Hyvä hormonitasapaino hyvinvoinnin lähteenä

Hormonitasapainolla on suuri vaikutus kehomme hyvinvointiin. Mikäli hormonitoiminta on epätasapainossa, se voi vaikuttaa terveyteemme negatiivisesti monin tavoin. Useimmilla naisilla se näkyy kuukautiskierron häiriöinä, mutta esimerkiksi estrogeenin puutos voi näkyä myös hiusten ja kynsien kunnossa.
Hyvä hormonitasapaino hyvinvoinnin lähteenä

Kuukautiskierron alkuvaiheessa estrogeenituotanto lisääntyy, minkä vaikutuksesta kohdun limakalvoon syntyy kasvuvaihe. Ovulaatiovaiheessa, kierron puolessa välissä, munasolu irtoaa. Estrogeenin lisäksi muodostunut keltarauhanen alkaa erittää keltarauhashormoneja, joista tärkein on progesteroni. Jos irronnut munasolu ei ole hedelmöittynyt, hormonien eritys vähenee ja kuukautiset alkavat.

Eri kuukautiskierron vaiheessa erittyy siis eri määrä hormoneja, mikä näkyy naisen hyvinvoinnissa eri tavoin riippuen siitä, missä vaiheessa kiertoa mennään. Myös yksilölliset erot hormonitoiminnan epätasapainossa vaikuttavat eri tavoin. Toisilla vähäinen estrogeenituotanto näkyy hiusten ja kynsien kunnossa, toisilla muisti heikkenee ja myös luusto voi haurastua. Estrogeenin vähyys erityisesti loppukierrosta voi aiheuttaa päänsärkyä ja migreeniä, väsymystä, mielialan vaihtelua ja keskittymiskyvyn puutetta.

Miten voimme itse vaikuttaa hormonaaliseen hyvinvointiimme?

Vastaus on sama kuin yleisesti hyvän terveyden ylläpidossa – vältä tupakointia ja liiallista alkoholin käyttöä, liiku riittävästi ja syö terveellisesti. Ravinnossa kannattaa välttää eineksiä, suosia kasviksia, hedelmiä, marjoja ja täysjyvätuotteita. A-vitamiinipitoiset ruuat pitävät huolta limakalvoista ja erilaiset siemenet terästävät terveyttämme. Myös E-vitamiini on oivallinen valinta terveytesi tueksi.  Pidä myös huolta, että ravinnossasi on riittävästi prebiootteja ja kuituja. Suoliston kunto vaikuttaa monella tapaa sekä kehon että mielen hyvinvointiin.

Yksi tämän päivän puhutuimmista hormonitoimintaan vaikuttavista tekijöistä ovat kiire ja stressi. Pitkäaikainen stressi voi pahimmillaan sotkea koko hormonitoiminnan ja nostaa kortisolitasoja. Korkeat kortisolitasot vaikuttavat progesteronin eritykseen ja voivat näin aiheuttaa häiriöitä kuukautiskiertoon. Pyri siis karsimaan elämästäsi turha kiire ja stressi ja keskittymään asioihin, joista saat hyvää mieltä. Ota aikaa itsellesi ja hyvinvoinnillesi, harrasta jotain, joka saa mielen kierrokset laskemaan. Kokeile esimerkiksi meditaatiota, joogaa tai metsäkävelyjä – mitä vain mikä saa olosi rauhalliseksi.

Ei makeaa mahan täydeltä

Vaikka kuukautiskierron loppuvaiheessa saattaa sokerihammasta kolottaa, kannattaa kuitenkin välttää runsasta sokerin käyttöä. Jotkut ovat huomanneet myös maitotuotteiden karsimisen auttaneen. Suosi turvotusta laskevia ruokia - haukkaile vaikkapa nestepitoisia nakerrettavia; ananasta, vesimelonia ja kurkkua. Sitrushedelmistä saat C-vitamiinia ja täysjyvätuotteista sekä kalasta magnesiumia. Magnesiumista voi olla hyötyä myös lisäravinteena, mikäli saat herkästi kramppeja kuukautisten aikana. B6-vitamiinin ja sinkin on todettu vaikuttavan suotuisasti hormonitoimintaan, joten niistäkin voi lisäravinteena olla hyötyä. Jätä kahvi minimiin, juo runsaasti vettä ja suosi lempeitä yrttiteelajikkeita kuten kamomillaa.

