Vinkkejä metsäretkille ja pidemmillekin vaelluksille

Jos metsään haluat mennä nyt, sä takuulla yllätyt! Etenkin, jos meininkisi on kiireetön ja läsnäoleva. Metsästä voi kiireinenkin nykyihminen ammentaa monipuolista tukea hyvinvoinnilleen. Tästä jutusta voit lukea vinkkejä luontoretkeilytarvikkeisiin, joita löytyy luonnollisesti myös Ruohonjuuresta.

Tänä keväänä useat on löytänyt polkunsa metsän siimekseen. Metsä on ihmisen lajityypillinen ympäristö ja ehkä siksi monella meistä on siellä niin hyvä olla.

Tänä keväänä entistä useampi on löytänyt polkunsa metsän siimekseen. Toisinaan niin kansallis- kuin kaupunkipuistoissa on ollut jopa suoranaista ruuhkaa. Luontoretkeilyn suosion kasvu ei ole ihme: koettavaa ja ihmeteltävää metsissämme riittää yltäkylläisyyteen saakka. Moni on myös kokenut, että metsässä “mieli lepää”, kireys ja ahdistus helpottaa ja kiitollisuuden tunne sisimmässä kasvaa. Metsä on ihmisen lajityypillinen ympäristö ja ehkä siksi monella meistä on siellä niin hyvä olla.

Luonnon hyvinvointivaikutukset jaetaan yleensä kolmeen kategoriaan: psyykkisiin, fyysisiin ja kognitiivisiin. Henkisen hyvinvoinnin lisääntyminen näkyy kasvaneena elämänmyönteisyytenä, murehtimisen ja märehtimisen vähenemisenä ja stressin lievittymisenä. Metsässä samoilleen yhteistyöhalukkuus kasvaa ja ihminen kokee usein elpyneensä rasituksista ja tulleensa elinvoimaisemmaksi.

Luonnossa lekottelun fyysisiin hyvinvointivaikutuksiin puolestaan kuuluvat sykkeen rauhoittuminen sekä kortisolitason ja verenpaineen laskeminen. Kognitiivisten kykyjen vinkkelistä vilkuiltuna metsä saa tarkkaavaisuustaidot elpymään.

Metsässä möyriskelyn tiedetään tekevän hyvää myös suolistomme bakteerikannalle. Etenkin havupuurikkaassa metsässä hengittely hoitaa myös keuhkoja – ja terveyttä kokonaisvaltaisemminkin. Etenkin männyllä on entisaikojen Suomessa ollut parantajapuun maine: keuhkotautisairaaloitakin rakennettiin ennen mäntymetsien siimeksiin.

Metsässä on hyvä olla

Metsä on ihmiselle lajityypillinen ympäristö, jossa olo luonnollisesti rentoutuu ja jännitys poistuu sekä kehosta että mielestä. Monet “oravanpyöräelämän” ongelmat tuntuvat asettuvat mittasuhteisiinsa luonnossa samoillessa.

Kaupungissa ihminen tuppaa uppoumaan ajatuksiinsa, ellei sitten väkerrä vempeleiden kanssa. Sen sijaan metsässä ihminen on helpommin läsnä hetkessä ja kiinni todellisuudessa. 

Kun aistinsa virittää ammolleen ja keskittyy hetkeen, huomaa metsässä olevan valtavasti koettavaa. Neliömetrillä metsämaata tapahtuu huomattavasti enemmän kuin neliömetrillä asfalttia!

Mitä mukaan metsäretkelle?

Luonnossa vaeltajia on monenlaisia ja niin on myöskin metsäretkiä. Metsässä voi käydä iltakävelyllä töiden jälkeen tai vallella luonnossa jopa viikkotolkulla. Selvää on, että erilaisille metsäretkille tarvitaan sen kestoon mukautetut varusteet. Luonnollisesti myös säätila ja energiantarve vaikuttavat.

Monen mielestä eväiden natustelu on yksi metsäretkien kohokohdista. Nuotion ääressä eväsleivätkin tuntuvat maistuvan paljon paremmilta kuin aamupalapöydässä. Koska retkeily on monipuolista liikuntaa, kannattaa myös eväisiin panostaa. Ravinnetiheiden eväiden avulla pidemmätkin patikoinnit sujuvat hyvissä viboissa nälästä kärsimättä.

