Talven superfoodit

Lämpötilan, visuaalisen maiseman, valon määrän ja ilman kosteuden muutokset ovat vain muutamia esimerkkejä ympäristömme tavoista haastaa elimistömme adaptoitumaan vuodenaikoihin.

Uskaltaisin väittää – että vaikka puhumme arjessamme vähemmän kronobiologiasta, makrobiotiikasta tai ympäristömme muutosten ikivanhoista vanhan kansan viisauksista – muuttaa vuodenaika automaattisesti ruokailutottumuksiamme merkittävällä tavalla.

Erilaisten kuumien juomien kulutus lisääntyy luonnostaan talven kylminä kuukausina. Omalla hellallani porisee syksystä kevääseen käytännössä jatkuvasti jonkinlainen lääkinnällisistä sienistä, tuoreesta inkivääristä ja kurkumasta tai esimerkiksi nokkosesta ja peltokorteesta valmistettu yrttihaude. Rohdoskasveista valmistetun ”teen” käyttäminen pohjanesteenä erilaisissa keitoissa, smoothiejuomissa tai haudukkeissa, on äärimmäisen käytännöllinen tapa lisätä uusia makuja ja terapeuttisia ominaisuuksia ruokavalionsa joukkoon. Esittelen seuraavaksi muutamia hieman vähemmän tunnettuja, mutta mielestäni erityisen käyttökelpoisesti kaamosajan tarpeita tukevia rohdoskasveja.

Lääkinnälliset sienet

Viime vuosina lääkinnälliset sienet ovat vakiinnuttaneet asemaansa Suomessa. Lisääntynyt kiinnostus aihealuetta kohtaan on luonut kysyntää lukuisille eri elintarvike- ja kosmetiikkapuolen sienivalmisteille, siinä missä myös kotimaisten yliopistojen tutkimuksille sekä viljelyhankkeille. Monipuolisuus laajenee trendinä yksittäisistä raaka-aineista aina eri eliökuntien tasolle – hyvistä bakteereista ja suoliston mikrobiomista aina hyönteisten hyötyihin ja sienten mahdollisuuksiin. Ja mahdollisuuksiahan sienissä riittää.

Kansainvälisen sieniyhdistyksen puheenjohtajan, professori David L. Hawksworthin mukaan maapallolla elää yli 1,5 miljoonaa eri sienilajia. Näistä tunnistettuja lajikkeita on vasta noin 14 000–22 000. Tällä hetkellä tunnetuista sienilajikkeista noin 700 lajiketta käytetään ruokana ja noin 400 lajikkeella tiedetään olevan lääkinnällisiä vaikutuksia.

Nisäkkäät haarautuivat sienistä 460 miljoonaa vuotta sitten, mutta jaamme edelleen noin 30 % samoja geenejä sienten kanssa (enemmän kuin esimerkiksi kasvien kanssa). Yli 2 000 vuotta sitten kreikkalainen lääkäri Dioscorides kuvasi lehtikuusenkäävän (Fomitopsis officinalis) lääkkeeksi tuberkuloosiin klassisessa De Materia Medica -kirjassaan.

Sieniä on käytetty tuhansia vuosia kansanlääkinnässä erityisesti Aasiassa, mutta vasta viime vuosikymmeninä sienten lääkkeellinen käyttö lännessä on lisääntynyt merkittävämmin. Sienistä on löydetty lukuisia farmakologisesti aktiivisia aineita, joilla on todennäköisesti tulevaisuudessa entistä keskeisempi merkitys sairauksien hoidossa ja uusien lääkemolekyylien kehittelyssä. Lukuisat sienistä tunnistetut yhdisteet tappavat bakteereja ja viruksia, jonka lisäksi niillä on immuniteettia ja tulehdusta sääteleviä ominaisuuksia. Ne vaikuttavat myös verensokerin säätelyyn, suojelevat maksaa ja vaikuttavat positiivisesti hermoston toimintaan.

Ravinteellisesta näkökulmasta todettuna sienissä on yleisesti ottaen paljon kuitua, B1-, B2-, B3- ja D2-vitamiinia, proteiinia ja toisaalta erittäin vähän kaloreita. Sienet ovat yleensä joutuneet kilpailemaan poikkeuksellisen haastavissa olosuhteissa erilaisia mikrobeja vastaan, minkä johdosta ne ovat erikoistuneet tuottamaan esimerkiksi antibiootteja sekä laajalla skaalalla antiviraalisia yhdisteitä.

