Kookosvesien kuningas on nyt kruunattu!
Foodinin kookosvesiprojekti sai alkunsa vuonna 2014, kun yrityksen perustaja Lasse Jalkanen vietti Aasiassa kolme kuukautta vieraillen yrityskumppaneiden luona. Tuolloin Lasse tutustui kookosveden valmistukseen Thaimaassa, Filippiineillä ja Indonesiassa. Tuulta purjeisiin projekti otti reilu vuosi sitten, kun vanhojen hyvien kumppaneiden avulla löytyi vietnamilainen kookostuotteiden valmistuksen pioneeri.
- Jaamme yhteiset arvot; 100% kookosvesi ilman lisäaineita tai aromeita, luomu, ekologinen kierrätettävä ja uudelleensuljettava TetraPak-pakkaus, ympäristöystävällinen metsäviljely ja eettiset toimintatavat, Maria Jalkanen Foodinilta kertoo.
Foodinilta Lasse ja Jaakko vierailivat kumppanimme luona ensimmäisen kerran kesällä 2017 tutustuen kookosveden valmistukseen ja kookosviljelmiin. Toisen kerran vierailimme Vietnamissa koko perheen voimin joulukuussa 2017. Vierailut kumppaneidemme luona ovat perusta hyvälle yhteistyölle, molemminpuoliselle luottamukselle ja ymmärrykselle, Maria taustoittaa.
Foodinin kookosvesikumppani on seudullaan merkittävä työllistäjä, joka tarjoaa pysyvän elinkeinon mm. tuhansille pienviljelijöille. Viljely toteutetaan ns. metsäviljelynä, joka tarkoittaa sitä, että kookospuut kasvavat luonnollisesti metsässä ja niiden ympärillä kasvaa sulassa sovussa myös muita kasveja ja hedelmiä. Toisin kuin yhteen lajiin keskittyvä kookoksen peltoviljely, metsäviljely tukee ympäristön monimuotoisuutta. Metsäviljely on kestävämpää ja ympäristöystävällisempää, ja sen lisäksi viljelijät saavat hyödyn myös muista kasveista ja hedelmistä. Ympäröivästä kasvillisuudesta syntyy myös luonnollisesti biojätettä, jota hyödynnetään maaperän rikastamisessa. Viljelijät keräävät nuoret kookospähkinät puista, jonka jälkeen ne kuljetetaan jokilaivoilla kookostehtaalle.
Foodinin kookosvesikumppani on arvostettu uranuurtaja kookostuotteiden valmistamisen saralla.
- He valmistavat muitakin kookostuotteita kuin pelkästään kookosvettä, jolloin koko kookospähkinä käytetään hyödyksi eikä turhaa jätettä synny. Sesongin aikaan yritys työllistää pelkästään tuotannossa yli 500 ihmistä ja sesongin ulkopuolellakin puolet tästä määrästä, Maria Jalkanen kertoo.
Foodinin 100% kookosvesi
Luomulaatuinen kulauteltava, joka almistetaan vain nuorista, vihreistä kookospähkinöistä.
Ympäristöystävällinen metsäviljely
Ekologinen kierrätettävä ja uudelleensuljettava, Tetrapak
Alkuperä- ja valmistusmaa: Vietnam