Karin Havupuu-uutejuoman resepti juontaa juurensa jo 1960-luvulle, jolloin sitä valmistavan perheyrityksen perustaja Kari Herttua kierteli ympäri Suomea keräämässä talteen sukupolvilta toiselle siirtynyttä muistiperinnettä liittyen männyn kuoresta ja nilasta syntyvän juoman valmistamiseen.
Ensimmäiset Karin Havupuu-uutejuomat keitettiin Siikaisissa Kosken tilalla jo vuonna 1975. Metsäisiä mahtijuomia valmistava yritys, Ravintorengas Oy, perustettiin seuraavana vuonna. Havupuidemme voimasta ammentavalla kulauteltavalla on siis pitkät juuret historiassa.
- Havupuu-uutejuomamme ei ole muuttunut 45 vuoden aikana, vaan resepti on pysynyt aitona ja alkuperäisenä, toimitusjohtaja Sanna Herttua-Laiho Ravintorenkaalta kertoo.
Metsästä elinvoimaa!
Havupuu-uutejuomaa rakkaudella ja vankkumattomalla ammattitaidolla valmistavan Ravintorenkaan tavoitteena on tuoda ihmisten arkeen elinvoimaa metsästä.
- Uskomme, että terveyden edistäminen ja sairauksien ennaltaehkäiseminen ovat tulevaisuuden tapa hoitaa terveyttä. Haluamme auttaa ihmisiä pysymään terveinä. Saamme valtavasti iloa ja voimaa juoman käyttäjien antamista palautteista, joissa he kertovat, miten suuria vaikutuksia juomalla on ollut heille.
- Arvostamme suuresti maaseudun puhdasta metsää ja luontoa. On upeaa, että metsän terveysvaikutuksista saadaan koko ajan uutta tietoa. Ravintorenkaan tavoitteena onkin tuoda vähän metsää jokaisen saataville – jos ei muuten, niin ainakin juoman muodossa. Voidaan sanoa, että Karin Havupuu-uutejuomassa on metsän voima sekä vuosisatojen perinnetieto puristettuna pulloon, Sanna Herttua-Laiho toteaa.
Maaseudun elinvoima on havupuu-uutejuoman valmistajille tärkeää ja he tahtovatkin lisätä sitä omilla valinnoillaan - esimerkiksi työllistämällä paikallisia ihmisiä sekä toimimalla vastuullisesti ja läpinäkyvästi.
Ravintorengas on perheyritys, jossa ihmislähtöiset arvot ovat tärkeitä. Kolmetoista työntekijää uurastaa havupuu-uutejuoman parissa tällä hetkellä.
Havupuu-uutejuomaa tuotetaan edelleen samalla paikalla, jossa juoman tarina alkoi: Pohjois-Satakunnassa Siikaisissa, Hirvijärvellä Kosken tilalla. Metsäiset jymyjuomat syntyvätkin puhtaan luonnon keskellä, syrjässä asutuskeskuksista, valtateistä ja muusta teollisuudesta.

Klassikkojuoman maine kasvaa edelleen innostavien käyttökokemusten myötä
Karin Havupuu-uutejuoman suosiosta kertovat lukuisat tyytyväiset asiakkaat kymmenien vuosien varrelta. Tuotteen positiivinen maine kulkeekin suoraan käyttäjältä toiselle.
Karin Havupuu-uutejuomaa on myös tutkittu useissa yliopistoissa. Tieteelliset tutkimukset aloitettiin Turun yliopistolla ja ensimmäiset tulokset julkaistiin vuonna 1996. Tulosten mukaan juoma sisältää luonnonmukaisten kivennäis- ja hivenaineiden lisäksi runsaasti fenolisia yhdisteitä, jotka toimivat voimakkaina antioksidantteina. Männyn vaikuttavien aineiden tutkimuksia on jatkettu myös 2000-luvulla, ja eri tutkimushankkeissa on selvitetty esimerkiksi männyssä olevien yhdisteiden vaikutusta tulehduksiin.
Männyn kuori ja nila sisältävät luontaisesti runsaasti kivennäis- ja hivenaineita, antioksidantteja ja fenolisia yhdisteitä, kuten oligomeerisiä proantosyanidiineja (OPC). Kasvit tuottavat näitä aineita esimerkiksi suojautuakseen ulkoisilta uhilta.
Havupuu-uutejuoma sopii kaikille
Karin Havupuu-uutejuoma on varsin turvallinen tuote. Se sopii vahvistavaksi kulauteltavaksi ihan kaikille, ikään katsomatta. Sitä voi siemailla myös eri lääkkeiden tai lääkekuurien kanssa, sekä myös imettäessä tai raskaana ollessa.
Käyttäjät ovat kertoneet saaneensa monenlaisia hyötyjä Karin Havupuu-uutejuomasta. Mänty (Pinus Sylvestris) tukee hengitysteiden terveyttä, mutta Havupuu-uutejuomalla ole vielä viranomaisten sallimia terveysväitteitä - joita odotammekin innolla voidaksemme kertoa tästä mahtituotteesta vielä enemmän!
Pinena Havupuu-uutetabletti
Tunnetko jo Karin Havun Pinena Havupuu-uutetabletin? Siinä on sama terhakoittava teho, kuin juomassakin, mutta näppärästi tablettimuotoisena. Ne ovat oivallinen vaihtoehto ulkomaisille rannikkomäntyvalmisteille - ja loistava tuki esimerkiksi kevätkauden aivastuttaviin haasteisiin!
Metsä: luovuuden lähde ja terveyden tyyssija
Havupuujuoman tuottajille metsä on tärkeä paikka niin fyysisesti kuin henkisestikin.
- Metsä on meille luovuuden lähde, perinteinen terveyden tyyssija sekä ihmisen energian ja elinvoiman lähde. Siellä voi rauhoittua ja rentoutua sekä koota harhailevat ajatukset – tai piristyä, jos jokin painaa mieltä. Sieltä löytyy myös suomalaisen voiman ja sisun lähde, Sanna Herttua-Laiho kertoo.
Ravintorenkaalla tahdotaankin palauttaa ihmisten yhteys metsään ja luontoon.
Havupuu-uutejuoma on Terveystuotealan klassikkotuote 2025
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto on myöntänyt Ravintorengas Oy:n Karin Havupuu-uutejuomalle arvostetun Terveystuotealan klassikkotuotteen nimityksen. Tällä merkittävällä tunnustuksella halutaan osoittaa arvostusta tuotteen pitkästä ja menestyksekkäästä historiasta sekä sen roolista suomalaisen terveystuotealan kestävänä ikonina. Karin Havupuu-uutejuoma on ainoa tuote, joka on valittu aiemmin kolme kertaa terveystuotealan parhaaksi tuotteeksi, ja saa nyt virallisesti Terveystuotealan klassikkotuotteen arvonimen.
Osta kerralla enemmän:
Karin Havupuu-uutejuoma 6-pack >
Terveysväitteiden perusteet / EFSA:
M-2008-1061 2763 - Pinus sylvestris - Santä de la respiration
Jätä kommentti
Tämä sivu on suojattu hCaptcha-tunnistuksella, ja hCaptchan tietosuojakäytäntöjä ja käyttöehtoja sovelletaan.