Hoitotuotteet talvi-ihon iloksi
Talvinen ihonhoito on mahtavaa, koska siihen saa panostaa oikein antaumuksella ja hemmotella niin itseään, kuin ihoakin kaikin tavoin! Talvella iho on tavallista kovemmalla koetuksella ilman kuivuuden ja kylmyyden johdosta. Koska ihoa vahvistavaa aurinkoa ei juurikaan näy, iho ohenee. Ohut, kunnollista suojakerrosta vailla oleva iho puolestaan ärsyyntyy herkästi. Niinpä paras palvelus, jonka voit ihollesi talviaikaan tehdä, on perinpohjainen kosteutuksesta huolehtiminen ja kylmältä suojaaminen. Kosteutusta anelevan ihon tuntee kiristelevästä tunteesta ja elottoman sameasta ulkonäöstä tai jopa ärsyyntyneestä punoituksesta. Kasvot ja kädet joutuvat luonnollisestikin eniten koetukselle, sillä ne joutuvat eniten alttiiksi kylmälle ilmalle. Kokosimme täsmävinkkejä ammattilaistemme kuratoimasta luonnonkosmetiikan valikoimastamme, joilla saat ihon voimaan hyvin talvellakin!
Talvi-iho ja kasvojen puhdistus
Talvella ihoa, varsinkaan kasvojen ihoa ei tulisi puhdistaa saippualla tai muilla liian rajuilla puhdistusaineilla. Kasvojen puhdistukseen sopivat parhaiten maito- tai geelimäiset puhdistusaineet, jotka auttavat ihoa säilyttämään luonnollisen kosteustasapainonsa, mutta puhdistavat kuitenkin tehokkaasti. Iho ärsyyntyy kovin herkästi talvella muutenkin, joten epäpuhtauksista on syytä päästä eroon, vaikkakin lempeästi.
Suosittelemme tarkoitukseen Evolven Gentle Cleansing Melt puhdistusbalmia, joka on koostumukseltaan pehmeä ja puhdistaa ihon tehokkaasti jättäen sen kosteutetuksi. Luonnolliset sokeri-uutteet yhdessä veden kanssa muuttavat kirkkaan balsamin maitomaiseksi koostumukseksi. Ravitseva baobaböljy rauhoittaa ja kosteuttaa ihoa. Tämä täysin luonnollinen, saippuaton puhdistusgeeli on lempeästii hajustettu hypoallergeenisella luomuvaniljalla ja ruusulla. Puhdistusbalmi sopii normaalille ja sekaiholle. Kokeile myös kuuman kankaan kanssa kasvoilla lisähemmotteluksi!
Talvi-ihon kasvovedet
Kasvovesien tulisi olla nyt mahdollisimman kosteuttavia ja ennenkaikkea lempeitä - alkoholipitoiset hurjakkeet kannattaa nyt jättää suosiolla kaappiin. Pure = Beautyn Koivunmahlasuike, Frantsilan Midsummer rose sekä Evolven hyaluronihappoa sisältävä kosteuttava kasvosuihke sopivat oivallisesti tarkoitukseen. Suihkeita voi käyttää puhdistetuille kasvoille ennen seerumin ja/tai kasvoveden laittamista. Jos ihosi tuntuu kaipaavan keskellä päivää pientä piristystä, voit suihkia aamu- ja iltarutiinien lisäksi näitä valloittavan tuoksuisia suihkeita myös päivällä - varmista kuitenkin, ettet ole aivan juuri siltä istumalta lähdössä ulos pakkasen puremaksi!
Pure = Beauty, Koivunmahlasuihke + hyaluronihappo -suihketta voit suihkia seerumin alle, sillä mikään kosteutuksen määrä ei ole nyt liioittelua! Voit halutessasi käyttää suihketta myös seerumin sijasta puhdistuksen jälkeen ja se toimii myös mainiona kasvovetenä herkkäihoisille. Suihke ammentaa tehonsa koivunmahlasta, pakurikäävästä ja hyaluronihaposta.
