Mistä kaikki alkoi – Ruohonjuuren historia

Ruohonjuuri sai alkunsa Helsingin Kampissa Yrjönkadulla nykyisen kauppakeskus Forumin Kukontorin paikalla sijainneessa kaksikerroksisessa puukerrostalossa. Ekokauppa-alan edelläkävijänä Ruohonjuuri elää vahvasti ajassa ja luottaa tulevaisuuteen, mutta sen perusarvot pysyvät. Ympäristöasioihin keskittyneestä kaupasta on kehittynyt kokonaisvaltaisen yhteiskuntavastuun kauppa.

Ruohonjuuri historia
Ruohonjuuri sai alkunsa Helsingin Kampissa Yrjönkadulla nykyisen kauppakeskus Forumin Kukontorin paikalla sijainneessa kaksikerroksisessa puukerrostalossa. Siellä toimivat 1982 Aulis Juneksen alivuokralaisina muun muassa Pehmeän teknologian seura ry (nykyinen Ympäristö- ja kuluttajapoliittinen yhdistys – Miljö- och konsumentpolitiska föreningen ry),  Pekka Haaviston päätoimittama Perusta-yhdistyksen Suomi-lehti sekä Aseman lapset -liike.

Eräänä päivänä yksi Pehmeän teknologian seura ry:n jäsenistä, Saksassa opiskellut suomalaismies, toi kokoukseen pahvilaatikollisen uusiokuidusta valmistettuja harmaita kopiopapereita ja tiedusteli muilta, josko näillä tuotteilla olisi kysyntää Suomessa. Laatikollinen papereita hupeni, ja pian Hampurista tilattiin lisää tavaraa. Sana levisi ja menekki kasvoi. Osakeyhtiö Ruohonjuuri Oy perustettiin lokakuun 14. päivänä 1982, ja sen perustajaosakkaina olivat Pehmeän teknologian seura,  yhdistyksen jäsenet sekä vihreinä vaikuttajina tunnetuksi tulleet Suomi-lehden Heidi Hautala ja Helsinki-liike ry:n Osmo Soininvaara.  Yrityksen toimialaksi sovittiin “energian ja raaka-aineiden säästämistä, luonnon kanssa tasapainossa olevan yhteiskunnan syntymistä sekä maapallon oikeudenmukaista ja järkevää käyttöä edistävien hyödykkeiden valmistus, maahantuonti, tukku- ja vähittäiskauppa sekä alaan liittyvä julkaisutoiminta”.

Ruohonjuuren ensimmäinen Ekopuoti ja kolmannen maailman kauppa avattiin Merimiehenkadulla Punavuoressa yhdessä Natur och Miljö rf:n Lilla Miljöförlaget Ab:n kanssa vuonna 1983. Vuonna 1985 Ruohonjuuri avasi Helsinki-liikkeen kanssa Kallioon Viidennelle linjalle ekokahvila-myymälän, 1986 toimittiin varastotiloissa Meilahden Pihlajatiellä. Saman vuoden lopulla saatiin käyttöön Kluuvissa Mannerheimintie 13 a:ssa sijainnut Töölön tavara-aseman entinen henkilöstöruokala, joka avattiin eko-kehitysmaapuotina 1987. Siitä toiminta siirtyi vähitellen Töölön tavara-aseman tiilirakennukseen, ja tästä alkoi Ruohonjuuren elämyksellinen aika VR:n makasiineilla.

Alkuvuosina toimintaa pyöritettiin vapaaehtoistyövoimalla päivystysvuoroissa, ja palkkaa voitiin maksaa vasta neljän toimintavuoden jälkeen. Suoramarkkinointi hoidettiin kirjoittamalla asiakkaille kirjeitä. Myynnissä oli kaikkea mahdollista rakennustarvikkeista ja ekomaaleista kestovaippoihin. Vähitellen liiketoiminta kasvoi ja ammattimaistui. VR:n makasiineissa kauppa toimi aina siihen asti, kun kiisteltyjen makasiinien purkutuomio astui voimaan maaliskuussa 2006. Ruohonjuuri häädettiin tiloista, ja liike muutti VR:n makasiineilta hotelli Presidentin rakennukseen Salomonkadulle Kamppiin maaliskuun lopussa 2006 – reilua kuukautta ennen VR:n makasiinien tulipaloa toukokuun alussa 2006.

Makasiineilta poismuutto käänsi yhden suuren sivun Ruohonjuuren historiassa. Uusi sijainti entistä keskeisemmällä liikepaikalla sai aikaan asiakasmäärien merkittävän kasvun ja myös asiakaskunnan monipuolistumisen. Toimintoja tuotevalikoimasta henkilökunnan koulutukseen ja johtamiseen alettiin aktiivisesti kehittää. Ruohonjuuri alkoi panostaa laadukkaisiin luomu- ja terveystuotteisiin, superfoodeihin ja luonnonkosmetiikkaan. Ensimmäinen sivumyymälä toimi lyhyen aikaa Kauniaisten keskustassa. Ruohonjuuri avasi myymälän Tampereella vuonna 2003 ja Turussa 2006. Helsingin Hakaniemen Ruohonjuuri avattiin syksyllä 2012 ja Itäkeskuksen myymälä joulukuussa 2013. City-käytävän Ruohonjuuri aloitti vapunaattona 2014 ja Oulun Ruohonjuuri toukokuussa 2015. Raision kauppakeskus Myllyyn Ruohonjuuri avattiin marraskuussa 2015, Espoon kauppakeskus Iso Omenaan elokuussa 2016 ja Selloon marraskuussa 2016. Jyväskylän uuteen kauppakeskus Seppään avataan Ruohonjuuri lokakuussa 2017. Vuoden 2018 alussa Ruohonjuuri laajenee Ruotsiin, kun Tukholmassa avataan ensimmäinen Happy Food Store -nimellä toimiva myymälä.

Ekologisuus, eettisyys ja yhteisöllisyys ovat viitoittaneet Ruohonjuuren toimintaa alusta lähtien – kauppaa pyöritetään hymyssä suin, elämyksiä tarjoten ihmistä ja luontoa kunnioittaen. Ekokauppa-alan edelläkävijänä Ruohonjuuri elää vahvasti ajassa ja luotaa tulevaisuuteen, mutta sen perusarvot pysyvät. Ympäristöasioihin keskittyneestä kaupasta on kehittynyt kokonaisvaltaisen yhteiskuntavastuun kauppa.

 

Case: Ruohonjuuri ja Frantsila - yhdessä kasvaneet

Frantsilan ja Ruohonjuuren yhteistyö on jatkunut jo pitkään. ”Muistan itse käyneeni ensimmäisen kerran Ruohonjuuressa siinä Eduskuntatalon edessä olleessa makasiinissa, mutta silloin toiminta oli vielä aika pientä”, Frantsilan markkinointipäällikkö Timo Mantere kertoo. ”Yhteistyömme on aina ollut hyvää ja toiminut loistavasti, ja olemme ymmärtäneet toisiamme, eli aika pitkälle olemme kasvaneet yhdessä. Maailma on muuttunut paljon siitä, kun aloitimme yhteistyön, mutta arvot, joita me molemmat edustamme, ovat onneksi niitä, jotka ovat vain voimistuneet. Esimerkiksi suhtautuminen luomuun on muuttunut täysin. Alkuaikoina jouduimme voimakkaasti puolustelemaan sitä, miksi viljelemme luomuna – se oli täysin sen ajan maatalouspolitiikan vastaista, ja suuri osa kuluttajistakin suhtautui siihen varauksellisesti. Nyt on täysin toisin.”