Ruusu rohtona ja kauneudenhoidossa

Ruusu on kauneutensa lisäksi tehokas rohdoskasvi, jolla on runsaasti erityisesti naisten hyvinvointia tukevia ominaisuksia. Ruusu on erittäin arvostettu ja runsaasti ayurverdisissa hoidoissa käytetty kasvi. Se nauttii myös suurta suosiota luonnonkosmetiikassa mahtavien ominaisuuksiensa vuoksi. Lue lisää blogistamme!
Ruusu uoden 2018 rohdoskasvi

Ruusu nauttii laajaa arvostusta myös ayurvedan eli intialaisen luonnonlääketieteen harjoittajien keskuudessa. Ayurvedan mukaan C-vitamiinirikas  kurtturuusu (Rosa rugosa) on loistava apuri esimerkiksi vaihteleviin naisen elämän haasteisiin. Suomen terveystuotekauppiaiden liitto valitsi ruusun vuonna 2018 vuoden rohdoskasviksi, eikä suotta!

Kurtturuusu kasvaa runsaana myös Suomessa ja sitä onkin varsin vaivatonta kerätä talteen! Kurtturuusuja kannattaa kerätessään nuuhkia: mitä voimakkaampi tuoksu kukassa on, sitä lääkinnällisempi se on vaikutuksiltaan.

Kurtturuusun lisäksi kaikkia muitakin luonnonmukaisesti viljeltyjä tai puhtailta paikoilta kerättyjä ruusuja voi käyttää sisäisesti esimerkiksi yrttiteenä ja jälkiruoissa tai ihonhoidossa. Huomaathan, että kukkakaupan ruusut tai vilkasliikenteisten teiden vierellä kasvavat ruusut sopivat puolestaan vain silmäniloksi ja kodin kaunistukseksi.

Ayurvedan vinkkelistä vilkuiltuna hedelmällisyyttäkin tukeva ruusu tasapainottaa kaikkia doshia (ruusu toimii mm. pittaa viilentäen). Ruusunlehdistä ja sokerista valmistettu ruusuhillo omaa miedosti laksatiivisen vaikutuksen ja sopii loistavasti vaikkapa teen makeuttajaksi. Ruusuhillo tuo ayurvedan mukaan myös avun käheälle kurkulle tukiessaan hengitysteiden hyvinvointia. Blogin lopussa ruusuhillon resepti!

Ruusu on ylivertainen kasvi myös monipuolisen käytettävyytensä vuoksi: ruusunkukkien lisäksi loistavia ravintopommeja ovat myös ruusunmarjat. Myös ruususta valmistettu ruusuvesi sekä eteerinen ruusuöljy on oikein oivallisia kumppaneita hyvinvoinnin edistämisen saralla.

Ruusunmarja

Antioksidanttirikas ruusunmarja on varsinainen terveyspommi, joka tutkitusti vaikuttaa myönteisesti nivelten liikkuvuuteen. Runsaasti C-vitamiinia sisältävänä ruusunmarja pitää vastustuskyvyn kondiksessa. Ruusunmarjalla on tutkittu myös olevan suotuisia vaikutuksia hengitysteiden terveyteen sekä ruuansulatuksen edistymiseen.

Ruusunmarjoja kannattaa kerätä syksyllä marjojen ollessa hehkuvan punaisia ja maultaan herkullisia. Ruusunmarjoja voi oikein oivallisesti käyttää sekä tuoreena että kuivattuna mm. kiisseleissä, soseissa, marmeladeissa ja jauheissa. Ennen ruusunmarjojen hyödyntämistä kannattaa marjoista poistaa karvapeitteiset siemenet.

Ruohonjuuressa löytyy erilaisia ruusunmarjatuotteita Ruohonjuuressa piisaa moneen menoon.

Ruusunmarjat ja -lehdet ovat vaikutuksiltaan elimistöä vahvistavia ja piristäviä sekä ruuansulatusta tukevia. Ruusunlehdet tekevät hyvää myös iholle ja silmille ja tukevat henkistä hyvinvointia sydämen ja verisuonten ohella.

Ruusu kauneudenhoidossa

Ruusut tunnetaan kauneudestaan, mutta tiesitkö, että ne voivat tarjota myös monia kauneusetuja? Ruusu on tuttu jo vuosisatojen ajalta ihonhoidossa ja kauneuden kohentamisessa. Ruusu tarjoaa koko joukon kauneushyötyjä ongelmaihonhoidosta luonnollisen hehkun luomiseen.