Frantsilan Midsummer Rose -sarjan luonnonmukainen ja alkoholiton Ruusuinen kasvovesi on talvi-ihoa hellivä valinta. Kosteuttava ja rauhoittava kasvovesi säilyttää myös ihon luonnollisen pH tasapainon. Iho iloitsee kimmoisana ja raikkaana kotimaisten luomuyrttien sekä luomualoen hellästä hoivasta. Aidot aromaterapeuttiset eteeriset öljyt (ruusu, limetti) elvyttävät ja virkistävät ihon toimintoja ja tekevät hyvää mielellekin!
Evolven Kosteuttava Kasvosuihke sisältää kaktusviikunauutetta, joka rauhoittaa ärtynyttä ihoa suojaten ja parantaen ihon kosteuspitoisuutta. Afrikan moringan eli piparjuuripuun peptidit suojaavat ihosoluja epäpuhtauksilta puhdisten ihoa. Hyaluronihappo puolestaan tunnetaan jo hyvin tehokkaasta kyvystään sitoa kosteutta itseensä. Iho myös näyttää kosteuden myötä elinvoimaiselta. Tuoksuna tässä ihastuttavassa kasvosuihkeessa on käytetty virkistävää appelsiininkukkaa ja ruusuvettä.
Talvi-ihon seerumit
Ihonhoitotuotteet voivat mennä kuivalla iholla jopa hukkaan, sillä kermaisimmatkin ylellisyydet saattavat jäädä vain pyörimään ihon pintaan, sillä kuiva iho ei ota vastaan voidetta. Tilannetta voisi verrata vaikkapa rutikuivaan maahan, jota yrität kastella - vesi vierii kuivuneen kohdan ohitse, eikä tee elettäkään imeytyäkseen. Seerumit nousevatkin nyt arvoon arvaamattomaan, sillä ne tekevät tehokkaan pohjatyön ihollesi. Seerumin pehmeyttämään ihoon voide imeytyy kunnolla ja lisäksi ne auttavat lukitsemaan kosteuden. Tässäpä suosituksemme talvi-ihon seerumeiksi:
Murumurun C-vitamiiniseerumi on pullollaan ihoa heleyttävää C-vitamiinia kolmessa eri muodossa, kosteuttavaa suomalaista vadelmavettä, täyteläistävää hyaluronihappoa ja ihon suojakerrosta tukevia prebiootteja. Seerumi on todellinen vitamiinipotku, joka palauttaa iholle sen hehkuvan elinvoiman.
Pure = Beauty, Hydra booster + hyaluronihappo on kosteuttava seerumi kaikille ihotyypeille. Se sisältää ihoa täyteläistävää hyaluronihappoa kahdessa eri molekyylikoossa, raikastavaa luomuappelsiinivettä sekä suomalaista antioksidanttista ihoa kirkastavaa kuusenkerkkäuutetta ja kosteutta sitovaa kasviperäistä inositolia.
Evolven Hyaluronihapposeerumi on kosteuttaa ihoa tehokkaasti sekä samalla tasoittaa juonteita ja ryppyjä verrattoman tehokkaasti. Ei siis lainkaan hassumpi hoitotuote talven tiimellykseen aikuisemmallakin iholle!
Evolven Hyaluronihappo-silmänympärysseerumi on tehoisku tummille silmänalusille, silmäpusseille, rypyille ja turvotukselle. Evolven Hyaluronihappo saadaan 100 % luonnollisesta bakteerifermentaatiosta.
Flow Cosmeticsin AHA & BHA Peeling serum -yöseerumin lempeä kuorinta sopii loistavasti talveen, sillä ohutta talvi-ihoa ei todellakaan kannata hinkata ja kuoria liian rajuilla menetelmillä. Yöseerumi kuorii ihoa AHA- ja BHA-happojen avulla ja iho saa tervettä heleyttä ja hehkua hellävaraisesti.