Tänä keväänä useat on löytänyt polkunsa metsän siimekseen. Metsä on ihmisen lajityypillinen ympäristö ja ehkä siksi monella meistä on siellä niin hyvä olla.

Hyvän elämän eväät luontoretkelle mukaan

Etenkin pidemmillä luontoretkillä ravinnetiheys on asian ytimessä. Mukaan kannattaa pakata sellaisia välipaloja, jotka on kevyitä kantaa ja missä on mahdollisimman paljon energiaa ja ravintoaineita. Oivallista ja mukavan makukokemukset ja monipuolisen suutuntuman omaavia ovat esimerkiksi Foodin-sarjan Trail mix -evässekoitukset ja Ruohonjuuren monipuolisia pähkinöitä pursuava Voimanpesä.

Perheen pienimpien tarpomiseen tarmoa tuovat esimerkiksi Yoyo Bear -hedelmärullat, jotka toki maistuvat myös isommille reippailijoille. Mukavalta maistuvat, ravinteikkaat purtavat antavat kaikenikäisille käyskentelijöille supervoimia, joiden terhakoittamana jaksaa tallustaa pidemmällekin.

Välipaloja valitessa kannattaa välttää sulavia tai takertuvia mutusteltavia – suklaa ei siis ole paras valinta ainakaan kesäsesongin luontovisiiteille.  

Mukaan kannattaa ehdottomasti varata myös riittävä määrä mieleisiään juomia. Pidemmille vaelluksille teeapajista miellyttävimpiä ovat monen mielestä useita teemakuja sisältävät sekoitukset, kuten Ruohonjuuren vuoden parhaaksi tuotteeksi valittu Pukkan Day to night – teelajitelma. Toki teeaineksia voi kerätä myös itse luonnosta.

Hyvä kahvi on aina iloinen asia! Lyhyemmälle retkelle se keitetään valmiiksi termospulloon mutta pidemmälle vaellukselle varataan mukaan pikakahvia. Pitkien vaellusten ravinnetiheitä ruokatarvikkeita ovat myös esimerkiksi papupastat, soijarouhe, hernerouhe, härkäpapurouhe, punaiset linssit ja chia-siemenet.

Kyökin kaappien maustepalettia ei metsäretkille kannata kiikuttaa vaan vähemmän on enemmän: Rapunzelin kasvisliemijauhe on niin herkullista, että sillä voi korvata retkillä oikeastaan kaikki muut ryydintuojat.

Varsin ravinnetiheä ratkaisu vaelluksille on Ambronite – tuo juotava superruoka, joka ravitsee varsin kokonaisvaltaisesti. Myös Mindfuel-sarjasta löytyy monta näppärästi valmistuu vaihtoehtoa.

Suloisen suolaisia ja tiivisenergisiä suupaloja ovat myös Topas Wheayty -sarjan lämpimässä säilyvät nakit. 

Muita retkitarvikkeita: aterimet, aurinkovoide, ekopesuaineet ja hyttyssumute

Koska kaikkea ruokaa ei sormin pysty syömään, tarvitaan kippoja, mukeja ja aterimia.

Hyvässä termarissa kuuma pysyy kuumana ja kylmä kylmänä. Niin juomille kuin ruuillekin on suunniteltu omat termarinsa 

Kesähelteiden hehkutellessa aurinkosuojavoide on hyvä olla mukana. Luonnonkosmetiikkalaatuinen aurinkovoide on ystävällinen niin iholle kuin ympäristöllekin.

Retken pienet nirhamat, haavat, hyttyspaukamat ja vauriot hoidetaan kätevästi kuntoon Frantsilan 11 yrtin hoitosalvalla tai Terva-pihkasalvalla. Loistava “jokapaikanvoide” koko perheelle on Frantsilan yrttitilan Kehäkukkavoide, joka tuo helpotusta myös auringossa kärvähtäneelle iholle. Myös Weledan Skin Food on metsäretkien monitaituri.

Luontoretket tahtoisi kernaasti viettää ilman ininöitä. Siksi toimiva hyönteisten karkotussuihke on pätevä retkikaveri.

