Curly Girl Method – kiharat kutrit kukoistamaan!

Curly Girl Method on jymysuosioon ampaissut hiustenhoitorutiini, jossa jujuna on tuunata luonnonkihara tai luonnostaan taipuisa tukka kauniiseen kukoistukseensa.

Curly Girl Method

Curly Girl Methodin ideana on paitsi trimmata kiharat hiusten hyvinvoiviksi myös oppia tykkäämään tukastaan kaikkine ominaisuuksineen. Laineita tai taipuisuutta ei siis pyritä kätkemään vaan niistä otetaan isosti ilo irti!

Curly Girl Method juontaa juurensa kampanjaa Loraine Masseyn kirjasta Curly Girl: The Handbook, jossa käydään seikkaperäisesti läpi terveiden ja onnellisten kiharoiden salat.  Curly Girl Methodin tukkarutiineissa keskitytään siis ratkaisemaan taipuisan tukan ongelmia – ja muovaamaan heikkouksista vahvuuksia ja uhista mahdollisuuksia.

Jenkeistä maailmalle ponnahtanut Curly Girl -metodi alkoi voimaannuttavana vastalauseena suoratukkaisuutta ylistäneelle hiusmuodille. Tukan suoristuspyristelyjen sijasta kiharatatukkaiset alkoivat korostaa käkkäräisten hiusten kauneutta ja hoitaa niitä siten, että mahtipehko näyttäisi entistäkin uljaammalta.

Vaikka alkujaan Curly Girl -metodi kehitettiinkin erityisesti afrohiuksille, voidaan sitä mainiosti soveltaa myös kaikenkarvaisille kihartuvuurteen taipuville tukille.

Curly Girl Method -toimenpiteet kosteuttavat ja ravitsevat hiusta

Hiustenhoitotuotteiden valinnassa luonnonkosmetiikka on pop, koska esimerkiksi silikonit ja sulfaatit ovat pannassa.

Curly Girl -metodin kantavana ajatuksena onkin välttää kaikkea hiuksia rasittavaa ja kuluttavaa toimintaa – aina rankoista aineista kovakouraiseen käsittelyyn saakka. Hiustenhoitotuotteiden valinnassa korostuu niiden kosteuttavuus ja ravitsevuus, jotka ominaisuuksina saavatkin kiharan kukoistamaan kauniisti ja näyttämään aiempaakin runsaammalla ja muhkeammalta.

Koska kihara tukka on usein taipuvainen kuivuuteen, kosteuttavat hiustenhoitotuotteet ovat luonnollinen valinta Curly Girl -metodia hyödyntävälle.

Esimerkiksi Inkuto-sarjan kiharalle tukalle aivan erityisesti kehitetty, hiuksiin jätettävä hoitoaine on loistava valinta Curly Girl -metodin mukaan menijälle.

Curly girl method ruohonjuuri

Koska tarkoituksena on ravita ja kosteuttaa hiuksia optimaalisesti, myös karitevoikäsittely tekee Curly girl -hommissa eetvarttia.

Curly girl -metodin mukaiset hiustenhoitorutiinit voidaan tehdä arjessa hyvinkin simppelisti tai sitten jopa äärimmäisyyksiin saakka panostaen – kukin luonteensa mukaan.

Tämäkään metodi ei tuo järisyttäviä tuloksia hetkessä vaan muutoksille pitää antaa aikaa. Mitä kiharampi tukka on, sitä enemmän kosteutusta (= omistautuneempaa heittäytymistä metodin keinoihin) se vaatii. Jos tukka on vain hiukan lainehtiva, voi rutiinin kevytkin soveltaminen saada hyviä tuloksia aikaan.

Curly Girl Method – tukanpesu tapahtuu hoitoainetta käyttäen

Curly Girl -metodin menetelmissä ehkä jännintä on, että tukka tulisi sen mukaan pestä pelkästään hoitoaineella –  ja vieläpä melkoisen harvoin! Hoitoainepesu suositellaan tehtäväksi korkeintaan kerran viikossa.

Pointtina on se, että jotta kiharan saa kauniisti korostumaan, tukan pitää saada runsaasti kosteutusta osakseen. Shampoopesu vie tukasta kosteutta pois ja siksi putsauspuuhat tehdäänkin ravitsevia hoitoaineita hyödyntäen.

Hoitoainepesu tehdään antaumuksellisesti: homman ensimmäisessä vaiheessa hoitoaine hierotaan hiuspohjaan ja lika “nostellaan” sormien avulla hieroskellen ihosta irti.  

Hiusten pesuun suosittelemme Inkuto-sarjan hoitoainetta, joka on erityisesti suunniteltu käkkärää tukkaa hoitavaksi ja kaunistavaksi. Unique Haircare -sarjan Hiuksiin jätettävä hoitoaine sopii mitä mainioimmin CGM-käyttöön.

Suurta suosiota kiharatukkaisten keskuudessa nauttivat myös Organic Shop -sarjan Vadelma-hoitoaine, Kookos-hoitoaine, Frantsilan yrttitila kotimainen Koivu-turvehoitoaine, Madara-sarjan Ravitseva hoitoaine ja Ole Hyvä -sarjan Hilla-hoitoaine.

