – jopa laadukkaat yöunet. Ravinto on kuitenkin yksi helpoiten seurattavissa oleva osa tätä megatrendiä ja superfoodit sen etunenässä, Jere maalailee.

– Nykyään ihmisten tietoisuus erilaisten lisäaineiden terveyshaitoista sekä eettinen tietoisuus ruoan alkuperästä on räjähdysmaisesti kasvanut. Haluamme tulevaisuudessakin vastata kuluttajien vaativimpiinkin tuotetoiveisiin. Laadun lisäksi tärkeäksi seikaksi on noussut käyttövalmiit sekä helppokäyttöiset tuotteet, kuten kollageenismoothiet ja valmiit smoothiepohjat. Myös pikasyövät- ja juotavat, kuten kookosvesi ja kombucha, ovat räjähdysmäisesti kasvussa, Laiho lisää.

Kookosvesi on suosikkituote

Puhdistamon suosituin tuote on taannoin Ruohonjuuren parhaaksi juomaksikin valittu kookosvesi – “Thaimaan pala paratiisia”.

– Muistan, kun muutama vuosi sitten tuotiin kookosvesi isosti Suomeen. Meillä ei ollut minkäänlaista ennakkoaavistusta miten tuote otettaisiin vastaan, mutta usko siihen oli kova. Nykyinen suosio on kuitenkin ylittänyt kaikki odotukset moninkertaisesti, Jere muistelee.

Puhdistamon tavoite on olla luomassa uutta ja tarjoamassa terveellisempiä vaihtoehtoja kuluttajille. Tällä hetkellä eniten suosiotaan kasvattava tuote on kombucha-maitohappobakteerijuoma. Tuo limpparilta maistuva, fermenoimalla valmistettu teejuoma sisältää noin miljardi hyvää bakteeria, jotka saavat suolistosikin iloiseksi.

– Seuraava askeleemme on saada kombucha tulevaisuuden Coca-Colaksi nuorison keskuudessa, Jere suunnittelee.

 

”Ruoka olkoon lääkkeesi ja lääke olkoon ruokasi” – Hippocrates

Osta Puhdistamon tuotteet Ruohonjuuren verkkokaupasta >>