Ruusu kasvovetenä

Ruusuvesi omaa klassikkomaineen luonnonmukaisen ihonhoidon saralla. 
Ruusuvesi on yksi suosituimmista ruusuista valmistetuista tuotteista. Ruusuvedellä on anti-inflammatorisia ominaisuuksia, jotka voivat auttaa vähentämään ihon punoitusta ja ärsytystä. Sitä voidaan käyttää myös kasvojen väriaineena tai puhdistusaineena lian ja öljyn poistamiseen kasvoilta. Ruusuvesi on myös erinomainen kosteuttamaan kuivaa ihoa jättäen sen pehmeäksi ja joustavaksi.

Kesäaikaan ruusuvesi toimii kuumien kesäpäivien viilentäjänä - pari suihkautusta iholle vaikuttaa välittömästi oloa helpottavasti helteiden hehkutellessa.

Ruusun eteerinen öljy

Eteerinen ruusuöljy nauttii korkeaa arvostusta etenkin naisellisten vaivojen hoitajana. Hormonitoimintaa ja mielialaakin tasapainottava, naisellista elinvoimaa elvyttävä eteerinen ruusuöljy on kallisarvoinen ja lempeästi hoitava apuri.

Ruusuöljy uudistaa ja silottaa vanhenevaa ihoa ennaltaehkäisten ryppyjen muodostusta. Anti age-vaikutustensa vuoksin ruusua hyödynnetäänkin luonnonkosmetiikan ainesosana varsin runsaasti. Muun muassa Weleda- ja Dr. Hauschka- sarjoista löydät laadukkaita, eteeristä ruusuöljyä hyödyntäviä luonnonkosmetiikkatuotteita. Ruusun hoitavia vaikutuksia on kotimaisten luonnontuotteiden saralla varmasti ansioituneimmin hyödyntänyt Frantsilan yrttitila, jonka lukuisissa ihonhoitotuotteissakin ruusu komeilee vaikuttavana ainesosana.

Ruusun eteerinen öljy on arvokasta tavaraa. Yhteen millilitraan eteeristä ruusuöljyä tarvitaan peräti 60 kiloa tuoreita ruusunkukkia, jotka sitten höyrytislataan.

Laimennettua eteeristä ruusuöljyä (laimennus: 1 tippa ruusuöljyä sekoitettuna puoleen teelusikalliseen kasviöljyä) voi käyttää vaikkapa stressaavina hetkinä ranteiden sisäpinnoille. Näin käytettynä ruusuöljy tehoaa nopeasti rauhoittaen sydäntä ja tasapainottaen tunteita.

Ruohonjuuresta eteeristä ruusuöljyä löytyy Frantsilan yrttitilan laadukkaana tuotteena.

Ruusunkukat ja terälehdet

Mm. yrttiteekäyttöön mainiosti soveltuvia ruusunkukkia puolestaan pidetään yleisesti naisellisuutta vahvistavana ja  hormonaalisia ongelmia avittavana luonnonantimena. Ruusunkukkien terälehtiä voi mitä mainioimmin nakata koristeeksi jäätelöön tai jälkiruokien päälle - tai tehdä niistä esimerkiksi likööriä ja hilloa.

Ruusunkukissa voi myös kylpeä! Kukan terälehdillä ryyditetyt kylvyt (1 litra tuoretta kukkaa yhtä kylpyä kohti) hellivät sekä ihoa että mieltä.

Ruusun terälehdet ovat toinen tapa hyödyntää ruusujen kauneusetuja. Ruusun terälehdet sisältävät antioksidantteja, jotka voivat auttaa suojaamaan ihoa vapailta radikaaleilta, jotka aiheuttavat tunnetusti ennenaikaista ikääntymistä. Ruusun terälehdet sisältävät myös C-vitamiinia, joka edistää kollageenin tuotantoa ja pitää ihosi nuorekkaan näköisenä.

Ruusu ja DIY-kasvonaamio

Voit valmistaa oman ruusunterälehdistä naamion sekoittamalla kuivattuja ruusun terälehtiä hunajaan tai jogurttiin, kunnes niistä muodostuu tahnamainen koostumus. Levitä tätä seosta kasvoillesi 15 minuuttia ennen kuin huuhtelet pois lämpimällä vedellä saadaksesi hehkuvan, säteilevän ihon! Valmis ratkaisu löytyy puolestaan Khadilta: Ruusu kasvonamio >

Ruusu hiustenhoidossa

Ruusu sopii erinomaisesti myös hiustenhoitoon kosteuttavien ominaisuuksiensa ansiosta. Ruusun terälehdistä uutettu öljy sisältää rasvahappoja, jotka auttavat ravitsemaan ja kosteuttamaan hiussävyjä ja ehkäisemään katkeilua ja katkeilua.

