Ruohonjuuren verkkokauppa uudistui

Asiakkailtamme tulleiden toiveiden pohjalta kehitetty Ruohonjuuren entistä ehompi verkkokauppa on nyt nähnyt päivänvalon. Aiemmin käytössä ollut verkkokauppa-alusta oli tekniikaltaan vanhentunut eikä enää palvelut asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla. Juuri julkaistu uusi verkkokauppa on nopeampi ja helpompi käyttää.
Ruohonjuuren verkkokauppa uudistui

Verkkokaupan ominaisuuksia ja tuotetietoja on kehitetty asiakkailtamme tulleen palautteen pohjalta. Esimerkiksi kosmetiikkatuotteita voi etsiä suoraan navigaatiosta ihotyypin tai hiustyypin mukaan, tuotteille on lisätty videoita sekä tietoa tuotteiden sertifikaateista, jolloin vastuullisten valintojen tekeminen on entistä helpompaa. Myös verkkokaupan lahjakortin ostaminen on nyt huomattavasti helpompaa kuin aikaisemmin.

Toimitustavat ovat parantuneet ja nyt Postin lisäksi valittavana on PostNordin laajan verkoston toimipisteet Suomessa. Pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella ja Oulussa on mahdollisuus valita myös Budbeen kotiinkuljetus. Myymälänoudot tulevat laajentumaan kaikkiin myymälöihin lokakuun aikana. Tällöin koko Ruohonjuuren valikoima on kaikkien asiakkaidemme tilattavissa ja noudettavissa lähimmästä myymälästä.

Olemme halunneet tehdä siirtymän asiakkaillemme helpoksi. Asiakkaiden perustiedot, kuten nimi ja osoite on siirretty valmiiksi uuteen verkkokauppaan. Tietoturvallisuussyistä verkkokauppaan on kuitenkin luotava uusi salasana. Verkkokaupan asiakkaille lähetetään erillinen sähköpostiviesti, jossa on linkki salasanan vaihtamiseen.

Jos haluat kirjautua kauppaan ennen kuin viesti on saapunut sähköpostiisi, voit täyttää perustiedot Rekisteröidy-sivulla, ja saat sähköpostiisi aktivointilinkin. 

Vanhan verkkokaupan lahjakortit, alennuskoodit ja alennuskupongit toimivat entiseen malliin myös uudessa verkkokaupassa. Valitettavasti kanta-asiakasleimoja ei sellaisenaan voitu siirtää uuteen kauppaan, joten leimoja kerryttäneet asiakkaat saavat meiltä lokakuun aikana erillisen sähköpostiviestin, jonka alennuskoodilla saa hyödynnettyä kertyneet kanta-asiakasedut myös uudessa verkkokaupassa.

Lokakuun ajan verkkokaupassa on toinen toistaan houkuttelevampia avajaistarjouksia, joten pompahda ostoksille ja tee löytöjä!