Lääkinnällisistä sienistä on historian valossa eristetty lukuisia tärkeitä lääkkeitä kuten penisilliini, griseofulviini, erytromysiini ja syklosporiini. Sienten lääkkeellisesti vaikuttavat aineet kuuluvat moneen eri kemialliseen ryhmään, mutta usein ne ovat polysakkarideja tai triterpeenejä. Näiden lisäksi useita sienten sisältämiä glykoproteiineja, steroleja ja sekundäärisiä metaboliitteja hyödynnetään lääkinnällisiin tarkoituksiin. Yksi sienilaji sisältää yleensä lukuisia erilaisia bioaktiivisia yhdisteitä, joilla on farmakologisia vaikutuksia.

Reishi eli lakkakääpä

Lakkakääpä (reishi, ling zhi) on todennäköisesti maailman tunnetuin ja eniten käytetty lääkinnällinen sieni (yhdessä siitakesienten kanssa). Lakkakääpää on myös tutkittu tieteellisesti huomattavan laajasti.

Vuosituhansien historia nostaa reishin, tämän vahvasti henkisyyteen, unimaailman tasapainottumiseen, ahdistuksen lievittämiseen ja mielen kirkkauteen linkittyvän käävän koko perinteisen kiinalaisen lääketieteen arvostetuimpien yrttien kärkeen.

Lakkakääpä mainitaan jo Kiinan ensimmäisessä lääkintäoppaassa, yli 2000 vuotta sitten kirjoitetussa Shen Nong Ben Cao Jing -teoksessa ylivoimaisena yleislääkkeenä ja parannuskeinona. Legendan mukaan Kiinan ensimmäinen keisari lähetti tutkimusmatkailijoita etsimään elämän eliksiiriä, jonka oli sanottu tulevan itäisiltä saarilta (nykyisen Japanin alue). Kun tutkimusmatkailijat palasivat vuosia myöhemmin, toivat he mukanaan reishiä.

Ulkonäöltään ärimmäisen kaunis reishi on villinä luonnossa suhteellisen harvinainen ilmestys. Tämän vuoksi lakkakääpää on viljelty pitkään pääasiassa luomulaatuista tummaa riisiä tai puupölkkyjä kasvualustana hyödyntäen. Suomessa lakkakääpiä kasvaa rehevissä rantalehdoissa ja tervaleppäkorvissa. Isäntäpuina toimivat tervaleppien lahokannot tai maatuvat rungot, välillä lahot koivut tai kuuset. Maailman mittakaavassa lakkakääpää esiintyy aina Aasiasta, Yhdysvaltojen ja tropiikkin kautta Keski-Eurooppaan. Pohjoisin yksittäinen löytö on tehty Suomessa Peräpohjanmaan Pellosta.

Reishin vaikuttavina ainesosina tunnetaan ainakin sterolit (mm. ergosteroli, kumariini, mannitoli), polysakkaridit (mm. ganoderanit B ja C, beeta 1,3-D-glukopyraanit, beetaglukaanit), 119 triterpenoidia (mm. ganodermahapot), germanium sekä useita vitamiineja ja aminohappoja.

Lion’s mane eli siiliorakas

Tätä Aasiassa ”leijonanharjana” (engl. Lion’s mane) tunnettua, uniikin ulkomuodon orakaslajiketta käytetään arvostettuna ruokasienenä. Perinteisessä kiinalaisessa lääketieteessä sientä on suositeltu etenkin vatsan alueen vaivojen tasapainottamiseen ja ruoansulatuksen tehostamiseen. 90-luvun alun jälkeen siiliorakasta on tutkittu tasaisella tahdilla muistiin, kognitiivisiin kykyihin ja hermoston suojaamiseen liittyvissä asetelmissa. Siiliorakkaan sisältämien yhdisteiden on todettu eläinkokeissa ohittavan aivoveriesteen ja stimuloivan hermosolujen uusiutumista.

Ihmisillä suoritetuissa tutkimuksissa sienen on todettu parantavan kognitiivisia kykyjä placeboon verrattuna. Ihmisillä suoritetuissa tutkimuksissa siiliorakkaan käytöllä on havaittu myös yleistä mielialaa kohottavia vaikutuksia. Sienen potentiaalisia toimintamekanismeja ja lääkinnällisiä mahdollisuuksia tutkitaan tällä hetkellä mm. Alzheimerin taudin ja diabeteksen ympärillä.

Cordyceps eli kiinanloisikka

Cordyceps on parasiittisten sienten suku, johon kuuluu noin 400 eri lajiketta. Tiibetiläisessä ja kiinalaisessa lääketieteessä cordyceps on kaikista arvostetuimpien yrttien joukossa ja sitä on käytetty etenkin munuaisten ja keuhkojen toiminnan tukemiseen sekä yleisen elinvoiman palauttamiseen.

