Miksi sokeri koukuttaa? Selätä sokerikoukku Leeni Viion vinkeillä

Miksi himoitsemme makeaa mahan täydeltä ja miten sokerikoukusta voisi päästä eroon? Vastaukset visaisiin kysymyksiin antaa Leeni Viio, makeanhimoon perehtynyt ravinto- ja hyvinvointivalmentaja.
Miksi sokeri koukuttaa? Selätä sokerikoukku Leeni Viion vinkeillä

Sokerikoukku syntyy usean tekijän summasta. Ihminen saa ensikosketuksen makeaan jo äidinmaidossa, ja meillä onkin luontainen mieltymys makeaan. Se on mahdollistanut selviämisemme maapallolla, sillä makea maku on auttanut tunnistamaan kaloririkkaan ja syömäkelpoisen ravinnon, Leeni Viio pohjustaa.

Nyky-yhteiskunnassa tuo luontainen mieltymys on kuitenkin haasteellinen, sillä tarjolla onsokeria yltäkylläisesti ja vieläpä muodossa, joka ei ravitse. Sokeria on kuitenkin vaikea vastustaa, sillä se vapauttaa mielihyvähormoneja ja aktivoi palkkiojärjestelmän.

Jotta syntynyt hyvän olon tunne säilyisi, ajaudumme syömään sokeria uudelleen ja uudelleen, vaikka järjen ääni sanoisi muuta. Tuloksena toleranssi kasvaa eli sokeria on saatava useammin, annosten oltava suurempia ja entistä makeampia, Viio kuvailee sokerihiireksi kasvamista.

Sokeri muuttaa suoliston bakteerikantaa

Ajan myötä liiallinen sokerin syöminen muuttaa myös suoliston tuiki tärkeää bakteerikantaa. Kun sokerilla elävät haitalliset bakteerit ja hiivat lisääntyvät, kasvaa kohisten myös makeanhimo. Jo noiden mekanismien kautta sokerikoukku voi rakentua hyvin vahvaksi.

Taustalla on usein myös tunne- ja tapatekijöitä. Esimerkiksi stressiin, ahdistuneeseen tai tyytymättömään oloon sokeri voi tuntua helpolta lohdulta – ja sitä se myös on, mutta valitettavasti vain hetken aikaa. Kun sokerihumalan jälkeen verensokeri painuu alas, on olo entistä kurjempi.

“Repsahtaminen” saa aikaan ajatuksen, että peli on menetetty, jolloin kierre on valmis. Tuo toimintamalli – eli lakkojen ja repsahdusten kehä – ruokkii itse itseään, ja se yhdistettynä sokerin fysiologisiin vaikutuksiin, on helppo ymmärtää, miksi sokeri voi tuntua voittamattomalta vastustajalta, makeanhimoon perehtynyt ravinto- ja hyvinvointivalmentaja opastaa.

Sokerikoukku - milloin pitäisi huolestua?

Varsinaisesta sokeririippuvuudesta voidaan puhua, kun henkilön sietokyky sokeriin on kasvanut ja hän kokee vieroitusoireita, jos sokeria ei ole saatavilla. Tyypillisiä riippuvuuden piirteitä ovat myös hallinnan tunteen menettäminen ja hankaluus painaa jarrua, vaikka aikomus olisi pysyä kohtuudessa. Huolissaan tulee olla, kun käyttöä ei rajoita edes kielteiset seuraukset, kuten terveyshaitat, jatkuva epäonnistunut olo tai läheisille asiasta valehteleminen. Kun ajatukset pyörivät vain herkuttelun ympärillä (joko jo tapahtuneen tai tulevan) ja tuntuu, ettei toiminta ole enää omissa käsissä, on selvää, että satunnainen sokeriannos on muuttunut haitalliseksi riippuvuudeksi, Viio kertoo.

