Aidosti hyvää uutta vuotta - parempi arki

Uuden vuoden kunniaksi tehdään paljon hyviä lupauksia, joista iso osa rikkoutuu melkein nopeammin kuin ehtii kissaa sanoa. Mutta entä jos yksittäisten skarppaustoimenpiteiden sijaan päättäisimmekin tänä vuonna tehdä arjestamme kokonaisvaltaisesti parempaa? Jos eläisimmekin niin, että arki olisi ihmisen parasta aikaa.
Aidosti hyvää uutta vuotta - parempi arki

Sinä riität

Asenteeksi kannattaa ottaa armollisuus - ja se, että on hyvällä tavalla itsekäs ja rakastava itseään kohtaan. Myös rimaa voi huoletta laskea - täydellisiin suorituksiin herkeämättä pyrkiminen uuvuttaa ja lisää tyytymättömyyttä. Täydellistä ei tarvita; tavallinen riittää.

Muista kiittää ja kannustaa itseäsi (myös niinä päivinä, joina kukaan muu ei sitä tee). Kiitä ja kannusta myös muita - laita siis hyvä kiertämään myös kehujen saralla.

Arvosta ja hemmottele itseäsi vaikka ihan pienesti joka ikinen päivä. Valitse ja tarjoa itsellesi vain parasta, silloin kun voit siihen itse vaikuttaa.

Tarkkaile myös sisäistä puhettasi ja muokkaa sitä tietoisesti positiivisemmaksi.  Itselleen kannattaa todellakin puhua kauniisti. Voisitko vuonna 2021 lopettaa uuvuttavan arvostelun ja oppia rakastamaan itseäsi? Sillä fakta on se, että sinä riität. Itseruoskinnalla ja moitteilla ei ainakaan kenenkään arki taatusti parane.

Jos arki on yhtä hullunmyllyä ja paikasta toiseen ravaamista, ei päiviinsä kannata pukata enää lisää velvollisuuksia vaikka uudenvuodenlupaukset kutkuttelisivatkin. Jos uusien haasteiden sijasta tänä vuonna harjoittelisitkin luopumista; kalenterin karsiminen kannattaa. Kaikkia hetkiä ei kannata täyttää tekemisellä vaan jokaisena päivänä olisi hyvä olla edes hetkinen aikaa hengähtää. Olla kuin ei olisikaan.

Tervetuloa lempeämpi elämä!

Vuoden jokaisena päivänä kannattaa tehdä hyvää - itselleen ja muille. Pieni hetki hemmottelua saa arkisenkin maanantain maistumaan mansikoilta.

Vuosi 2021 voi olla loistava mahdollisuus lempeämpään elämään! Täydellisyyden tavoittelu uuvuttaa ja saa elämän tuntumaan ilottomalta (kun siihen täydelliseen ei oikeastaan koskaan pääse). Päästetään siis irti herkeämättömästä arjen suorittamisesta ja ulkopuolelta kumpuavista ajatusmalleista; ankarista vaateista, jotka sanelevat, miltä elämäsi pitäisi näyttää.  Vaatimusten taakasta luopuminen tekee elämästä kevyempää ja iloisempaa. Hymy pyrkii huulille ja on helpompi hengittää.

Vuosi 2020 voisi uudeksi vaihtuessaan myös pyyhkäistä pois riittämättömyyden tunteen! Jokainen meistä on tarpeeksi mutta kukaan ei ole liikaa. Koko maailmassa ei ole ketään kaltaistasi ja jokainen pallontallaajista on ainutlaatuinen omana itsenään. Kaikki on hyvin ja sinä riität.

Jos ymmärrämme tämän, voimme huokaista helpotuksesta ja ottaa uuden vuoden vastaan kevyemmin askelin - paremman arjen siivittäminä.