Talvi-ihon kasvovoiteet
Niin hassulta kuin se ehkä tuntuukin, kylmyyden lisäksi iho tarvitsee talvella myös aurinkosuojaa! Vaikka aurinko ei niin valtavan usein näyttäydykään, iho on suojattava silloin kuin saamme sen loistosta nauttia. Itse asiassa aurinkoiset talviset ulkoilupäivät ovat yllättävän petollisia ja usein huomaakin illalla, kuinka nenänvarsi ja poskipäät helottavat punaisena, eikä mistään pakkasen puremasta, vaan ihan rehellisestä palamisesta! Murumuru tarjoaa oivallisen ratkaisun tähän Natural SPF15 BB-voiteellaan , jossa yhdistyvät kätevästi kosteusvoide, meikkivoide ja aurinkosuoja. Ihon sävyyn mukautuva BB-voide sisältää fysikaalisen ja ympäristöystävällisen sekä tehokkaan aurinkosuojan UVA- ja UVB säteitä vastaan. Aurinkosuojaa tarjoaa myös Circuloven ihana DAY Fermentoitu päivävoide (SPF 20), joka on koostumukseltaan kevyt, mutta sitäkin tehokkaammin kosteuttava. Patykan High Protection Dark Spot Correcting Fluid tarjoaa puolestaan suojakertoimen 30, suojaa ihoa ennenaikaista ikääntymistä vastaan ja häivyttää tehokkaasti jo syntyneitä pigmenttimuutoksia.
Evolven Uudistava kasvovoide sopii mainiosti talven kasvovoiteeksi, sillä se pitää huolta ihon kosteustasapainosta ensiluokkaisten luomuöljyjen avulla. Tehokkaan kosteutuksen myötä iholle palautuu eloisa kimmoisuus, jonka vuoksi tämä voide on arvostettu erityisesti aikuisen ihon hoidossa. Miedon, ylellisen tuoksun voiteeseen tuovat rauhoittava, hypoallergeeninen vanilja ja lempeä kookos.
Frantsilan Hellävarainen ja kevyt silmänympärysvoide sopii kaikille ihotyypeille. Sen hoitavat ja ravitsevat luomuyrtti- ja öljyuutokset sekä muut luonnon antioksidanttiset raaka-aineet antavat silmäalueen herkälle iholle kosteutta, joustavuutta ja kirkkautta tasoittaen näin pintaryppyjä ja pikkujuonteita. Myönteisenä sivuvaikutuksena turvotus ja silmäpussit madaltuvat sekä stressaantuneet silmät virkistyvät esim. tietokonetyöskentelyä tekevillä henkilöillä. Kannattaa muuten käyttää myös suun ympärillä vähentämään juonteita!
Talvi-ihon voiteet koko keholle
Koko perheen kehon hoitoon tarkoitettu Frantsilan perusvoide ravitsee ihoa ja tekee sen samettisen pehmeäksi lisäten samalla ihon kosteustekijää. Perusvoide hoitaa niin talvisen kuivan huoneilman kuin veden tai auringon ahavoittamaa ja herkistämää ihoa. Sopii muuten myös erinomaisesti myös kuivan ja atooppisen ihon hoitoon aikuisille ja lapsille!
Voiteen tehoaineina toimivat mm. kylmäpuristettu luomukookosöljy ja auringonkukan siemenöljy sekä hoitava luomuratamoöljyuutos. Voiteessa on myös mielialaa tasapainottavia ja kohottavavia kukkaterapeuttisia uutoksia.
