Värjää hiukset hoitaen! Kasvipohjaiset hiusvärit
Kosmetiikan kova kemia on valitettavan monen hiuksiaan värjäävän arkipäivää. Tukkavärimainonnankin myllertäessä on totuttu siihen, että tukkansa väriä voi vaihtaa käden käänteessä vaikkapa valkoisesta mustaan. Perusmarkettien hiusvärien sisältämät, kovat kemikaalit mahdollistavatkin äkilliset ja suuret muutokset hiusten värissä. Ongelmatonta tämä ei kuitenkaan ole, koska koville kemikaaleille voi herkistyä ja ne voivat saada aikaan rajujakin reaktioita iholla. Osalle herkistyminen tapahtuu vuosien saatossa kun toiset puolestaan eivät saa reaktioita ikinä. Jokaisella hiustenvärjäyskerralla pieni allergisoitumisriski on kuitenkin olemassa.
Kasviväri on turvallinen ja hoitava valinta
Nimensä mukaisesti aidot kasvivärit koostuvat ainoastaan kasveista - niin myös Ruohonjuuren suosituimman hiusvärisarjan viittaa kantavan Cultivator´s -sarjan hiusvärit. Kovan kemian sijaan kasviväreissä käytetään vaikuttavina aineina värjääviä kasveja, esimerkiksi hennaa ja indigoa. Näiden lisäksi mukana menossa paistattelee usein kokonainen kimara muita hiuksia hoitavia ja värjäyksen lopputulosta tukevia kasveja - esimerkiksi aloe veraa, joka tuo hiuksiin lisää pehmeyttä ja tekee värimassan koostumuksesta geelimäisen miellyttävää.
Kasvipohjaiset hiusvärit ovat hiusta hoitavia ja vahvistavia. Kasviväreillä värjätessä lopputulos on aina uniikki, toisin kuin kemiallisten hiusvärien tapauksessa. Kasvivärejä käytettäessä hiusta ei avata eikä rikota vaan lopputulos syntyy hiuksen pinnalla, hiusta vahvistaen.
Koska kasviväreissä tehoaineina käytetään kasveja eikä hapetteita tai muuta kovempaa kemiaa, kasviväreillä on rajoitteita. Hapetteiden puuttumisen vuoksi kasviväreillä ei voi hiuksia vaalentaa. Vaikka omaa vaaleahkoa hiusväriää voi kasviväreillä mainiosti kirkastaa ja saada säihkymään, varsinainen blondaus on kasvivärimaailmassa poissuljettua.
Harmaat hiukset kasviväreillä sen sijaan on mahdollista saada piiloon. Harmaa hius käyttäytyy värjättäessä eri tavalla ja saattaa siksi vaatia useamman hiustenvärjäyskerran. Harmaisiin hiuksiin voi myös suhtautua siten, että niiden antaa loistaa - ellei kokonaan, niin ainakin harmaina raitoina!
Kasviväreissä värjätessä unohdetaan radikaalit muutokset vaan hiusten sävyä muutetaan yleensä pikkuhiljaa haluttuun suuntaa intensitettiä vähitellen lisäten. Omat lähtökohdat ja oma luonnolline hiusten väri vaikuttavaa olennaisesti värjäystulokseen mutta kasviväreillä värjätessä hiusväri on aina uniikki - samanlaista väriä ei tule kadulla vastaan. Kasviväreillä värjätyt hiukset ovat myös luonnollisen näköinen - ns. värikypärästä ei ole siis pelkoa!
Suortuvatesti takaa onnistuneen lopputuloksen
Aluksi tehdään siis suortuvatesti. Cultivator´s-sarjan jokaisessa hiusväripakkauksessa on neljä pussukkaa, joista testiinkin saa napatuksi kätevästi väri koko satsia avaamatta. Suortuvatestillä värilopputulos saadaan varmistettua - jos se ei ole toivottu, voi värejään tuunailla toisiinkin sekoitetten mielensä mukaan.
Kannattaa myös muistaa, ettei kasviväri ei koskaan ole valmis välittömästi värjäyksen jälkeen. Kasvivärin sävy kehittyy pari päivän ajan hiuksissa, värjäyksen jälkeen. Siksi onkin suositeltavaa odottaa ainakin vuorokauden ajan ennen seuraavaa hiustenpesukertaa.
Kasvivärin isona etuna kemiallisiin verrattuna on ehdottonasti hoitavuus. Hyvä puoli on myös se, että kasviväri kuluu hiuksista kemiallista pehmeämmi - viivasuoraa juurikasvua ei siis ole luvassa. Hiusten kauneutta ja hiusvärin pysyvyyttä voi edistää myös pesemällä tukkansa luonnonkosmetiikkalaatuisilla shampoilla ja hoitoaineilla.
Ota siis vaikka kupponen teetä hiuksia värjätessäsi ja nauti rauhallisesta tukkataikahetkestä!
Sukella sinäkin siis kasvivärien ihanaan maailmaan - saattaa olla, ettei sieltä tosin ole paluuta!
Cultivator´s -hiusvärit ovat 100% kemikaalivapaita
Cultivator's -hiusväreissä käytetyt kasvit ja niiden korkea laatu tekevät näistä väreistä ainutlaatuiset. Kaikki Cultivator´s hiusväreihin käytettävät kasvit on luomuviljelty heidän omilla viljelmillään. Cultivator´silla on pitkä kokemus jopa lääkekasvilaatuisten kasvien viljelystä, systemaattinen, laaduntarkkailu laboratoriotesteineen ja nykyaikaset tuotantomenetelmät. Tärkeää laadukkaita hiusvärejä valmistettaessa on kasvien hellävarainen käsittely, jotta arvokkaat väriaineet säilyvät tallella optimaalisesti.
Cultivator's -väreissä on luomumerkin lisäksi myös mm. Fair for Life -sertifikaatti, joka osaltaan kertoo sosiaalisesta vastuusta ja reilusta kaupasta.
Ruohonjuuren asiakkailta on kertynyt kahmalokaupalla kiittävää palautetta Cultivator´s-kasviväreistä. Eniten ylistystä on saanut hiusvärien toimivuus sekä se, että värjäystulos on vivahteikas ja hiukset tulevat ihanan kiiltäviksi..
Cultivator's -sarjasta voit oman sävynsä valita 20 eri vaihtoehdosta - valittavissa on sävyjä hehkuvan punaisista erilaisiin ruskeisiin ja mustaan. Testaa ja tykästy toden teolla!
Asiantuntijana jutussamme luonnonkosmetiikan moniosaaja Tiia Tyynysniemi.