Luonnonkosmetiikan zero waste -tuotteet - miten vähentää kosmetiikkajätettä?

Kosmetiikkateollisuudessa löytyy jos jonkinmoista purkkia ja purnukkaa sekä pakkauksen pakkausta.  Luonnonystävinä me Ruohonjuuressa arvostamme kovasti sitä, että sisällön lisäksi myös pakkauksissa on huomioitu rakas planeettamme. Lue luonnonkosmetiikan zero waste -tuotteista blogistamme!
Luonnonkosmetiikan zero waste -tuotteet - miten vähentää kosmetiikkajätettä?

Zero waste eli nollahävikki on elämäntapana ja tavoitteena ihailtava, mutta täydelliseen nollahävikkiin on vielä arjessa matkaa. Onneksi kaikkialla on havahduttu maailman valtavaan jäteongelmaan ja ponnistelemme vihdoin yhdessä asian eteen.  Maailmanlaajuinen ilmastokriisi on todellisuutta ja hiilijalanjäljen pienentämistä tarvitaan ja jopa edellytetään meiltä kaikilta.

Yksi suurimmista hiilidioksidipäästöjen aiheuttajista on tavaroiden ja palvelujen tuotanto.  Kosmetiikkatuotteista kertyy pahimmillaan aivan valtava määrä jätettä - purkit ja purnukat on pahimmillaan pakattu moneen eri pakkaukseen, joista kaikki eivät suinkaan ole kierrätettäviä.

Ruohonjuuressa arvostamme luonnollisestikin ympäristöä kunnioittavia vaihtoehtoja pakkauksia myöden. Meidän valikoimamme löytyykin runsas kattaus aivan ihania zero waste -luonnonkosmetiikkatuotteita kauneudenhoitoon ja itsensä hellimiseen. Tutustu tuotteisiin vaikkapa kansainvälisen muoviton maaliskuu -kampanjan innoittamana! Muoviton maaliskuu -kampanja kannustaa niin kuluttajia kuin yrityksiäkin kertakäyttömuovin karsimiseen. Kampanjalla halutaan herätellä ihmisiä kestävään elämäntapaan ja suojella maapalloa.

Katso tästä kaikki Ruohonjuuren zero waste - kosmetiikkatuotteet >

Kaikenlaisten hiusten hoitoon löytyy valloittavia luonnonkosmetiikan zero waste -hiustenhoitotuotteita, kuten palashampoot, -hiustenhoitoaineet ja -saippuat mm. Flow Cosmeticsilta. Ne on pakattu kierrätettäviin pahvipakkauksiin tai uudelleen käytettäviin metallirasioihin, joihin voi jatkossa mainiosti hankkia täyttöshampoopalan. Shampoo- ja saippuavaihtoehtoja löytyy erilaisille hiustyypeille ja eri tuoksuisina - jopa tuoksuttomina, joten jokainen löytää varmasti itselleen mieluisan vaihtoehdon. Palashampoon mahtavuus piilee myös sen pienessä koossa ja ne ovatkin myös matkoilla ja kesämökkireissuilla ihan huippujuttu. 

Flow Cosmetics shampoo

Luonkosin öljypuhdistuskakut ovat vegaanisia, säilöntäaineettomia ja valmistettu 100 % laadukkaista luonnon raaka-aineista käsityönä ja suurella sydämessä Naantalissa. Luonkosin Reconnecting Nature™ -mikrobiuuttetta sisältävien öljykakkujen avulla pääset kosketuksiin metsän hyvä tekevien mikrobien kanssa. Luonnonkosmetiikka on mikrobiuutteelle luonnollinen koti. 

Hampaat voi puolestaan pesaista Humble brushin zero waste bambuhammasharjalla ja pysytellä raikkaana Ben & Annan luonnkonkosmettikan deodoranteillajoiden pahvikakkauset ovat on valmistettu 100-prosenttisesta kierrätyspahvista.

Myös ihana, laadukas täysfermentoitu Circulove -luonnonkosmetiikkasarja kunnioittaa luontoa ja sisältää vain zero waste -tuotteita! Circuloven pullot sisältävät meristä kerättyä muovia (PP 30% OWP) ja ne voi kierrättää muovinkeräyksen mukana. Jokainen pullo on jo poistanut vähintään 5 muoviroskaa Jaavan merestä paikallisten kalastajien toimesta! 

Luo myös zero waste -aiheesta laajemmin blogistamme:
Zero waste eli nollahävikki - miten pienennän omaa hiilijalanjälkeäni?

Mukavaa muovitonta maaliskuusta ja tervetuloa hyvän olon ostoksille Ruohonjuureen! Ammattitaitoinen asiakaspalvelumme auttaa sinua niin verkossa, kuin myymälöissämmekin  myös tuotteisiimme liittyvissä visaisissa zero waste -kysymyksissä!