Suurta suosiota CGM-innostuneiden parissa ovat niittäneet Uberwood-sarjan hoitoaine, Natura Siberica -sarjan Ruusujuuri-hoitoaine, Kamomilla-hoitoaine sekä kotimaisen Murumuru-sarjan hoitoaine ja Mossa-sarjan Kosteuttava mansikkahoitoaine.

Jotkut CGM-rutiinin nimeen vannovat hylkäävät shampoopesun totaalisesti kun taas jotkut putsaavat tukkansa shampoon avulla poikkeustilanteissa – esimerkiksi rankan hikitreenin jälkimainingeissa tai silloin, kun muotoilutuotteita on tullut tuupanneeksi tukkaan tavallista vuolaammin.

Shampoosuosituksemme CGM-tukkaisille on Inkuton kookosöljypohjainen shampoo, joka ei kuivata hiuksia. Myös Uberwood-sarjan shampoot, Natura Siberica -sarjan Tuuheuttava shampoo , Vahvistava shampoo ja kotimainen Hamppushampoo ovat mainioita vaihtoehtoja Curly Girl -metodi suosiville silloin, kun shampoolla peseminen tulee kyseeseen.

Curly Girl Method -hommiin siirryttäessä kannattaa hiukset pestä syväpuhdistavalla shampoolla, joka tuuppaa tukasta tiehensä kaikkien muotoilutuotteiden jäämät. Erityisen hyvin tähän hommaan soveltuu Unique Haircare -sarjan Syväpuhdistava erikoisshampoo.

 

inkuto shampoo

Olennaista on, että mahdollisen shampoopesun jälkeen hoitoainetta käytetään aivan erityisellä antaumuksella, jotta hiukset tulisivat kunnolla kosteutetuiksi ja ravituiksi. Mahdollisen shampoopesun jälkeen hiuksia ravitsemaan ja kosteuttamaan voi vielä levittää hiusnaamion. Curly Girl -metodin mukaan menijälle sopivat mainiosti esimerkiksi Organic Shop -sarjan huippusuositut hiusnaamiot, jotka eivät kukkaroakaan turhaan rasittele. Myös Natura Siberica -sarjan hiusnaamio on oivallinen valinta kiharan tukan kauneudeksi.

Hiusöljyt ravitsevat sekä kiharaa tukkaa että hiuspohjaa, josta hiusten hyvinvointi urheasti ponnistaa! CGM-suosiota ovat saavuttaneet etenkin taannoin Ruohonjuuren parhaaksi tuotteeksi valittu Amla-hiusöljy, että yleisesti ottaen kaikki korkealaatuiset argania– ja jojobaöljyt.

Karitevoi puolestaan on kauneudenhoitonmonitaituri, joka tuo kikkaraan tukkaankin ravinteita ja kosteutta.

Curly Girl Method – kielletyt asiat

Kiharan tukan kaunistamistuotteissa ei ollenkaan käytetä silikoneja, sulfaatteja tai kuivattavaa alkoholia. Hiustenhoitotuotteissa vältetään lisäksi hajusteita, rakennepaikkaavia ainesosia ja kuivattavia muotoilutuotteita (kuten hiuslakkaa). Hiuksia ei myöskään muotoilla lämmön avulla lainkaan – ja  tukka kammataankin vain sormin tai kevyesti afrokammalla.

Ruohonjuuren kampavalikoimasta Curly girl -meinikeihin sopii Iberon harvapiikkinen kampa, olla tukkaa kannattaa mieluiten setviä hellävaraisesti suihkussa sillä aikaa, kun hoitoaine vaikuttaa hiuksissa. Tällöin kampaamisen aiheuttava rasitus jää mahdollisimman pieneksi.

 

Kampaamattomuus saattaa tuoda päänvaivaa Curly girl -rutiinia noudattavalle.  Moni on saanut takkuihin apua Cattier Paris -sarjan hiustenselvitysaineesta.

Tukanvärjäyksessä luonnonkosmetiikkalaatuiset hiusvärit ovat poikaa! Esimerkiksi Cultivator´s -sarjan  hiusvärit  ja Khadin hiusvärit kohtelevat tukkaa kunnioittaen ja lempeästi.

Curly Girl Method – hiusten muotoilu

Tukkaa muotoillessa pyritään nostamaan esiin kiharan kuontalon kauneus ja uljaus. Laineita siis korostetaan ja käkkärä päästetään kukoistamaan! Lämpömuotoilu suoristamisineen, kihartamisineen ja föönauksineen jätetään tukkaa vahingoittavana ja kuluttavana hommana kokonaan väliin, jonka vuoksi hiukset ilmakuivataan tavalliseen tapaan.

Ruohonjuuren valikoimista löytyy Curly Girl -metodin myötä jättisuosioon sujahtanut Unique Haircare -sarjan Hajusteeton muotoiluvoide, joka on aivan erityisesti suunniteltu kiharille hiuksille levitettäväksi.  Myös kotimainen A&M -sarjan hiusgeeli sopii oivallisesti kiharan tukan hellävaraiseen muotoiluun.

curly girl method muotoiluaine ruohonjuuri

Takkujen vastaiseen taisteluun apua tuo esimerkiksi Cattier Paris -sarjan Hiustenselvityssuihke, jolla suit sait selväksi saa kuohkeimmankin kuontalon!

 

Osta Curly Girl -metodiin sopivat tuotteet Ruohonjuuren verkkokaupasta >>

Lue myös:

Curly Girl -buumi villitsee ja voimistaa! >>