Ruokatrendit 2020

Terveellisemmät vaihtoehdot, vegaaniset pupellettavat ja ketogeeninen ruokavalio jylläävät myös vuonna 2020. Mutta mitä tarkoittaa fotogeeninen ruoka?

ruokatrendit 2020 ruohonjuuri

Somettamisen suosio näkyy myös ruokapöydissä – monellakin tapaa. Kun yhtä ei saa irti puhelimestaan ateriankaan ajaksi, nappaa toinen ekstranautinnot annostensa kuvaamisesta. Kuvaukselliset ruuat (“photogenic foods”) ovatkin yksi tulevista trendeistä. Kun jo hyvän aikaa ruokien pakkauksista on suunniteltu silmiähivelevän kauniita, aletaan myös ruokien ulkoasua suunnitella aiempaan visuaalisemmaksi – sellaisiksi, että ne näyttävät hyvältä Instagramissa. 

Ruokakuvien kanssa kikkailu ei tokikaan ole kaikkien juttu. Aiempaa isompi osa ihmisistä noudattaa tietoisen syömisen aakkosia; huolellista pureskelua, ateriointiin kaikilla aisteillaan keskittymistä. Ruokarauhan arvostus nousee. 

Ketogeeninen ruokavalio ampaisi Suomessakin suosioon vuoden 2018 lopulla. Ketotrendi jatkaa kasvamistaan ja hommaa helpottamaan on tulossa aiempaa isompi määrä ketogeeniseen ruokavalioon sopivia tuotteita aina kekseistä, patukoista ja mysleistä erilaisiin puhtipulvereihin saakka. Kattava valikoima keto-tuotteita löytyy jo nyt Ruohonjuuresta – mutta valikoima tulee kasvamaan edelleen. Ketoosiin siirtymistä nopeuttava MCT-öljy ja kapryylihappo marssinevat vuonna 2019 marginaalihiteistä maistreamiin.

Ketogeenisen ruokavalion rinnalla pätkäpaastoaminen yleistyy entisestään. Paaston tunnettuja terveyshyötyjä voi napata aterioimalla harvakseltaan (esimerkiksi 1-3 kertaa päivässä).

Vastuullisen tuotannon ja läpinäkyvyyden vaatimukset vahvistuvat: isompi osa ihmisistä todella tahtoo tietää, missä ruokansa on peräisin ja mitä se sisältää. Pikaruoka-annoksiin on tulossa terveellisempiä vaihtoehtoja – helppous ja herkullisuus houkuttavat yhä.

Hyvää oloa tuovat herkut kasvattavat suosiotaan. Eläinperäisiä ainesosia sisältäviä syötäviä korvataan kasvipohjaisilla nautinnoilla – ympäristön ja oman hyvinvoinnin kannalta fiksut valinnat nostavat suosiotaan.

ruokatrendit 2020 ruohonjuuri

Kiinnostus CBD- ja täyden spektrin hampputuotteita kohtaan kasvaa kohisten. Niin britit kuin jenkitkin kauttivat hampun hyötyjä nykyisin varsin monipuolisesti, esimerkiksi monenlaisten tinktuuroiden, juomien, puhtipatukoiden ja monien muidenkin nakerrettavien muodossa. Nähtäväksi jää, muuttuuko suomalaisviranomaisten linja eurooppalaiseen suuntaan vai jääkö täällä tarjolla olevien tuotteiden valikoima olemattomaksi. 

Huomio tulee kiinnittymään myös ruuan tavallisesta poikkeaviin rakenteisiin, joilla leikitellään. Ruohonjuuren hyllyille ampaiseen banaaninkukinto (“banana blossom”, josta saa väsättyä rakenteeltaan kalamaista kasvisruokaa.

Zero waste ja ruokahävikin pienentäminen ovat tapetilla myös ensi vuonna – ja varsin hyvästä syystä! Resurssiviisaat valinnat ovat oivallisia askeleita ilmastofiksussa elämässä.

ruokatrendit 2020 ruohonjuuri

Ruoka-aineista esimerkiksi antioksidanttirikkaat lootuksensiemenet trendaavat rapakon takana ja kiinnostus virinnee pian myös Suomessa. Jo nyt Ruohonjuuresta löytyy Karma Bites -merkkisiä lootuksensiemenherkkuja, joita popsiskellaa poskiin paukkumaissin tapaan.

Lootuksensiemennaksujen lisäksi muutkin “puffautetut” naposteltavat nostavat suosiotaan. Ruohonjuuren hyllyiltä näitä löytyy esimerkiksi Trafon Maissi-maapähkinäsuikeroiden ja Eat Real -sarjan naposteltavien muodossa. Napostelurintamalla tehdään myös innovaatioita, joista yhtenä komeilee napostelutarkoitukseen kehitellyt, rouskuvat sienet.

Vaihtoehtoiset makeuttajat tulevat tunnetuksi entistä laajemmalle yleisölle vitivalkoisen sokerin haittojen tullessa aiempaa tunnetummiksi. Valkoista sokeria vältellään – ja liiasta makeudesta ylipäätään pyristellään eroon. Stevia, erytritoli ja karppisokeri kiinnostavat myös turhia kaloreita tai hiilareita vältteleviä. Aiempaa tunnetuimmaksi punkeavat myös kookosnektari, kookospalmusokeri, vaahtera-, taateli- ja riisisiirapit sekä taatelisokeri. 

ruokatrendit 2020 ruohonjuuri

Kombuchan rinnalle kampeaa kimara muita fermentoituja jymyjuomia vesikefiireistä alkaen. Kombuchoissakin huomio tulee kiinnittymään laatuun ja valmistusmenetelmiin. Vähäsokerisemmat vaihtoehdot peitonnevat limonadinkaltaiset viritelmät.

Fermentoitujen väsäelmien lisäksi huomio kiinnittyy laadukkaisiin vesiin. Tavallinen lähdevesi pitää pintansa vesien aatelistossa mutta sen lisäksi suosiota kasvattavat etenkin luonnollisesti runsaasti mineraaleja sisältävät vedet. Esimerkiksi päivittäisen magnesiumkiintiönsä on mielekästä saada täyteen kulauttelemalla.