AIP-ruokavalio eli autoimmuuniprotokolla

AIP-ruokavaliossa eli autoimmuuniprotokollassa päätarkoituksena on rauhoittaa immuunijärjestelmäämme, jolloin keholla on mahdollisuus toipua.
AIP-ruokavalio eli autoimmuuniprotokolla

Autoimmuunisairauksissa on kyse immuunijärjestelmämme kääntymisestä kehoamme vastaan. Se esimerkiksi hyökkäilee ärhäkkäästi kudosten ja solujen kimppuun tuhoten niitä. 

AIP-ruokavalio on nimen omaan tarkoitettu rauhoitusruokavalioksi - ei siis loppuelämän tavaksi murkinoida. Autoimmuuniprotokollaa suositellaankin noudatettavan maksimissaan kolmen kuukauden ajan, jonka jälkeen sapuskasortimenttia laajennetaan ruoka-aine kerrallaan, kehon reaktioita seuraten.

AIP-ruokavalion pohjana on funktionaalisen lääketieteen 4R:n ohjelmana tunnettu malli. Neljä ärrää juontuvat sanoista remove (poista), replace (korvaa), reinoculate (istuta) ja repair (korjaa). Autoimmuuniprotokolla perustuu juuri näihin neljään tukipilariin.

1. Poista - remove

Autoimmuuniprotokollaa noudatettaessa ruokavaliosta vipataan veks ruoka-aineet, jotka saattavat ärsyttää suolistoa tai olla vahingollisia suoliston pinnalle. Tällaisia ruoka-aineita ovat esimerkiksi perusviljojen sisältämä gluteeni, maidon sisältämä kaseiini ja ns. antiravinteet (kuten papujen sisältämä lektiini). Ruokavaliosta eliminoidaan lisäksi tulehdusta aiheuttavat, allergisoivat ja vääränlaista bakteerikantaa ruokkivat ruoka-aineet.

AIP-ruokavaliossa suositaan luomutuotettuja ja mahdollisimman käsittelemättömiä elintarvikkeita, jotta haitta-aineiden (torjunta-ainejäämät, lisä- ja säilöntäaineet jne) määrä saadaan minimoitua. Suoliston bakteerikanta tulisi tasapainottaa ja mahdolliset hiivat ja parasiitit häätää.

Vaikka poistettavien tuotteiden määrä onkin melkoinen, ei AIP-ruokavaliostakaan tulisi ottaa stressiä. Sillä tämä tiedetään: stressi tunnetusti häiritsee toipumista ja huonontaa kokonaisterveyttämme tuntuvasti.

Poista nämä - AIP-ruokavalioon eivät kuulu nämä ruuat: 

  • kaikki viljat (myös gluteenittomat, koska niiden katsotaan sisältävän antiravinteita)
  • maitotuotteet
  • palkokasvit: soija, pavut- ja herneet, linssit
  • koisokasvit: peruna, munakoiso, tomaatti, paprikat
  • siemenet ja pähkinät
  • prosessoidut öljyt ja sokerit
  • kananmuna (etenkin valkuainen)
  • makeutusaineet
  • lisäaineet
  • yksilöllisesti allergiaa aiheuttavat ruoka-aineet (jos tällaisia on)
  • kahvi ja kaakao (kofeiini ja muut stimulantit)
  • alkoholi, tulehduskipulääkkeet

2. Korvaa - replace

Kun ruokavaliostaan poistaa jotain, kannattaa se ehdottomasti korvata paremmalla. Ruuansulatuksen toimintaan kiinnitetään huomiota ja sen tehoa pyritäänkin petraamaan. Avuksi tähän otetaan monenlaiset yrtit, kuten inkivääri ja fenkoli. Myös omenaviinietikkaa ja sitruunamehua nautitaan päivittäin. Myös ruoansulatusentsyymejä ja suolahappoa voidaan hyödyntää.

3. Istuta - reinoculate

Suolisto on ihmiset toiset aivot ja sen hyvinvointi on aivan olennainen asia kokonaisterveytemme kannalta. Suolistomme pikkuapulaiset ovat hyvinvoinnillemme elintärkeitä - ja oleellista on se, että suoliston mikrobiologinen tasapaino olisi kunnossa. 

AIP-ruokavaliossa suositaan näitä ruokia:

  • kaikki fermentoidut ruoat: hapankaali ja kaikki muutkin hapatetut kasvikset, 
  • juomista erityisen suositeltavia ovat vesikefiiri ja kombucha
  • prebiootit: liukeneva kuitu, fermentoituvat ruoat
  • probiootit

4. Korjaa - repair

AIP-protokollassa ravinnetiheä, puhdas ja mahdollisimman käsittelemätön ruoka on keskeisin apuri suoliston limakalvoja vaaliessa ja korjatessa. Ravinteikas, autoimmuuniprotokollan mukainen murkina koostuu antiravinteista ja allergeeneistä vapaista, tulehduksia vastaan taistelevista, immuunipuolustusta tulevista ja suoliston pintaa korvaavista ruoka-aineista. Oikein koostettu AIP-ruokavalio pursuilee hyviä rasvahappoja, vitamiineja, mineraaleja, flavonoideja, aminohappoja, antioksidantteja, ja kuituja. Ihanteellista olisi syödä runsaasti värejä: marjat, juurekset ja vihannekset ovat myös suolistomme ylimpiä ystäviä.

AIP-ruokavaliossa suositaan näitä ruoka-aineita:

  • Marjat - nautitaan monipuolisesti ja rajoituksetta
  • Hedelmiä - maltillisin määrin niiden sisältämän fruktoosin eli hedelmäsokerin vuoksi
  • Öljyistä suositeltavia ovat luomulaatuisina kylmäpuristettu kookosöljy, oliiviöljy, avokadoöljy
  • Luuliemi
  • Luomuliha ja vapaana laiduntaneen karjan lihaa, riista
  • Kalalajit ja merenelävät -  lajeja aktiivisesti vaihdellen niiden mahdollisten ympäristömyrkkykertymien vuoksi
AIP-ruokavaliossa sanotaan siis luonnollisesti ei eineksille ja pyrkimyksenä on mahdollisimman ravinnetiheä ruoka. Ravintoaineiden saannin varmistamiseksi hyödynnetään ravintolisiä - tämä on tärkeää etenkin silloin, jos ruuan pilkkoutumisessa tai imeytymisessä on haasteita tai ravintoainepuutoksia on jo entisestään.

Näitä ravintolisiä hyödynnetään AIP-ruokavalion tukena:

  • D-vitamiini
  • C-vitamiini
  • B-vitamiinit
  • l-glutamiini
  • omega3 -rasvahapot

Ravintoainetarpeensa saa luotettavasti selville mittausten avulla. Oma tilanteensa kannattaakin selvittää, jotta tietää koostaa ravintolisäarsenaalinsa ihanteelliseksi. Ruohonjuuren asiakkaana saat 10 euron alennuksen Puhti-terveystarkastuksesta,  raudanpuutteen tutkimuspaketista tai D-vitamiinin mittauksesta alennuskoodilla RUOHONJUURI10. Ruohonjuuren uusi kumppani Puhti on palvelu, jonka kautta tutkimuksiin pääsee helposti ilman lähetettä.  Testisi voit tilata Puhdin verkkokaupasta.