Villinä kasvava cordyceps on yksi maailman kalleimmista rohdoksista ja sen kilohinta voi olla jopa yli 30 000 €. Sieni on harvinaistunut vuosi vuodelta liiallisen keräämisen seurauksena. Käytännössä kaikki maailmanlaajuisesti myyty cordyceps on viljeltyä.

Suomessa esiintyy ainakin 10 eri loisikkalajiketta, mm. mustaloisikka (Cordyceps ophioglossoides) loisii maan alla kasvavissa mukulamaisissa sienissä, maahikkaissa. Punaloisikka (Cordyceps militaris) taas loisii perhostoukissa ja -koteloissa. Myös kyseisiä cordyceps-lajikkeita on tutkiuttu suhteellisen paljon niiden lääkinnällisten ominaisuuksien valossa.

Cordycepsin pääasialliset vaikuttavat ainesosat ovat cordysepiini, ergosteroli, cordymiini ja erilaiset bioaktiiviset polysakkaridit. Cordycepsistä on julkaistu verraten vähän tutkimuksia ihmisillä. Yhden placebo-kontrolloidun kaksoissokkotutkimuksen mukaan Cs-4 Cordyceps sinensis lisää merkittävästi hapenottokykyä ja maitohapon sietoa 50–75 vuotiailla henkilöillä. Sen sijaan nuorilla kestävyysurheilijoilla cordycepsin käytöstä ei todettu olevan hyötyä kestävyyden parantamiseen. Rotilla tehtyjen kokeiden perusteella cordyceps lisää luurankolihasten aineenvaihduntaa, verisuonten uudismuodostusta sekä parantaa glukoosin ja laktaatin soluunottoa sekä toimii antioksidanttina. Lisäksi rottakokeissa havaittiin, että cordycepsin käyttö hidastaa uupumusta rasituksessa ja lisää stressinsietokykyä sekä stimuloi testosteronin synteesiä kiveksissä. Cordycepsillä on myös havaittu ikääntymistä hidastavia vaikutuksia hiirillä.

Pakuri

Pakurista valmistettu juoma tunnettiin sotavuosina Suomessa yleisesti ”tikkateenä” tai ”pakkulateenä”, jota käytettiin sikurinjuuren (Cichorium intybus) ja voikukanjuuren (Taraxacum officinale) tavoin kahvin korvikkeena. Professori Toivo Rautavaaran mukaan ”Tikka tee on sieniaineksista valmistettu tuote, josta saadaan miellyttävän makuinen myrkytön juoma, jolla on ruuansulatuselimiin rauhoittava vaikutus.”

Pakurikäävän tiimoilta tehtiin Helsingin Yliopistossa 80-luvulla merkittäviä pioneeritutkimuksia, jotka osaltaan stimuloivat pakurin laajempaa kansainvälistä tutkimusta etenkin Aasiassa. Kirjoitin vuonna 2012 kirjan pakurikäävästä ja kun kysyin taustahaastatteluissani Helsingin Yliopiston Farmasian laitoiksen vanhalta johtajalta, farmaseuttisen biologian professori Raimo Hiltuselta syytä pakuritutkimusten aloittamiseen, kertoi Raimo ajatuksen juontaneen juurensa pakurin perinteisestä asemasta kansanlääkkeenä Venäjällä, jossa sillä oli saatu lupaavia tuloksia etenkin maha-suolikanavan vaivojen hoidossa.

Pakuri on ennen kaikkea suolistoyrtti. Lääkinnälliset sienet näyttäisivät nykytutkimuksen valossa toimivan prebioottisesti, tukien suoliston terveitä bakteerikantoja. Monet sienten immuniteettia tasapainottavista vaikutuksista linkittyvät niiden toimintamekanismeihin suolistossamme.

Pakuri sisältää toisaalta mm. poikkeuksellisen korkeita pitoisuuksia varsinkin jaksollisen järjestelmän ensimmäisen pääryhmän alkalimetalleja, mm. kaliumia (K+) ja rubidiumia (Rb+). Nämä suolot liukenevat erittäin hyvin veteen ja muodostavat hydroksideja saaden aikaan ”pakuriteestä” vahvasti emäksisen liuoksen. Nämä ominaisuudet tekevät esimerkiksi pakurikahvista vähemmän happaman kahvikokemuksen, mikä lienee osasyy sienikahvien suosion lisääntymiselle.

