Tulee syötyä kerralla
"Terveellistä edelleenkin"

Varastossa, toimitus 1-4 arkipäivässä
-
-

Terveysvaikutuksillaan terhakoittava sekoitus hunajaa ja kuningatarhyytelöä (jota myös emomaidoksi, royal jellyksi ja gelee royaliksi kutsutaan). Sekoitus sisältää 5 % royal jellyä eli kuningatarhyytelöä eli emomaitoa - loppuosa on siis hunajaa.
Maailman huikeimmaksi superfoodiksikin joskus tituleerattu kuningatarhyytelö (royal jelly) sisältää ainesosia, jotka saavat mehiläiskuningattaren kasvamaan tavallisesta mehiläisestä kooltaan moninkertaiseksi. Emomaito eli kuningatarhyytelö on kerrassaan lyömätöntä ravintoa, jota on kautta historian pidetty “nuoruuden ja kauneuden lähteenä“. Emomaito on ollut suosittua erityisesti kaikenlaisen suorituskykynsä kiinnostuneiden keskuudessa.
Mehiläisten keräämä siitepöly ehkäpä planeettamme kokonaisvaltaisinta ja ravintoa. Pisimpään Venäjällä eläneitä ihmisiä tutkittaessa selkeästi yhteinen nimittäjä oli hunajan ja siitepölyn nauttiminen. Suuri osa pisimpään eläneistä ihmisistä oli mehiläisenhoitajia.
Ainesosat:
hunaja, Gelee royal 5 % painosta

Overall rating: 4.7580647 / 5 from 62 reviews.
This product is a blend of honey and royal jelly, known for its health benefits and historical significance as a source of youth and beauty. Customers appreciate its excellent skin benefits and cholesterol levels, as well as its fantastic taste.
Review topics: [].
"Terveellistä edelleenkin"
"Ihmeitä tekevä tuote. ."
"Hyvä"
"Hyvää on!"
"Maku kohdillaan!"
"👌🏼"
"Herkullista"
"Suosittelen."
"Pidän paljon"
"Monipuolinen sisäänpäin ja vahvista immuniteetia ja myös ihon kunto paranee. Aivot nuorenee."

Tule mukaan
Tiesitkö, että Ruohonjuuren kanta-asiakkaana kerrytät rahanarvoisia etuja jokaisesta ostoksestasi myymälässä sekä verkkokaupassa. Kanta-asiakkaana saat myös ensikäden tietoa uutuuksista, erikoistarjouksia ja kutsun Ruohonjuuren suosittuihin kantisiltoihin.
Lue lisää