Kokonaisvaltaisesti vastuullinen myymälä - materiaaleja myöten
Kierrätys kunniaan laadusta tinkimättä!
- Olemme hyödyntäneet mahdollisimman paljon vanhoja kalusteita ja materiaaleja. Suosimme kotimaisia kalustetoimittajia ja laskemme tarkkaan sekä tekemisen että hankintojen ympäristövaikutukset. Panostamme kestävään ja arvokkaaseen mieluummin kuin halpaan ja höttöiseen, suunnittelussa tiiviisti mukana ollut Ruohonjuuren päävisualisti Venla Suvalo kertoo.
Kun Kampin ja Kaivopihan myymälät sulkeutuvat, hyödynnetään uudessa Manskun myymälässä kaikki mahdollinen irtaimisto, kuten osa kalusteista, kylmälaitteet sekä digilaitteet. Uuden myymälän yhteydessä toimiva toimistotila kalustetaan lähes täysin kierrätysmateriaaleilla.
Alusta asti olemme halunneet myös kunnioittaa vanhaa rakennusta ja sen ehdoilla onkin edetty kaikessa suunnittelussa.
- Esimerkiksi lattiassa on säästetty vanhaa marmorilaattaa. Muutoksia on tehty vain jos se on ollut mielekästä sekä ekologisesti kannattavaa, Venla jatkaa.
Vastuulliset yhteistyökumppanit matkassa mukana
Manskun myymälän suunnittelusta vastaa Ruohonjuuren pitkäaikainen kumppani, Suunnittelutoimisto Amerikka, joka korostaa yhteistyön merkitystä prosessin kaikissa vaiheissa.
- Amerikan rooli Ruohonjuuren lippulaivahankkeessa on olla suunnittelijana ja kapellimestarina, joka mahdollistaa muiden hankkeessa olevien onnistumisen ja sitä kautta toimivan lopputuloksen, Suunnittelutoimisto Amerikan toimitusjohtaja, arkkitehti Sami Maukonen kertoo.
Osa kalusteita tulee myös uutena uudenlaisen tilan vuoksi. Molemmat kalustevalmistajat TJT-Kaluste sekä Adi Kalusteet ovat valikoituneet kumppaneiksi osittain kotimaisuutensa perusteella. Arvostamme Suomessa valmistettuja, laadukkaita kalusteita, jotka kestävät pitkään. Esimerkiksi osa TJT:n valmistamista myymäläkalusteistamme ovat 10 vuotta vanhoja ja edelleen käytössä.
Materiaalivalinnoissa olemme suosineet mahdollisimman vähän käsiteltyä massiivipuuta suomalaisesta kuusesta sekä kierrätettävyyden vuoksi metallia ja lasia.
Muovin käyttöä olemme pyrkineet välttämään loppuun saakka. Tämä näkyy esimerkiksi maalivalinnoissamme asti. Yhteistyökumppanimme Cover Story Paint valmistaa Suomessa sisätilojen seinä- ja kattomaaleja, jotka ovat 100% muovittomia, vesiohenteisia ja hajuttomia, eikä niistä vapaudu haitallisia VOC-päästöjä.
Kotimainen perheyritys Luvi on koristanut viherkasveillaan Ruohonjuuren toimistoa ja myymälöitä yli 10 vuoden ajan, näin myös Manskun uusi myymälä saa vehreän ilmeensä. Luvin kautta tulevat viherkasvit viihtyvät kestävissä Ecopots-ruukuissa, jotka ovat saaneet elämänsä täysin kierrätetyistä materiaaleista.
Ekologisuus ulottuu myymälässä myös työvaatteisiin asti. Tulemme kiinnittämään entistä enemmän huomiota työvaatteiden ekologisuuteen ja tätä periaatetta noudatamme kaikkien myymälöiden työvaatteiden uusimisessa tulevaisuudessa.
Uusi lippulaivamyymälä avautuu 24.3. klo 12.00 osoitteessa Mannerheimintie 7.