Rohkeasti parempaan päin – kohti muovitonta tulevaisuutta!

Nordic Health Sprays teki rohkean päätöksen ryhtyä käyttämään tuotteissaan 100 % kierrätettyä muovia jo vuoden 2019 kuluessa.

nordic health sprays ekopakkaukset

 

Muovissahan ei materiaalina itsessään ole ongelmaa. Muovi on monien elintärkeiden lääke- ja terveystuotteiden keskeinen pakkausmateriaali. Se on kestävää, ja sitä on mahdollista tuottaa ja kuljettaa taloudellisesti kestävällä tavalla. Ongelmaksi muovi muodostuu silloin, kun muoviteollisuus aiheuttaa otsonikerroksen eroosiota ja hiilidioksidipäästöjen massiivista lisääntymistä tai silloin, kun kertakäyttökulttuuriin tottuneet kuluttajat kieltäytyvät uusiokäyttämästä ja kierrättämästä muovipakkauksia.

“2019 on vuosi, joka näkee täydellisen sitoutumisemme 100% kierrätetystä ja kierrätettävästä muovista valmistettuihin pakkauksiin koko tuotevalikoimassamme.”
– NordicHealth

Monien muiden brändien tavoin myös NordicHealthin täytyy hyödyntää uusiomateriaaleista tehdyissä pakkauksissa erikoisosaamista – ja onkin tehnyt näin viimeisen vuoden ajan kehittäen kierrätysmateriaaleista ja hiilivapaita muovipakkauksia, jotka mahdollistavat merkittävän kevennyksen ympäristökuormaan.

Nordic Health Sprays ekopakkaukset

Puhtaat meret ja kadut, parempi tulevaisuus

Arvioiden mukaan kahdeksan miljoonaa tonnia muovia päätyy jokiimme ja meriimme joka vuosi. NordicHealthin pulloissa ja pumppupulloissa käytetään meristä ja rannikolta kerättyä muovia sekä Iso-Britanniasta kerättyä kierrätysmuovia.

NordicHealth on sitoutunut kauaskantoiseen tulevaisuuteen muovin vastuullisen käytön ja kulutuksen suhteen. NordicHealthin kasvipohjaisen muovin hanke käyttää sokeriruokoa etanolin lähteenä fossilisten vaihtoehtojen sijaan. Tämä muovintuotantotapa on hiiletön ja siten parempi vaihtoehto ympäristölle – hiilidioksidia imeytyy kasvuajalla jopa enemmän, kuin mitä sitä vapautuu tuotannossa ja kuljetuksessa.

Nordic Health

Puun vastuullinen hyödyntäminen pakkauksissa

NordicHealth on yksi maailman ensimmäisistä yrityksistä, jotka käyttävät kasvipohjaisia muovipakkauksia kokonaisessa kaupallisessa tuotevalikoimassa.

Kaikki NordicHealth-tuotteissa käytettävä paperi ja pahvi tulee 100% kestävästi tuotetusta englantilaisesta puusta. FSC-merkki on takuu tuotteen vastuullisuudesta. FSC-sertifioitujen metsien tulee olla ekologisten, sosiaalisten ja ekonomisten puitteiden puolesta moitteettomasti hoidettuja sekä riippumattoman tahon tarkastamia. Tämä tekee FSC:stä ainutlaatuisen systeemin, jolla varmistetaan metsien hyvä hoito ja paikallisten oikeuksien takaaminen sekä paikallisen metsänhoidon jatkuvuus. FSC-sertifikaatti myönnetään ainoastaan metsille, jotka täyttävät tiukat standardit – NordicHealth käyttää ainoastaan paperia ja pahvia, joista kyseinen merkki löytyy.

Pakkaushankkeiden lisäksi NordicHealth on aloittanut ympäristöprojektin, joka pyrkii kattamaan koko ekologisen jalanjäljen, mukaan lukien tavarantoimittajat, kasvattajat ja jälleenmyyjät. Tämä sisältää hyönteismyrkkyjen ja haitallisten kemikaalien välttämisen kumppaniviljelmillä sekä ympäristön huomioivan kuljetuksen ja pakkaamisen. Pakkausten ympäristövaikutuksen keventäminen ja ensiarvoisen tärkeää, ja siihen liittyy paljon huomioonotettavia asioita, kuten viranomaistahojen osaamisen taso. NordicHealth jatkaa hallitusten lobbaamista kierrätystoiminnan ja sen tuntemuksen laajentamiseksi.

“Toivomme että tekomme toimivat katalyyttina muutokselle alallamme, rohkaisten muitakin brändejä sitoutumaan ekologisesti vastuullisempaan pakkaamiseen sekä tekemään aloitteita sen eteen, että planeetastamme tulisi parempi paikka.”
– NordicHealth

Ruohonjuuren Nordic Health Sprays- apajille pääset tästä >>