Hyönteiskarkotteen voi myös itse valmistaa esimerkiksi eteeristä sitronellaöljyä hyödyntäen. Punkkeja vastaan puolestaan käydään valkosipulivalmisteet aseenaan. 

Pesuaineissakin optimointi kannattaa: parhaimmillaan kaikki mahdolliset pesutarpeet hoidetaan kuntoon yhdellä aineella.  Todella näppärä valinta on esimerkiksi Flow Cosmeticsin kosteuttava shampoopala, jolla metsäretkellä saa puhtaaksi koko perheen. Sillä voi pestä ihon, hiukset, tahrat vaatteista – ja oikeastaan mitä tahansa! Vaatteiden pesuunkin pala soveltuu, kunhan vaan lämmintä vettä on saatavilla.

Myös hammasharja ja tahna pakataan mukaan yön yli kestävälle retkelle – selvähän se. Pidemmälle vaellukselle kannattaa varautua laadukkaalla monivitamiinivalmisteella ja ehkä myös ravinnetihellä viherjauheella.

Jos flunssa meinaa iskeä, Propolaidilla sen saa häädettyä tiehensä ihan oireiden alkumetreillä.

Tehokas valinta on myös propolis, joka kurkunkarheuden taltuttamisen lisäksi sopii myös desinfiointiin. 

Tänä keväänä useat on löytänyt polkunsa metsän siimekseen. Metsä on ihmisen lajityypillinen ympäristö ja ehkä siksi monella meistä on siellä niin hyvä olla.

Puhelimen retkivarusteet

Puhelin ja metsä – se jakaa mielipiteitä. Osa ihmisistä ammentaa teknologian mahdollisuuksia mielellään myös luontoretkillä, kun taas toiset ottavat pidemmätkin vaellukset digipaaston kannalta.

Oli niin tai näin: Luonnon helmassa huidellessa on loistava tilaisuus myös uuden oppimiseen.  Jos älypuhelinta on päättänyt kantaa mukanaa, esimerkiksi iNaturalst -applikaation avulla voi opetella havaitsemiaan kasveja ja eläimiä. 

Puhelimeen kannattaa ladata 112-sovellus, jotta hätäkeskus saa heti tarkat koordinaatit, joiden avulla hädässä oleva löytyy nopeimmin ja tehokkaimmin.

Luonto-liitto on tehnyt lapsia varten hyvää materiaalia, kuten tämän kevätseurantalistan, jonka voi tulostaa perheen pienimpien iloksi ja opiksi.

Suomen latu puolestaan on koonnut loistavan oppaan lähiretkeilyä varten. Siihen suosittelemme tutustumaan!

Pidemmillä vaelluksilla pystyvyytensä näyttävät, todella hyvät retkeiluvarusteet ovat usein kalliita. Netistä löytyy kuitenkin useita paikkoja, joista retkeiluvarusteita voi vuokrata. Myös Facebookin ryhmistä ja netin myyntisivustoilta löytyy kosolti mahdollisuuksia kunnollisten retkivarusteiden hankkimiseen käytettynä.

Vinkki: Metsään uppoutumisretki Ruohonjuuren asiakkaille

Metsäänuppoutumisretkellä opitaan luonnon hyvinvointivaikutuksista – ja koetaan niitä itse. Retkellä tutustumaan metsään uppotumismenetelmään ja tehdään siihen liittyviä harjoituksia. Lopuksi tehdään myös chi kung- ja meditaatioharjoituksia. Oppaana retkellä on metsään uppoutumismenetelmän kehittäjä, toimintaterapeutti, chi kung – ja mindfulness-opettaja Jarko Taivasmaa. 

TI 7.7. 17-20

Lähtö Kampin Ruohonjuuren edestä klo 17.00 TAI vaihtoehtoisesti voit saapua Seurasaaren sillan eteen klo 17.30. Retki päättyy klo 20 Meilahden/ Seurasaaren seutuville. Olethan ajoissa tapaamispaikalla.

Retken hinta on 30 euroa.

Retkelle sitova ilmoittautuminen tapahtuu ostamalla Taivasmaan Holvikaupassa Metsään uppoutumisen retki.

Lisätietoja jarko.taivasmaa@gmail.com

Lisätietoa metsään uppoutumismenetelmästä: www.metsaanuppoutuminen.fi