On myös hyvä tietää, että arvioiden mukaan noin 25 % ihmisistä on geneettisesti sokeriherkkiä, ja heille sokerikoukku syntyy vielä helpommin. Herkkyys sokerille voi vaihdella myös elämän eri vaiheissa; esimerkiksi raskauden, stressin ja vaihdevuosien aikana elimistö reagoi sokeriin tavallista voimakkaammin, jolloin myös alttius riippuvuudelle kasvaa. Leeni Viio muistuttaa, ettei oman sokerinkäytön vertaaminen kaveriin kannata, sillä lopulta tilanne on aina yksilöllinen.

Liian sokerin haitat

Miksi sokeririippuvuudesta sitten kannattaa pyrkiä eroon? Mitä haittaa sokerinsyönnistä on terveyden ja kauneudenkin kannalta?

Helposti ajatellaan, että sokerin syöminen on haitallista vain hampaille tai vaa’an lukemalle. Harva kuitenkaan tietää, että liiallinen sokerin syöminen lisää tutkimusten mukaan riskiä moniin sairauksiin, kuten tiettyihin syöpiin, astmaan, rasvamaksaan, masennukseen, keskittymishäiriöihin, muistisairauksiin ja hormonitoiminnan häiriintymiseen. Monessa tapauksessa taustalla vaikuttaa matala-asteinen tulehdus, jonka tiedetään olevan lähes kaikkien merkittävien kroonisten tautien takana (esim. syöpä, 2-tyypin diabetes, Alzheimerin taudin, sepelvaltimotauti ja aivoinfarkti), ja jota liiallinen sokerin syöminen lisää. Toinen taustavaikuttaja on suoliston hyvinvoinnin heikentyminen, joka myös kannattaa ottaa tosissaan, sillä suolisto on tunnetusti terveyden perusta, monia sokerikoukussa kiemurtaneita auttanut ravinto- ja hyvinvointivalmentaja listaa.

Eikä tarvitse puhua edes sairauksista, vaan “arkipäiväisempiäkin” haittoja löytyy, kuten ärtyneisyys,vatsan turvotus, levottomuus, ravinnepuutokset, univaikeudet ja huono nälän hallinta.

Sokeri tuo ongelmia iholle

Sokerikoukku on uhka terveelle iholle. Hehkuvaa ihoa tavoittelevalle jatkuva sokerin syöminen ei ole hyvä idea, sillä sokeri lisää oksidatiivista stressiä ja tekee kollageenista jäykempää. Eli toisin sanoen ihon kimmoisuus heikkenee ja se vanhenee nopeammin.

Toinen yleinen ihoon kohdistuva on epäpuhtauksien lisääntyminen. Atoopikot saattavat taas huomata, että sokeri lisää atopian oireita. Tarkoitus ei ole maalata pelkokuvia, mutta haitoilta ei kannata myöskään ummistaa silmiä. Tieto sokerin haitoista voi parhaassa tapauksessa avata silmiä ja innostaa muutoksen tekemiseen, Viio toteaa.

Terveellisempää makeaa

Sokerikoukku on selätettävissä. Miten sokeriherkut voisi korvata terveellisemmillä tavalla?

Aivan ensiksi on tärkeää ymmärtää, ettei makeanhimo vähene syömällä makeaa. Toki irtokarkkien korvaaminen pussilla taateleita on iso askel parempaan, mutta mieltymystä makeaan se ei vähennä. Kannattaakin aivan ensimmäiseksi karsia makean määrää ja totutella vähemmän makeisiin makuihin – toki vähitellen, jotta muutos ei tunnu mahdottomalta, Viio pohjustaa.

Terveellisempää makeaakin onneksi löytyy - myös Ruohonjuuren hyllyiltä

Jos sokeria haluaa käyttää, on kookospalmusokeri suositeltavin, sillä sen glykeeminen indeksi on varsin matala. Se myös sisältää vitamiineja ja kivennäisaineita enemmän kuin muut sokerit ja on luontoa säästävä vaihtoehto, ravinto- ja hyvinvointivalmentaja suosittelee.

Myös pastöroimaton kotimainen hunaja on kohtuudella käytettynä terveellistä, koska se sisältää mm. vitamiineja, entsyymejä ja aminohappoja. Vegaanit voivat korvata hunajan vaahterasiirapilla.

