Tosi hyvä. Sopii myös silmämeikin
"Tosi hyvä. Sopii myös silmämeikin poistoon."

Varastossa, toimitus 1-4 arkipäivässä
-
-

Puhdistaa kasvojen ja kaulan ihon hellävaraisesti ja tehokkaasti. Poistaa iholta meikin ja lian. Puhdistaa huokoset ihoa kuivattamatta. SISÄLTÄÄ: Baltialaista mäkikuismauutetta, kehäkukkaa, kamomillaa, siankärsämöä, ruusuvettä. PH 4,5 - 5,3. Vegaaninen. KÄYTTÖ: Levitä muutama pumppaus vaahtoa kasvoille ja kaulalle huolellisesti sormenpäillä pyöritellen. Huuhtele. Taputtele kuivaksi. Puhdista kasvosi aamuin illoin. Jatka puhdistusta ihotyypillesi sopivalla MÁDARA kasvovedelle ja kosteusvoiteella. MÁDARA on kotoisin Baltian alueelta Latviasta, pienestä pohjoiseurooppalaisesta maasta, jossa on onnistuttu säilyttämään kukkien ja heinäkasvien monimuotoisuus, kiitos monien koskemattomien ja luonnonvaraisten niittyjen. Pohjoiset kesät ovat lyhyitä ja usein myös ankaria. Tämän vuoksi kasvien on keskitettävä energiansa lyhyeen kukinta-aikaan houkutellakseen pölyttäjiä ja varmistaakseen hengissä pysyminen myös seuraavaksi kesäksi. Tästä johtuen näillä alueilla kasvaneiden kukkien ja yrttien aktiiviaineet ja uutteet, joita käytetään MÁDARA tuotteissa ovat erityisen voimakkaita ja vaikuttavia.
INGREDIENTS / INCI: Aqua, Sodium Cocoamphoacetate, Rosa Damascena, Alcohol, Glycerin, Lactic acid, Sucrose Cocoate, Achillea Millefolium, Calendula Officinalis, Cahmomilla Recutita, Aroma.

Overall rating: 4.214286 / 5 from 56 reviews.
Syväpuhdistusvaahto gently and effectively cleanses facial and neck skin, removing makeup and dirt without drying. It contains Baltic herbal extracts and is suitable for daily morning and evening use. Follow with MÁDARA face water and moisturizer for your skin type.
Review topics: [feeling, skin, face, scent, cleans, works, use, composition, makeup].
"Tosi hyvä. Sopii myös silmämeikin poistoon."
"Puhdistaa hyvin, iho jää mukavan pehmeäksi käytön jälkeen"
"Hyvä puhdistusaine. Iho tulee todella puhtaan tuntuiseksi, ei kuitenkaan kuivata. Kiva mieto tuoksu."
"Jättää kasvoille raikkaan tunteen."
"Vaahto saa normaalisti vedessä murusina irtoavan ripsarin suttaantumaan tosi oudosti. Muutenkaan ei ehkä putsaa niin hyvin, kun toivoin."
"Hellävarainen ja tehokas kasvojen putsari. Sopii hyvin herkälle sekaiholle. Tuotteessa on mieto tuoksu ja miellyttävä koostumus."
"Tehokas, mutta hellävarainen. Puhdistaa käyttämäni meikin siististi ja kuivattamatta ihoani."
"Tuttu tuote. Käytän vaihdelle toisen tuotteen kanssa. Hieman kuivattava iholleni mutta puhdistaa kyllä hyvin."
"Olen käyttäny tätä monta vuotta ja toimii siis todella hyvin. Pidän siitä että samassa tuotteessa on meikin poisto ja muutenkin kasvojen puhdistus. Käytän vaikka en meikkiä olisi laittanutkaan"
"Kiva koostumus. Hyvä hinta-laatusuhde."

Tule mukaan
Tiesitkö, että Ruohonjuuren kanta-asiakkaana kerrytät rahanarvoisia etuja jokaisesta ostoksestasi myymälässä sekä verkkokaupassa. Kanta-asiakkaana saat myös ensikäden tietoa uutuuksista, erikoistarjouksia ja kutsun Ruohonjuuren suosittuihin kantisiltoihin.
Lue lisää