Organic Health - Luomuruokatukku

Organic Health tai tuttavallisemmin Luomuruokatukku näki päivänvalon vuonna 2008. Sittemmin perheyritys on kasvanut vuosien varrella kokoa, mutta ihmisläheisen mutkaton tapa toimia on pysynyt matkassa koko ajan.
Organic Health näki päivänvalon vuonna 2008. Sittemmin perheyritys on kasvanut vuosien varrella, mutta ihmisläheinen tapa toimia on pysynyt.

Organic Health:ssa ollaan herkullisen luomun asialla


Haluamme tarjota laadukkaita luomutuotteita herkuttelua unohtamatta niin arkeen kuin juhlaan. Aina halvin vaihtoehto ei tarkoita parasta, sillä laatu ja hyvä maku ovat meille ensiarvoisia. Meillä pakkaamisen lomassa on lupa ja kehotus maistella tuotteita. Näin varmistamme, että asiakas saa aina parasta mahdollista laatua, markkinoinnin parissa uurastava Sisli Piisilä kertoo.

Luomuruokatukussa ahkeroi 15 työntekijää luomun ja lähiruoan parissa. Tukku muutti elokuussa 2019 uuteen osoitteeseen Sääksjärvelle kivenheiton päähän Tampere-Helsinki -moottoritiestä. Uudet varastotilat lämpenevät ekologisesti maalämmöllä ja rakenteissa on käytetty paljon puuta. Täältä tuotteitaan kulkee ympäri Suomea. Pääkaupunkiseudun Ruohonjuuriin kuormat kulkevat maakaasun voimalla hiilijalanjäljen minimoimiseksi.

Organic Healthin taival alkoi Himalajan ruususuolan maahantuonnista. Hiljalleen tuotevalikoima laajentui luomusokereihin ja muihin luomutuotteisiin.

Himalajan ruususuola korostaa ruoan omia makuja aromikkaasti eikä se sisällä mikromuoveja. Meille on tärkeää, että myös tuotantoketju on kunnossa, eli lapsityövoimaa ei käytetä, työntekijöiden terveydenhoito kuuluu pakettiin ja palkat ovat elämiseen riittäviä. Ruususuola tulee meille suoraan Pakistanista merikonteissa ja pakkaamme sen Suomessa, Piisilä taustoittaa.

Vastuulliset toimintatavat ovat luomuruokatukulle itsestäänselvyys. Ruohonjuuren tapaan Organic Health kuuluu ylpeästi yritysvastuun #ykkösketjuun, johon myös muita yrityksiä kannustetaan liittymään.

Perusasioiden (kuten pahvilaatikoiden uudelleenkäytön, hävikin minimoimisen, työhyvinvoinnin ja materiaalikierrätyksen) lisäksi osa yritysvastuuta on valita yhteistyökumppaninsa huolella. Toimimme English Tea Shopin luomuteen maahantuojana ilolla, sillä heidän kanssaan voimme luottaa, että myös teen viljelijöillä on elämiseen riittävä palkka. Omien pienviljelijöiden sadosta valmistetut  ja omalla tuotantolaitoksella pakatut luomuteet kertovat aidosta rakkaudesta ja vakaumuksesta toimia yhteisön hyväksi, Sisli kertoo polleana.

Organic Healthillä on jakelussa myös kosolti kotimaisten pientuottajien tuotteita


Meillä on ollut aina halu tehdä yhteistyötä ja tukea pieniä yrityksiä mahdollisuuksien mukaan. Pitkien etäisyyksien maassa on myös järkevää toimia yhdessä. Sen sijaan, että jokainen pientuottaja pakkaisi ja kuljettaisi itse tuotteensa, tarjoamme heille helpon ja edullisen jakelukanavan. Näin säästyy kaikilta aikaa, rahaa ja resursseja, mikä mahdollistaa vaikkapa tuotekehitykseen keskittymisen. Osa yhteistyökumppaneistamme on ulkoistanut meille koko varastonsa. Kotimaisten pientuottajien osalta olemme ottaneet valikoimiin myös muita kuin luomutuotteita, esimerkiksi kotimaisten ja Suomessa jalostettujen kasviproteiinien saatavuutta haluamme edistää aktiivisesti, Piisilä toteaa.

Yhteensä luomuruokatukun valikoimissa on hulppeat 800 eri tuotetta. Himalajan ruususuola ja luomulaatuinen intiaanisokeri olivat pitkään tuotteista suosituimmat mutta nyt English Tea Shopin luomuteet ovat rynnistäneet johtoon.

Ihmisiä kiinnostaa kovasti tuotteiden vastuullisuus, ja itsenäinen English Tea Shop on siinä ansaitusti kärkikaartia - onhan sillä luomuteetaloista ainoana hallussaan teentuotannon koko prosessi viljelystä keräämiseen, jalostukseen, tuotantoon, pakkaamiseen ja jakeluun.

Organic Healthin henkilökunnan oma suosikkituote on pehmeän makea Deglet Nour -luomutaateli.

Deglet nour -lajiketta ei suotta kutsuta kaikkien taatelien kuningattareksi, se on väriltään muita taateleita vaaleampi ja maultaan huumaavan hunajainen. Jos verenpaine ei huitele pilvissä, suosittelemme dippaamaan taateleita lakritsa- tai salmiakkijauheeseen. Jälkiruokapöytään vaikka pääsiäisenä on mitä parhain herkuteltava taatelit, joiden sisään laitetaan saksanpähkinä tai manteli, ja koko komeus kuorrutetaan tummalla luomusuklaalla. Halutessaan koristeluksi voi sulattaa myös iChoc White Vanilla -suklaasta vaaleita raitoja, Piisilä vinkkaa.