Vähäkalorisia makeutusaineita kaipaava voi taas kääntyä stevian, koivusokerin (ksylitoli) tai erytritolin puoleen sen sijaan, että käyttäisi keinotekoisia makeutusaineita. Kannattaa kuitenkin olla tarkkana, sillä esim. stevia-valmiste voi olla pääasiassa sokeria, vaikka paketin kyljessä lukisi isolla stevia.

- Parasta on kuitenkin mahdollisimman usein korvata varsinaiset makeuttajat kokonaisilla marjoilla ja hedelmillä. Etenkin kuivattuna ne ovat hyvin makeita. Kohtuus toki niissäkin, jos haluat välttyä sokerihumalalta ja vatsanpuruilta, Viio lisää.

 

Viisi askelta irti sokerikoukusta: Leeni Viion vinkit

  1. Unohda lakot ja äärimmäisyydet ja alat tehdä asteittaisia tapamuutoksia. Herkkulakko voi toki toimia reippaana alkusysäyksenä, mutta lähtökohtaisesti kannattaa tehdä vain sellaisia muutoksia, joita voi kuvitella pitävänsä yllä – vaikka koko loppuelämän.

  2. Tee itsellesi selväksi, miksi haluat tehdä muutoksen. Tavoitteen ja syyn on oltava konkreettinen ja myönteinen; esim. "Haluan ja aion pysyä turhista herkuista ja sokerista erossa, jotta olen energisempi kiireisessä arjessani, vatsaongelmani rauhoittuvat ja olen valinnoillani hyvä esimerkki lapsilleni". “Pakko" tai negatiiviset motiivit eivät sen sijaan innosta kuin hetken.

  3. Opi lukemaan tuoteselosteita. Suurin osa syömästämme sokerista tulee lisätystä sokerista (ns. piilosokerit), ja moni syö sokeria tietämättään. Tuoteselosteiden avulla voit siivota kaapeistasi turhat sokerit ja osaat ostaa tilalle tuotteita, joissa lisättyä sokeria ei ole.

  4. Syö säännöllisesti ja riittävän paljon. Moni korvaa kunnollisen ruoan napostelulla tai “säästää” kaloreita herkutteluun. Liian vähäinen syöminen ja matala verensokeri kuitenkin vain ruokkivat makeanhimoa. Huolehdi siis, että ruokavaliossa on riittävästi hyviä rasvoja, proteiinia ja kuitupitoisia kasvikunnan tuotteita. Värikäs ruoka auttaa myös paikkaamaan ravinnevajeita, joita liikaa sokerin syöminen aiheuttaa.

  5. Oivalla, että sokerikoukkuun liittyy muitakin tekijöitä kuin ruoka ja tunnistat riippuvuuden syytekijät. Eli sen sijaan, että tartut hätäisiin keinoihin, otat käyttöön herkkuhimoa ennaltaehkäiseviä ja poissa pitäviä toimenpiteitä, kuten univajeen poistaminen, stressin hallinnan ja tunnesyömisen purkamisen.

BONUS: Etsi vertaistukea. Moni häpeilee makeanhimoaan tai kokee, etteivät muut ymmärrä, miten sinnikkäs riippuvuus voi olla. Et ole kuitenkaan yksin, joten kerro asiasta jollekin ja pyydä, että hän tsemppaa sinua muutoksessa! 

Tahdotko apua?

Leeni Viio on makeanhimoon perehtynyt ravinto- ja hyvinvointivalmentaja. Leeni on omakohtaisesti kokenut sokeririippuvuuden karun puolen, ja hän toivookin, ettei kenenkään tarvitsisi painia makeanhimon kanssa yksin. Leeni on suositun Taltuta makeanhimo -verkkokurssin takana, jolle hän toivottaa tervetulleeksi kaikki, jotka haluavat selättää sokerikoukun tehokkaalla, motivoivalla ja pysyvällä tavalla. Leeni kirjoittaa myös blogia, josta löytyy reseptejä sokerittomiin herkkuihin.

Blogi: http://www.leeniviio.com Verkkokurssi: http://www.taltutamakeanhimo.fi Instagram @leeniviio