Provida Organics - ihonhoidon ammattilaisten luottosarja

Hellävaraisia tuotteita kaikille ihoille sekä moniin erilaisiin iho-ongelmiin, kuten atooppiseen ihottumaan, ruusufinniin, akneen ja ikääntymismuutoksiin. Tämä on juuri sitä, mitä suomalaisten ihot kaipaavat! Jos et ole vielä bongannut saksalaista Provida Organicsia, niin nyt on hyvä aika tutustua tähän ihonhoidon ammattilaistenkin käyttämään sarjaan.
Provida Organics - ihonhoidon ammattilaisten luottosarja

Provida Organics on saanut alkunsa jo 80-luvun alussa, kun saksalainen kemisti Jerk Wohnhans alkoi hyödyntää vanhalla sukutilallansa biodynaamisesti viljeltyjä yrttejä ihonhoidossa. Alusta asti Providan periaatteena on ollut tehdä täysin luonnonmukaista kosmetiikkaa, eivätkä he koskaan käytä esimerkiksi synteettisiä vitamiineja tai vaikkapa luonnollisen kaltaisia synteettisesti valmistettuja säilöntäaineita. Tuotteissa ei ylipäätään käytetä muita säilöntäaineita, kuin suoraan kasveista johdettua bentsoehappoa. Tästä syystä tuotteet suositellaan käyttämään kuuden kuukauden kuluessa avaamisesta.

Provida erottuu luonnonmukaisuudellaan edukseen myös muista luonnonkosmetiikkamerkeistä. Osa Providan tuotteista kantaa Demeter-sertifiointia, joka kertoo siitä, että tuotteen raaka-aineet ovat biodynaamisesti tuotettuja. Providan tavoitteena on saada kaikille, myös luomulaatuisille, tuotteilleen tulevaisuudessa Demeter-sertifiointi. Luomuun verrattuna biodynaaminen viljely on viety vielä astetta pidemmälle, sillä siinä viljelykierto on suljettu ja siemenet tuotetaan itse. Myös kasvien idätys, istutus ja keruuvaiheessa noudatetaan luonnon omia rytmejä, jotta kasvin elinvoima saataisiin siirtymään myös ihonhoitotuotteeseen ja jotta maa jaksaa antaa satoa enemmän. Providan nimi tarkoittaa “elämän puolesta” ja tätä filosofiaa noudatetaan kaikessa.

Myös ihonhoitofilosofiassaan Provida luottaa luonnon viisauteen. Ihoa hoidetaan lempeästi tukien sen omia luonnollisia toimintoja. Iho saa tarvitsemansa kosteuden, vitamiinit ja suojan ulkoisia tekijöitä vastaan – iho vahvistuu ja sen vastustuskyky paranee. Iho hengittää vapaasti ja sen aineenvaihdunta toimii paremmin. Jokaisella Provida-tuotteen raaka-aineeella on erityinen tehtävä, eikä mitään täyteaineita käytetä, vaan jokainen ainesosa on aktiiviaine. Provida hellii ihoa vain puhtailla luonnollisilla ainesosilla, kuten eteerisillä öljyillä, aloe veralla, helokkiöljyllä, jojobaöljyllä, avokadolla ja luonnollisilla vitamiineilla, sillä kaikki nämä auttavat ihoa pysymään terveenä ja elinvoimaisena.

Mielenkiintoisen sarjan Providasta tekee myös se seikka, että tuotteiden kehittämisessä on hyödynnetty myös ayurvedan oppeja sekä kukkaterapeuttisia uutoksia Edvard Bachin menetelmän mukaisesti. Tuntuukin, että sarja on ollut jo vuosikymmeniä edellä aikaansa. Voit siis halutessasi esimerkiksi ostaa herkälle sekaiholle, tai niin sanotulle pitta-iholle, Calendula Kasvoveden ja Kosteusvoiteen tai kuivalle ohuelle - vata iholle - Ruusu Kasvoveden ja Aloe-ruusu Kosteusvoiteen. Jos taas ihossa on useita eri ongelmia samanaikaisesti, kukkatippatuotteet auttavat tasapainottamaan ihoa niin, että sen omat korjausmekanismit ja elinvoima aktivoituvat.

Providan ihonhoitofilosofiaan kuuluu myös se, että ihoa olisi hyvä käydä säännöllisesti hoidattamassa ihonhoidon ammattilaisella. Meillä Suomessa ihmiset käyvät vaihtelevasti kosmetologisissa hoidoissa, mutta niiden ennalta ehkäisevä rooli on kiistaton. Kun ihon tilannetta arvioi myös ammattilainen, hoidossa päästään yleensä nopeammin haluttuihin tuloksiin. Hoitolahoidon vaikutus on usein myös syvempi kokonaisvaltainen kokemus kuin kotona rutiininomaisesti tehty hoito. Provida onkin saanut suosiota myös ekokosmetologien keskuudessa, sillä se on tarjonnut erinomaisen hoitovasteen esimerkiksi iho-ongelmiin, joita on ollut hankala saada kuriin muilla tuotteilla. Esimerkiksi perioraalidermatiitista (POD) ja ruusufinnistä kärsiville ihoille on ollut hyötyä Providasta. Monien iho kaipaa hellävaraista suojaa ja kosteutusta mahdollisimman puhtailla tuotteilla ja Provida vastaa ehdottomasti tähän tarpeeseen. Jos joudut jojoilemaan eri sarjojen tuotteiden välillä, koska ihosi kunto vaihtelee, tai jos ihosi on vaikea sopeutua esimerkiksi vuodenaikojen vaihteluun, hintalaatu-suhteeltaan erinomainen Provida on sinulle juuri oikea valinta. Providaa voidaan hyvällä omallatunnolla suositella myös esimerkiksi teini-ikäisen ensimmäiseksi ihonhoitosarjaksi, sillä tämän sarjan hellävarainen tehokkuus auttaa pitämään myös teini-ihon tasapainoisena ilman liian voimakkaita ainesosia.

Ammattilaisten kestosuosikit Providasta:

Hamamelis Puhdistusmaito - ihanan hellävarainen puhdistus jokaiselle iholle.

Calendula Kasvovesi - sekaihon tasapainottaja.

Bio Neutral ensiapuvoide - rauhoittaa atooppisen ihottuman ja hoitaa kuivan kiristävän ihon.

Propolis-sinkkivoide - tulehdusten ja näppylöiden taltuttaja paikallisesti.

Couperosa intensive voide - paras voide rosaceaan (ruusufinni).

Manteli kasvonaamio - sopii myös POD:in hoitoon!

Avokado käsivoide - markkinoiden paras käsivoide kohtuuhinnalla.