Ruusu ja DIY-hiusöljy

Kotitekoista ruusuöljyä sisältävää hiushoitoa varten sekoita tasaiset osat oliiviöljyä ja ruusunmarjan siemenöljyä kuivattujen ruusunterälehtien kanssa tehosekoittimessa tasaiseksi. Hiero tätä seosta päänahkaan ennen shampoopesua tavalliseen tapaan - hiuksista tulee valloittavan pehmeät ja upeasti kiiltävät! Jos ei kutenkaan ehdi itse ruusuista hiusöljyä tuunaamaan, Khadin ihana ruusu-hiusöljy rientää silloin hätiin!

 

Alteya Organics -sarjan ihonhoitotuotteissa pääosaa näyttelee bulgarialainen ruusuöljy (Rose Otto), joka on valmistettu Bulgarian ruusulaaksossa kasvaneiden Damascena-ruusujen terälehdistä.  Katso täältä Alteyan ihanat ruusutuotteet  > 

Ruusuhillo -resepti

KURTTULEHTIRUUSU--MARMELADI JA HILLO

3l                  ruusun terälehtiä (löyhästi kerättynä)

2,5dl             vettä

                    hillosokeria pussin kyljessä olevan ohjeen mukaan (noin 5dl)

Murskaa ruusun terälehdet veden kera tehosekoittimessa kevyesti. Kiehauta ne kattilassa ja lisää hillosokeri. Keitä vielä 5-10 minuuttia. Kaada puhtaisiin purkkeihin piri pintaan. Jos et välitä, että terälehdet jäävät hilloon, niin siilaa ne pois ennen hillosokerin lisäystä.

Älä pelästy sitä, että massa on ensin harmahtavaa. Se tulee kauniin punaiseksi ja hyvän tuoksuiseksi hillosokerin lisäyksen jälkeen.

Nauti ruusuisesta hillosta esim. paahdetun leivän tai lättyjen päällä.

Resepti: Virpi Raipala-Cormier

Kuva ja osa taustatiedoista: Suomen terveystuotekauppiaiden liitto 

 

Osta ruusutuotteet Ruohonjuuren verkkokaupasta >>


Terveysväitteiden perusteet / EFSA:

M-2008-1061 3679 - Rosa canina (Common Name : Rose Hip ) - Antioxidant properties
M-2008-1061 3680 - Rosa canina (Common Name : Rose Hip ) - Respiratory health
M-2008-1061 3681 - Rosa canina (Common Name : Rose Hip ) - Digestive health
M-2008-1061 3682 - Rosa canina (Common Name : Rose Hip ) - Immune health
M-2008-1061 3683 - Rosa canina (Common Name : Rose Hip ) - Bladder and Kidney Health
M-2008-1061 3878 - Rosa canina (Common Name : Dog rose / Rose hip) - Bladder and Kidney Health
M-2008-1061 3879 - Rosa canina (Common Name : Dog rose / Rose hip) - Digestive health
M-2008-1061 3880 - Rosa canina (Common Name : Dog rose / Rose hip) - Immune health
M-2008-1061 3881 - Rosa canina (Common Name : Dog rose / Rose hip) - Respiratory health
M-2008-1061 4327 - Rose Hip Rosa Canina L - Antioxidant properties
M-2008-1061 4328 - Rose Hip Rosa Canina L - To help increase joint mobility
M-2008-1061 4473 - Rosa canina-fruits,-rose hip - Skin and mucosal wound healing due to essential fatty acids (EFA) and retinoic acid content

M-2008-1061 4098 - Rosa centifolia. PETALS - Mental
M-2008-1061 4099 - Rosa centifolia. PETALS - Cardiovascular and emotions
M-2008-1061 4100 - Rosa centifolia. PETALS - Menses, menopause and genitourinary
M-2008-1061 4101 - Rosa centifolia. PETALS - Digestion & elimination
M-2008-1061 4102 - Rosa centifolia. PETALS - Skin
M-2008-1061 4103 - Rosa centifolia. PETALS - Eyes

M-2008-1061 2334 - Rosa canica - common name : Cynorrhodon, Eglantier - Invigoration of the body
M-2008-1061 3560 - Rosae gallica L. (Common name: Red rose) - Respiratory health