Hyvinvointitrendit 2019: HILJAISUUS HOITAA

Hiljaisuudella on aivotutkimusten mukaan isompi merkitys ihmisen hyvinvoinnille kuin uskoisikaan. Vuonna 2019 hiljaisuus onkin yksi suurista hyvinvointitrendeistä.

Säännöllinen hiljentyminen lataa aivoja ja lisää sekä tyyneyttä että mielenrauhaa. Hektisen arjen pyörityksessä hiljaisuus harvoin tapahtuu itsekseen vaan sille kannattaa tietoisesti varata aikaa. On hyvä tietää, niin kehon kuin mielenkin hyvinvointia lisäävät jo ihan pienetkin hiljaiset hetket.

Kiihkeän elämänrytmin temmellyksessä hiljaisuuden arvostuksesta on kasvamassa suorastaan hyvinvointitrendi. Yltiöpäinen möykkä, hurina ja pirinä pitää elimistöä jatkuvassa stressitilassa, joka taas heikentää terveyttä ja hyvinvoinnin kokemusta monipuolisesti. Kun jatkuvat ärsykkeet saavat aivot uupumaan, niille on syytä antaa aikaa palautua. Hiljaisuuden hoitava voima perustuukin pitkälti ärsykkeiden määrä minimaalisuuteen, jolloin aivot lepäävät ja mielikin rauhoittuu. Moni onkin kokenut esimerkiksi metsissä samoilun saavan aikaan levollisuutta ja tyyneyttä – fyysisesti tämä näkyy mm. sydämen lyöntitiheyden ja verenpaineen laskuna.

HILJAISUUDEN HYÖDYT

Hiljaisuuden sanotaan tekevän ihmisistä älykkäämpiä, luovempia, varmempia ja vähemmän ahdistuneita.

Hiljaisuuden hyödytkin ovat moninaiset: virikkeettömyys ja ärsykkeettömyys lataa akkuja ja lisää monen mielestä ainakin elinvoimaa, mielenrauhaa ja tyyneyttä. Hiljaisuus saa aikaan levollisuutta; se rauhoittaa, uudistaa, auttaa luomaan uutta ja saamaan asiat oikeisiin mittasuhteisiinsa.

Ulkoisen hiljaisuuden (eli virikkeiden, mölinän ja ärsykkeiden puuttumisen) lisäksi tärkeää on toki sisäinen hiljaisuus: läsnäolo ja yhteys omaan itseensä. Tietoinen läsnäolo lisää merkityksellisyyttä – ja se saattaa lisätä myös onnellisuuden kokemuksia.

HYVINVOINTIA LISÄÄ JO 2 MINUUTTIA HILJAISUUTTA PÄIVITTÄIN NAUTITTUNA

Hiljentymiseen ei tarvita välttämättä retriittejä vaan mielensä voi rauhoittaa helposti myös arjessa – kunhan vaan sille raivaa päiviinsä tilaa. Moni onkin ottanut ohjelmaan hiljentymisrutiineja: esimerkiksi aamun voi aloittaa pienellä hiljaisella hetkellä vaikkapa hengitykseensä keskittyen.

Joukkovälinein kuljetut työmatkat voi käyttää myös hiljentymiseen. Vaikkei ympäristön ääniä saakkaa poistetuksi, voi silmänsä sulkea ja pyrkiä hiljentämään mielensä.

Töistä lähtiessä pieni hiljainen hetkonen auttaa vetämään viivan työpäivän ja vapaa-ajan välille.

Aika moni tekee illalla kiitollisuusharjoituksia, jotka toimivat samalla päivän neljäntenä hiljentymishetkenä – jos niin on päättänyt.

Kaikki hyvinvointitrendit 2019 – lue yhteenveto tästä >>