Matelaituri - eteläamerikkalaisen yrttijuoman sanansaattaja

Ruohonjuurenkin matee-valikoima ei olisi kummoinenkaan ilman Matelaiturin arvostettavia antimia. Nyt tutustutaan tarkemmin noiden yerba mate -yrttijuomien maahantuojaan!
Matelaituri - eteläamerikkalaisen yrttijuoman sanansaattaja

Matelaituri perustettin loppuvuodesta 2017. Varsinaisesti toiminta pyörähti käyntiin vuoden 2018 alusta. Idea yerba mate -tuotteiden ja -kulttuurin erikoisliikkeestä on vielä muutamaa vuotta vanhempi ja se juontaa juurensa Antti Pohjan reppureissuihin Etelä-Amerikassa.

- Pelasin viitisentoista vuotta työkseni jalkapalloa Ruotsissa, Sveitsissä ja Suomen maajoukkueessa. Lopetin urani 2010 ja päätin lähteä pidemmälle matkalle ennen siviilitöihin uppoutumista. Matka suuntautui Etelä-Amerikkaan: Argentiinaan, Chileen, Uruguayhin ja Etelämantereelle. Uruguayn rannoilla Punta Del Estessä maistoin ensi kerran matea – ja olin myyty. Siitä hetkestä lähtien olen juonut matea lähes joka päivä. Matesta tuli niin tärkeä osa elämääni, että halusin jakaa sitä ilosanomaa muillekin Suomessa, Matelaiturin Antti Pohja taustoittaa.

- Perustimme Matelaiturin yhdessä Topi Saaren kanssa. Topi innostui matenjuonnista yhtä lailla saman tien, joten meille tämä oli hyvin luonnollinen case saman tien. Matelaituri-nimi viittaa laiturin luomiin assosiaatioihin: Laiturin kautta rantaudutaan maihin, yli valtamerienkin. Eteläamerikkalainen yerba mate rantautuu yhtä lailla Suomeen Matelaiturin kautta. Samaa vesistöteemaa olemme jatkaneet oman Matelaiturin mate-tuoteperheen nimistössä ja tarinoissa, matemaakari tarinoi.

- Teimme kerralla heti alkuun kymmenen oman tuoteperheen matee-makua. Halusimme mukaan suomalaisia makuja ja tietenkin sellaisia, jotka tiesimme toimiviksi yerba maten makumaailman kanssa. Halusimme joukkoon makuja, joita ei ole kenelläkään muulla maailmassa. En usko, että esimerkiksi tervamatea löytyy muualta.

Matelaiturissa toimitaan vahvasti missio edellä: yrityksen pyrkimyksenä on omalta osaltaan edistää hyvinvointia Suomessa.

- Mietimme kaikki keskeiset ratkaisut tästä johdettuna. Kaikki muut hyvät asiat seuraavat kyllä perässä, kunhan uskaltaa olla rehellinen itselleen ja valinnoilleen. On hienoa todeta joka päivä, että pystyy seisomaan päätöstensä takana ja myy jotain sellaista, josta voi olla ylpeä, Matelaiturin Antti Pohja toteaa.

Matelaituri on keskittynyt juuri matee-juomiin, koska se on yrityksen perustajien intohimo.

- Laitamme tähän kaiken likoon, mikä toivottavasti näkyy ulospäin. On tärkeää olla hyvä jossain ja ottaa joku asia kunnolla haltuun sen sijaan, että tekisi kaikkea mahdollista ja kosiskelisi kaikkia.

Miksi juoda matea?

Mate on vatsalle hellävarainen, tasaisesti piristävä juoma, joka sisältää paljon tärkeitä ravintoaineita. Yerba mate hillitsee napostelun tarvetta, jonka vuoksi siitä voi hyvinkin olla hyötyä painonhallinnassa. Maten terveysvaikutuksiin lukeutuvat myös verenkiertoelimistön hyvinvoinnin tukeminen ja henkisen ja fyysisen väsymyksen lieventäminen. Varsinainen puhtibuusteri!

- Moni meistä kokee bombilla-pillillä juotavan matehetken hyvin meditatiivisena tuokiona. Oma suosikkimaku vaihtelee fiiliksen mukaan. Siksikin on hyvä olla riittävästi eri makuja hyllyssä. Mutta ehkä lempi-mateeni kuitenkin on maustamaton Ankkuri - se on ykkönen pidemmän päälle. Muita suosikkeja ovat muun muassa Yyteri (appelsiini), Syväri (chili-inkivääri) ja Vuoksi (piparminttu), Antti Pohja kertoo.

- Maustamaton Ankkuri taitaa olla eniten myyty tuottemme jo pelkästään siksi, että makuvaihtoehtoja on niin monta. Ensimmäinen valinta tehdään usein maustetun ja maustamattoman välillä. Mutta lähes yhtä paljon on myyty Sirriä, eli sitruuna-limemateamme. Eikä ihme, sillä sen raikkaus on vertaansa vailla ja antaa vastapainoa maten jopa hieman karkealle perusmaulle, matemaakari kuvailee.

Mateen siemailun avulla moni on vähentänyt kahvin hörpiskely - tai jopa lopettanut sen tyystin. Mateen on koettu sopivan vatsalle paremmin ja sen piristävä vaikutus on havaittu miellyttävämmäksi.

- Maten juominen on myös fiilisjuttu, mitä ei kannata yhtään väheksyä. Kaikki vain kokeilemaan, Antti Pohja kannustaa!