Pakurin helppo käytettävyys on muutenkin ollut ehdottomasti keskeisin syy, miksi päivittäin hellalla kiehuvasta pakurikattilasta on tullut tuhansien suomalaisperheiden keittiöissä tuttu näky. Kahvia muistuttava teejuoma sopii jokaiselle vauvasta vaariin ja moni on innostunut keräämään omiin sekä lähipiirinsä tarpeisiin terveelliset teeainekset esimerkiksi kesämökkinsä lähimetsiköistä – täysin ilmaiseksi.

Pakuria on käytetty eri puolilla maailmaa hyvin samantyyppisenä, yleiskuntoa vahvistavana yrttinä. Aasiassa näitä kasveja on kutsuttu adaptogeeneiksi, Venäjällä biologisen vasteen säätelijöiksi (BRM) ja kotimaisessa kirjallisuudessa yleiskuntoa vahvistavia kasveja kutsutaan usein toonikumeiksi. Intiassa vastaavia ominaisuuksia omaavia kasveja on taasen kutsuttu rasayana -termillä. Tasapainottavan vaikutuksen lisäksi yhteistä näiden kasvien luokittelulle on ollut säännöllisen käytön turvallisuus. Huomioi, ettei pakurin kerääminen ole sallittua jokamiehenoikeuksien piirissä, vaan sen keräämiseen tarvitaan maanomistajan lupa.

Ruusujuuri

Ruusujuuri on yksi maailman vanhimmista rohdoskasveista. Se kuuluu maksaruohokasvien heimoon ja kasvaa erityisesti viileillä alueilla. Ruusujuurella on pitkä käyttöhistoria haastavissa ympäristöissä ja olosuhteissa kuten Tiibetin vuoristossa, Siperian autiomaassa ja kylmässä Skandinaviassa. Ruusujuuri kuului Ruotsin farmakopeiaan jo vuonna 1755.

Viikinkien on kerrottu käyttäneen ruusujuurta parantamaan fyysistä voimaa ja kestävyyttä.

Perinteisesti ruusujuurta on käytetty muun muassa sairauksien ennaltaehkäisyssä kylmän ja kostean talven aikana (Siperia) sekä Tiibetissä muun muassa parantamaan verenkiertoa ja lisäämään energisyyttä.

Kuuluisa kreikkalainen lääkäri Dioscorides mainitsee jo noin 2000 vuotta sitten ruusujuuren (Rodia riza) kirjassaan De Materia Medica. Ruusujuuren biologisesti aktiivisimmat ainesosat ovat (p)-tyrosoli sen sen glukosidi salidrosidi. Lisäksi rosaviineillä saattaa olla bioaktiivisia vaikutuksia. Ruusujuuresta valmistetuilla SHR-5 -uutteilla on ihmisillä tehdyissä tutkimuksissa havaittu suotuisia vaikutuksia esimerkiksi tiiviin opintojakson aikaansaaman stressin lievittämiseen, tietotyön tekemiseen stressin ja väsymyksen alla sekä mentaalisen suorituskyvyn ylläpitämiseen yövuorojen aikana.

Tässä ennen tämän artikkelin kirjoittamista valmistamani kaakaojuoman resepti, joka antakoon konkreettisempaa esimerkkiä mainittujen raaka-aineiden käytöstä.

Chaga Chocolate Boom

– 6 dl kuumaa vettä
– 1 dl maustamatonta heraproteiinia
– 2 rkl hampunsiementahnaa
– 2 rkl kaakaojauhetta
– 1 rkl supermaca-jauhetta
– 1 rkl kotimaista hunajaa
– 1 tl pikapakuri -jauhetta
– 1 tl pika-reishi -jauhetta
– 1/2 tl vaniljajauhetta
– 1/2 tl ruusujuuri-uutejauhetta
– 1/4 tl puhdistamatonta merisuolaa
– Ripaus cayennepippuria

Sekoita blenderissä ja nauti.

Ps. Hamppuöljy ja hampunsiementahna

Dosentti, neurokemisti James Callaway kuvasi aikanaan hampunsiementä mielestäni osuvasti pohjolan riisiksi ja soijapavuksi. Kylmäpuristettu hamppuöljy jää usein trooppisisia kasviöljyjä vähemmälle huomiolle, kun öljyistä ja ihon kunnosta puhutaan samassa lauseessa. Talvisaikaan kuivempi ilma kuivattaa myös ihoamme. Muutama lusikallinen runsaasti hyviä rasvahappoja, etenkin gammalinoleenihappoa (GLA) sisältävää kylmäpuristettua hamppuöljyä vähentää ihon kuivumista ja helpottaa atooppisen ihon kutinaa mm. Kuopion yliopiston tekemien tutkimusten valossa.