Ruohonjuuren kansainvälistyminen jatkuu

Ruohonjuuri avasi 11. tammikuuta ensimmäisen liikkeensä Tukholmaan ja aikoo avata myös lisää uusia myymälöitä Ruotsissa. Myös muita kansainvälistymiseen tähtääviä hankkeita on työn alla niin Suomen myymälöissä kuin verkkokaupassakin.

Ruohonjuuren tuotevalikoimaa

Verkkokauppa muuttuu kansainväliseksi

Ruohonjuuren verkkokauppa tarjoaa erittäin laajan, yli 6 000 tuotteen valikoiman laadukkaita luomuruokatuotteitaterveys- ja hyvinvointituotteita sekä luonnonkosmetiikkaa. Valikoimassa on paljon esimerkiksi suomalaisten pientuottajien tuotteita, joita ei ulkomailta ole aiemmin saanut. Asiakkaat ovatkin aktiivisesti toivoneet mahdollisuutta tilata Ruohonjuuren tuotteita verkkokaupan kautta myös ulkomaille. Asiakkaiden toiveita on kuunneltu ja tästä päivästä alkaen Ruohonjuuren verkkokauppa toimittaa tilauksia kaikkiin EU-maihin.

Tämän vuoden aikana tavoitteena on myös avata englanninkielinen verkkokauppa ja sen kautta tuotteiden toimitus kaikkialle maailmaan. Kyseisen verkkokaupan valikoima muodostuisi erityisesti suomalaisista tuotteista, joilla on kova kysyntä esimerkiksi Aasian markkinoilla.

Ruohonjuuri panostaa matkailijohin

Ruohonjuuressa on aina käynyt paljon esimerkiksi japanilaisia turisteja, kiinalaisia omatoimimatkaajia  ja laatutietoisia venäläisiä ostosmatkaajia –  jo pari vuosikymmentä sitten “VR:n makasiinien aikoihin”. Aasialaisten matkailijaryhmien määrä on kasvussa ja erityisesti heidän parissaan luonnon arvostus ja suomalaiset tuotteet ovat nousussa. Myös venäläisten ostosmatkaajien määrä on taas nousemassa huonompien vuosien jälkeen. Myös kiinalaisia omatoimimatkustajia vierailee Ruohonjuuren myymälöissä paljon. Haluammekin panostaa näihin kasvaviin asiakasryhmiin, joita Ruohonjuuren tuotteet kiinnostavat.

Ruohonjuuren panostus asiakasryhmiin näkyy monina pieninä asioina. Tammikuussa aloitimme tax free -myynnin kaikille, jotka ovat siihen oikeutettuja myymälöissämme. Näin matkaajat saavat osan arvonlisäveroistaan takaisin poistuessaan EU:n alueelta.  Vaihdamme kevään aikana maksupäätteemme, joka tukee paremmin kiinalaisten ja japanilaisten maksukortteja. Näillä asiakasryhmille on tärkeää saada maksaa omilla maksukorteillaan, jotka käyvät yleisesti Suomessa huonosti maksuvälineenä.

Myymälöissämme tulemme nostamaan paremmin esille matkaajille suunnattuja tuotteita monin eri keinoin. Tulemme muun muassa tekemään pienen mainoslehtisen eri ulkomaalaisille kohderyhmille, jossa on huomioitu jokaisen kohderyhmän omat mielenkiinnon kohteen.