Miesten hormonitasapainosta

Miehillä heikko hormonitasapaino johtuu testosteronivajeesta. Vaje voi näkyvä muun muassa masennuksena ja uupumuksena, heikkona libidona tai lihaskuntona tai unettomuutena. Tyypillisimpänä aiheuttajana pidetään ylipainoa, mutta arjen kemikaaleillakin on todettu olevan vaikutusta nykymiesten testosteronituotantoon. Kuten naisilla, myös miehillä on tärkeintä huolehtia terveistä elämäntavoista. Pyri syömään terveellisesti, huolehdi riittävästä liikunnasta ja unesta, pyri välttämään stressiä ja ruokavalion toksisuutta ravinnossasi. Miesten on hyvä välttää myös syömästä runsasta määrää kasviestrogeeneja sisältävää ravintoa kuten soijaa ja suosia hyvälaatuisia proteiineja ruokavaliossaan. Sinkki ravintolisänä tekee eetvarttia testosteronituotannolle.

Pari ravintolisävinkkiä

Runsaat kemikaalimäärät voivat häiritä herkkää hormonitasapainoa. Pyri siis suosimaan mahdollisimman puhdasta ravintoa. NORDIQ Nutrition -ravintolisät ovat täysin lisä- ja täyteaineettomia, eikä niihin ole lisätty mitään ylimääräistä. Ravintorikkaat yrtit ovat pakastekylmäkuivattuja, jolloin ne vastaavat tuoreiden yrttien koostumuksia. Ainesosat ovat synergisesti valittuja, eli ne tukevat toisensa vaikutuksia. Vitamiinit ja hivenaineet on huolella valittu tuotteen käyttötarkoituksen mukaan laadukkaissa, bioaktiivissa muodoissa.

NORDIQ Nutrition Female Complex tukee naisten hormonitoimintaa. Se sisältää runsaasti perinteisiä kasviyrttejä, kuten don quaita ja kudzu-juurta, jotka ovat perinteisiä kiinalaisia rohdoskasveja. Valmisteen B6-vitamiini edistää hormonitoiminnan säätelyä, vähentää väsymystä ja uupumusta ja edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa. Tämä tuote on noussut viime aikoina erityisesti nuorten naisten suosikiksi. Syö esimerkiksi kolmen kuukauden kuurina, tai kuukausittain pari viikkoa ovulaatiosta kuukautisiin. Jatkuvasta käytöstä ei ole haittaa.

Miehille on vastaavasti kehitetty oma hormonitoimintaa tukeva valmiste, Male Complex. Se sisältää hedelmällisyydelle ja eturauhasen terveydelle tärkeitä suojaavia ravinteita, kuten sinkkiä ja seleeniä. Lisänä tukemassa yhdistelmän toimivuutta on nokkosenjuuri ja sahapalmu. Kysy lisää NORDIQ Nutrition -ravintolisistä lähimmästä Ruohonjuuri-myymälästäsi!

Lue lisää Emilian kirjasta: Rakkaus haltuun (2020), WSOY, jossa hän jakaa ajatuksiaan kestävän ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja terveyden lisäämisestä.

Lääkäri Emilia Vuorisalmen vinkit hyvään hormonitasapainoon:

1. Syö runsaasti ja monipuolisesti hyvää, luonnollista ja värikästä ruokaa. Pidä huolta riittävästi hyvälaatuisten rasvojen sekä kuitujen saannista.

2. Pidä huolta palautumisen ja kuormittumisen suhteesta. Ota hormonikierto mukaan liikkuessa. Sijoita kovat treenit keskikiertoon ja ole armollisempi itseäsi kohtaan loppukierrosta ja kuukautisten aikana. Valitse laji joka tuottaa sinulle iloa.

3. Pidä päivällä lyhyitä palauttavia taukoja. Keskity nauttimaan vähintään illan viimeisestä tunnista ja luo omat rentoutumisrutiinisi. Ennen kuin nukahdat, mieti, mistä olet tänään kiitollinen.

4. Pidä alkoholin ja sokerin kulutus mahdollisimman pienenä.

5. Muista vaalia aikaa myös laatuaikaa ystävien kanssa. Sosiaaliset kanssakäymiset laskevat parhaimmillaan tehokkaasti stressihormoneja ja vaikuttavat näin positiivisesti myös sukupuolihormonitoimintaan.

Lue lisää Emilian kirjasta: Rakkaus haltuun (2020), WSOY, jossa hän jakaa ajatuksiaan kestävän ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja terveyden lisäämisestä. Emiliaa voit seurata Instagramissa @docemilia tilillä.

Kirjoittaja: Tiina Isoniemelä