Weledan Skinfood yleisvoide on täyteläisen tuhti koko perheen yleivoide, jota voi käyttää kiireestä kantapäähän. Se toimii loistavasti talven käsivoiteena, kasvovoiteena, naamiona ja tepsii mainiosti ärsyyntyneeseen ihoon. Skinfood on saavuttanut suosiota myös jalkavoiteena. Täyteläinen Skin Food nimensä mukaisesti ravitsee ihoa tuoden sille tasapainoa, suojaa ja kosteutta. Klassikkovoidetta valmistetaan yhä saman, liki 90 vuotta vanhan reseptin mukaan; keto-orvokin, kamomillan, rosmariinin ja biodynaamisen kehäkukan uutteista.
Ihanat ihoöljyt talvi-ihon hoidossa
Ihoöljyt lisäävät panoksia taistelussa kuivuutta vastaan! Niitä voi käyttää sellaisenaan tai ihovoiteen alla. Yhdessä ne kosteuttavat ihon supertehokkaasti voit selkeästi tuntea kuinka iho pääsee pääse hengittämään ja päästää irti kireyksistä muutuen pehmeäksi ja elastiseksi.
PURE = BEAUTY Jojobaöljy on todella monikäyttöinen öljy. Jojobapensaan siemenistä uutettu hyvin imeytyvä öljy sitoo tehokkaasti kosteutta ihoon, pehmentää ja ravitsee ihoa.
Jojobaöljyä voi käyttää kasvoille, vartalolle, hiuksille ja päänahalle. Se normalisoi ihon toimintoja ja sopii kaikille ihotyypeille; jopa herkälle vauvan iholle!
PURE = BEAUTY Risiiniöljy tunnetaan erityisesti pidemmistä ripsistä, tuuheammasta tukasta tai muhkeammasta parrasta haaveilevien keskuudessa sisältämiensä rasvahappojen, E-vitamiinin sekä proteiinien ansiosta.
Luonnonkosmetiikkasertifioitu risiiniöljy pehmittää kuivaa ja ärsyyntynyttä ihoa, vahvistaa kynsiä ja hiuksia sekä antaa hiuksille upeaa kiiltoa. Ripsihoitoa voi tehdä iltaisin levittämällä risiiniöljyä vanupuikolla ripsiin ja antaa vaikuttaa yön yli.
Ihon suojaaminen kylmältä
Iho kaipaa vähän tuhdimpaa tekoa voiteeltaan, kun puhutaan kylmältä suojautumisesta. Kun olet lähdössä ulkoilemaan, valitse silloin luonnonkosmetiikan vedetön salva tai voide suojaksesi.
Weledalta löytyy juurikin kylmässä reippailua varten suunniteltu Calendula ulkoiluvoide. Puhdas mehiläisvaha ja ihoystävällinen villarasva muodostavat iholle luonnollisen suojakerroksen haittaamatta ihon omaa hengittävyyttä. Kosteus pääsee haihtumaan iholta, jolloin paleltumisriskikin pienenee. Voide on hyvin riittoisaa ja riittää, kun suojaat paleltumalle herkät kohdat, joten tämä hellävarainen ja turvallinen voide riittää koko perheen tarpeisiin.
Frantsilan salvat soveltuvat myös erinomaisesti kylmältä suojautumieen. Valitse monikäyttöinen, ihoa uudistava ja rauhoittava 11-yrtin hoitosalva tai rauhoittava ja rentouttava laventelisalva, joka on ärtyneen ihon ylin ystävä. Laventelisalvalla voi helliä ihoa jälkikäteenkin illalla ulkoilun jälkeen - laventelin tuoksu rauhoittaa samalla ihanasti unia varten.
Shea- eli karitevoi suojaa loistavasti ihoa niin kylmältä, kuin kuumaltakin vaikkapa saunoessa! Flow Cosmeticsin 100 % luomusheavoi on erinomainen voide kuivalle iholle ihan päästä varpaisiin kynsinauhoista hiustenlatvoihin ja huulista partaan. Sheavoi on peräisin Afrikasta ja sitä saadaan sheapuun eli karitepuun tai voipuun pähkinästä. Sheapähkinöiden kerääminen on perinteisesti ollut naisten työtä ja tänä päivänä sheavoin tuottaminen toimii tärkeänä elinkeinona paikallisille naisille ja ja on ekologisesti kestävää toimintaa.
