Tieto alhaisesta D-vitamiinista tulee edelleen usein yllätyksenä – Oletko jo mitannut oman tasosi?

D-vitamiinin saantia ja tarvetta voidaan arvioida yksilöllisesti laboratoriokokeella. Ruohonjuuren uusi kumppani Puhti on palvelu, jonka kautta tutkimuksiin pääsee helposti ilman lähetettä. Puhdin mukaan laboratoriokokeissa nousee usein esille nimenomaan yksi puutos: D-vitamiini. Onneksi kehon D-vitamiinitasoon on helppoa vaikuttaa ravintolisän avulla itse.
Tieto alhaisesta D-vitamiinista tulee edelleen usein yllätyksenä – Oletko jo mitannut oman tasosi?

D-vitamiinin tarve korostuu Suomessa

Vaikka suurin osa meistä suomalaisista varmasti tietää, että D-vitamiinin saantiin tulee kiinnittää erityistä huomiota, voi laboratoriokokeen tulos silti yllättää. Koska D-vitamiinia saadaan lähinnä auringonvalosta, on sen saanti vähäistä Suomessa. Puhdin tilaston perusteella yli puolella 14 000 testatusta henkilöstä D-vitamiinitaso oli alle viitearvon (tulokset vuosilta 2018-2020).

D-vitamiini on yksi tärkeimmistä terveyteemme vaikuttavista tekijöistä, johon voimme vaikuttaa itse. D-vitamiini vaikuttaa niin kalsiumin imeytymiseen ja luuston terveyteen kuin vastustuskykyyn ja terveenä pysymiseen. D-vitamiinia tarvitaan tunnetusti myös osteoporoosin ehkäisyyn. Laboratoriokokeessa riittävän D-vitamiinin tason alarajana pidetään 75 nmol/l. Jos pitoisuus on alle 50 nmol/l, merkitsee se vitamiininpuutosta.

D-vitamiinin tarve ja imeytyminen on aina yksilöllistä. Omaa D-vitamiinitasoa ei voi tietää ilman mittausta. Mittaustulosta on helppoa verrata viitearvoon ja lisätä D-vitamiinilisän annostusta tarvittaessa.

D-vitamiinin mittaus ilman lähetettä

Jokainen voi itse hakeutua D-vitamiinin mittaukseen ilman lääkärin lähetettä. Puhti helpottaa tutkimuksiin pääsyä ja tekee perinteisistä laboratoriotuloksista helposti ymmärrettäviä ja seurattavia.

Puhti-terveystarkastus on hyvä tapa selvittää, miten oma keho jaksaa ja mihin terveyden ylläpito kannattaa suunnata. Mukana mm. täydellinen verenkuva, kolesteroli, verensokeri, D-vitamiini, ferritiini, tulehdustila sekä kilpirauhasen, maksan ja munuaisten toiminta.

Puhdin kautta saat kaikki testit ilman lääkärin lähetettä. Laboratoriot usealla paikkakunnalla ympäri Suomen. Tulokset yleensä jo seuraavana päivänä. Selkeä tulosraportti. Tarvittaessa tilattavissa erikseen myös lääkärin etäkonsultaatio.

Hyödynnä tarjous Puhdin tutkimuksiin

TARJOUS: Saat 10€ edun Puhti-terveystarkastuksesta, raudanpuutteen tutkimuspaketista tai D-vitamiinin mittauksesta.

Käytä tilauksen yhteydessä koodia: RUOHONJUURI10

Tilaa testit Puhdin verkkokaupasta: www.puhti.fi

Uskomme, että jokainen meistä ansaitsee enemmän puhtia.

Lisätietoja:

Tietoa D-vitamiinista: www.puhti.fi/tietopaketit/d-vitamiini/ 

D-vitamiinin mittaus: www.puhti.fi/tuote/d-vitamiini/ 

Puhti-terveystarkastus (sis. D-vitamiini): www.puhti.fi/tuote/puhti-terveystarkastus/ 

Raudanpuutteen tutkimuspaketti: www.puhti.fi/tuote/raudanpuutteen-tutkimuspaketti/

Teksti: Mirka Tuovinen