Kellaripanimon kombucha-juoma on virvoittava viettelys!

Ruohonjuuren juomahyllyjä ovat parin vuoden ajan komistaneet Kellaripanimon kombuchat, jotka ovatkin saavuttaneet suurensuosion etenkin vatsaystävällisiä laatujuomia arvostavien asiakkaidemme keskuudessa.
Kellaripanimon kombucha-juoma on virvoittava viettelys!

Millainen yritys näiden kombuchojen takana paistattelee?

Annetaan Kellaripanimon Henri Sainion kertoa lisää!

Kaikki Kellaripanimon kombuchat valmistetaan suurella sydämellä, käsityönä. Juomat pullotetaan toistaiseksi ilman linjastoja - hyvin työvoimavaltaiseen, perinteiseen tyyliin.

- Kutsun itseäni pilke silmäkulmassa Kellaripanimon ‘päämaistajaksi’. Mutta ei se maistelu nyt ihan kokopäiväistä ‘työtä’ ole - jos työtä laisinkaan! Yrittäjänä tietenkin teen aivan kaikkea ja joka sektorissa. Varastollamme paiskii hommia pari muutakin ihmistä - ja etenkin etiketöinnin saralla puuhaa piisaa! Isompi porukka Keuruun Ekokylässä osallistuu kombuchan pullotuksiin, Henri Sainio Kellaripanimolta kertoo.

Ajatus Kellaripanimon perustamisesta syntyi viitisen vuotta sitten, kun Sainio oli Yhdysvalloissa matkaillessaan  tutustunut erilaisten kombucha-tuotteiden mahtavaan kirjoon.

- Tuumailin, että tätä täytyisi olla laajemmin saatavilla myös Suomessa, mutta en ehkä ajatellut ensin, että olisin itse asiaa toteuttamassa! Olen ollut ravinnosta ja terveydestä kiinnostunut koko aikuisikäni, ja 2012 loppuvuodesta otin palkatonta vapaata, jonka vietin Kroatiassa haudutellen uusia kuvioita. Jäin pois IT-alan konsultointiyrityksestä, visio Kellaripanimosta syntyi ja ryhdyin tuumasta toimeen, Kellaripanimon Henri valottaa juomanluonnin alkutaivalta.

Kellaripanimon ensimmäinen juoma oli ‘Strong' eli maustamaton, hieman etikkaisuuteen kallellaan oleva, vahva kombucha. Samainen kombucha-laatu löytyy edelleen Ruohonjuuren hyllyiltä.

Mikä Kellaripanimossa ja sen kombuchoissa on erityistä? Annetaan Henrin kertoa!

- Suomessa myytävien kombuchoiden valmistajista olemme käsittääkseni ainut, jossa yrityksen omistus on yrittäjän ja tekijöiden hallussa, eli niiden, jotka pyörittävät tätä päivittäistä rumbaa. Se, että käytössämme ei ole ollut valtavia pääomasijoituksia, on tarkoittanut, että startti on ollut hitaampi ja on täytynyt edetä pienin askelin. On täytynyt käyttää luovuutta monien asioiden toteuttamisessa, koska ei ole ollut tuhansia laittaa johonkin investointiin. Melkoista tee se itse-henkeä on tarvittu monessa kohdin. Onneksi tiimissämme on monenlaista lahjakkuutta, esimerkiksi  teknisten asioiden suhteen. Uskon, että pitkällä aikavälillä tarkastellen valitsemamme tie johtaa tyydyttävämpään elämäntapaan, suurempaan yhteisöllisyyteen ja pirskahtelevampaan tekemisen riemuun, kuin jos olisimme vain saaneet jonkin enkelisijoittajan mukaan tähän alkuvaiheessa ja iso kombucha-business olisi suunniteltu viivottimen ja laskimen kanssa, kombuchamestari kertoo.

Vaikka muita tuotteita ja käymispohjaisia juomia on Kellaripanimollakin ollut mietinnässä, toistaiseksi on keskitytty kombuchaan. Ja potentiaalia - sitähän kombuchassa piisaa vaikka kokonaisen kylän työllistämiseen!  

- Olemme vasta ihan alkutaipaleella kombuchan saralla. Voisi sanoa, että vasta viimeisen vuoden aikana yhtiö on päässyt siihen pisteeseen, että sen voidaan sanoa seisovan tukevasti omilla jaloillaan. Tästä eteenpäin meidän on mahdollista paneutua tuotekehitykseen ja kaikenlaisiin kiintoisiin projekteihin, eri tavalla kuin muutaman ensimmäisen kaoottisen vuoden jälkeen, uusia “juonia” jo punova kellaripanimolainen haastaa.

Henri Sainion oma kombuchasuosikki on Ruohonjuuren asiakkaidenkin lempijuomaksi kivunnut Strong Ginger, jossa mukana on kahmalokaupalla lämmittävää, panimolla tuorepuristettua inkivääriä.

Kombucha-juomat nauttivat suurta suosiota terveystietoisten ja kulinaristien keskuudessa. Mutta juomat voisivat mainiosti maistua ja tehdä hyvää myös laajemmalle joukolle!  

Osta Kellaripanimon kombuchat Ruohonjuuren verkkokaupasta >>