Talvi-ihon ravintolisä
“Sisäistä kosteutusta” tarjoaa esimerkiksi Bertil´s Healthin Omega7 Tyrniöljykapselit. Omega7®:n ydin on ns. kaksoistyrniöljy, joka sisältää sekä tyrnin hedelmälihaöljyn että tyrnin siemenöljyn. Kaksoistyrniöljy sisältää monipuolisen cocktailin hyviä rasvahappoja, kasvisteroleja ja antioksidantteja ihosi iloksi. Omegoiden lisäksi kapselit sisältävät A-vitamiinia, joka edistää limakalvojen ja ihon pysymistä normaalina. Lisäksi A-vitamiini edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa.
Tehokasta hoitoa tuiskutukalle - talvitukan hoito
Talvinen tukka voi olla pahimmillaan kuin tuulenpesä, kuivan koppura sykerö. Kylmä ilma ja kuiva huoneistoilma kuivattavat hiuksia aivan kuten ihoakin, mutta lisäksi hiuksia rasittaa jatkuva pipon pitäminen. Hiukset saattavat olla yhtäaikaa lättänät ja rasvaisen tuntuiset, mutta kuitenkin kuivat ja sähköiset. Talviseen hiustenhoitoon pätevät samat vinkit kuin ihonhoitoonkin, eli hellävarainen pesu ja tehokas kosteutus.
Suosittelemme kokeilemaan talven kuivattamille hiuksille luonnonkosmetiikan Attituden kosteuttavaa shampoota ja hoitoainetta. Superleaves -sarjaan kuuluvat tuotteet sisältävät qvinoaa, jonka korkea lysiinipitoisuus edistää hiusten kasvua ja korjaa niitä. Kvinoa auttaa myös kosteuttamaan ja suojaamaan väriä. Mukana on jojobaa, joka puolestaan korjaa vaurioita ja kosteuttaa luonnollisesti. Tuoksu muistuttaa guavaa ja marjoja.
Toinen talvitukalle sopiva shampoo on Bioearthin HAIR 2.0 Protective shampoo, joka puhdistaa hellävaraisesti ja suojaa käsiteltyjä hiuksiasi esimerkiksi hiusvärin ennenaikaiselta kulumiselta. Kamomillan ja kehäkukan uutteet hoitavat ja tekevät hiuksista ihanan kiiltävät ja elinvoimaiset. Appelsiinin eteerinen öljy antaa shampoolle raikkaan ja ilostuttavan tuoksun. Koko Bioearth Hair 2.0 -sarja on aivan erityisesti suunniteltu käsitellyille ja värjätyille hiuksille.
Jos et koskaan ole käyttänyt hiusvettä, niin nyt on oiva aika kokeilla! Dr.Hauchka hiusvesi vahvistaa ja hoitaa hiuksia. Neem-hiusvesi sopii loistavasti rasvoittuville ja elottomille hiuksille. Se sisältää neempuun lehdistä tehtyä uutetta, nokkosuutetta, koivunkuoriuutetta ja takiaisuutetta. Uutteet elvyttävät ja vahvistavat hiuspohjaa ja hiuksia.
Kasvoveden oloista hiusvettä hierotaan aamuin illoin päänahkaan ja nautitaan raikkaasta tunteesta päänahassa ja saadaan hiusjuureen ilmavuutta. Neem-hiusvesi sopii mainiosti myös hilseen hoitoon.
Toivottavasti löysit talven vinkkipaketistamme itsellesi sopivia tuotteita kokeiluun ja muistathan, että ammattitaitoinen asiakaspalvelumme auttaa aina ilolla niin Ruohonjuuren verkkokaupassa, kuin myymälöissäkin.
Tervetuloa hyvän olon ostoksille Ruohonjuureen!