Puutarhanhoito on maanhoitoa – kasvimaahommia permakulttuuri-twistillä

Entä jos puutarhan tärkeimpänä tarkoituksena olisikin suurten satojen ja ihmissilmän ilojen sijaan tarjota mahdollisimman mojovat apajat ruokaa, suojaa ja verkostoitumismahdollisuuksia mahdollisimman monipuoliselle eliöstölle? Nappaa tästä jutusta permakulttuurihenkisiä ideoita oman kasvimaasi, puutarhasi tai parvekeviljelmäsi elävöittämiseen.

Tiesitkö, että suurin osa maapallon monimuotoisuudesta on maan alla? Jo yksi lapiollinen multaa suorastaan kuhisee elämää!  Puutarhanhoidon voikin varsin perustellusti nähdä maanhoitona tai maaperän palvelemisena. Kestävässä maanhoidossa keskitytään hartaudella kasvien ja muiden eliöiden vuorovaikutussuhteiden luomiseen ja vahvistamiseen.

Luonnon monimuotoisuutta kannattaa siis pyrkiä vaalimaan myös omassa puutarhassaan – ja etenkin eliöiden yhteyksiä toisiinsa on hyvä vahvistaa. Monimuotoisuus ja monilajisuus ovat eri asioita: vaikka puutarhassa rehottaisikin vaikkapa sata eri lajia, ei alue ole monimuotoinen, elleivät eliöt ole vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. 

Usein oma puutarha tai kasvimaa erkaannutetaan kovalla työllä ympäröivästä luonnosta – mutta tarvitsisiko sen olla noin? Puutarhakin on osa luontoa – siinä missä ihminen, pakurikääpä ja kimalainenkin. 

Vinkkejä puutarhan monimuotoisuuden lisäämiseen

Perushomma on simppeli: minkäänlaisia myrkkyjä tai keinotekoisia pikalannoitteita ei puutarhassa kannata käyttää. Kasveja ravitaan viherkatteella ja puutarhakompostin antimilla. Puutarhasta syntyvä “jäte” käytetään siis hyödyksi kasvien kasvun edistämiseen. Risutkin säästetään: ne tarjoavat suojapaikkoja monille hyville hyönteisille ja muillekin eliöille. Syksyllä puunlehdet jätetään maatumaan puutarhaan, ne ravitsevat maaperää. Penkeistäkään ei kannata kerätä kaikkea kasvijätettä pois vaan antaa niiden maatua katteeksi mullan päälle. Näin maa tulee ravituksi ja eroosiokin estetään, kun ravinteet eivät pääse valumaan sade- ja sulamisvesien mukana pois.

Maata ei ylipäätään kannattaisi pitää missään vaiheessa paljaalla mulloksella vaan sille kannattaa laittaa päälle katetta suojaavaksi kerrokseksi. Viherkatetta hyönnetään siis oikein urakalla – ja siihen on monta hyvää syytä! Viherkate ravitsee maaperää ja toimii ekologisena lannoitteena. Jos nurmesta leikattua katetta lisää kasvimaalle 2-3 kertaa kesässä, se riittää hyvin lannoitteeksi suurimmalle osalle viljeltävistä kasveista. Viherkate vähentää myös kastelemisen tarvetta, koska se pidättää maassa kosteutta. Kate ruokkii lisäksi maaperän eliöstöä ja tasaa myös lämpötilatiloja maassa.

Kate (jota saa vaikkapa nurmea niittämällä, ruohonleikkurin keruujätteestä, oljista tai vaikkapa rantojen kaisloista) pitää siis osaltaan huolta maan hedelmällisyydesta. Viherkate tarjoaa myös ruokaa lieroille, jotka toden totta ovat jokaisen puutarhurin ylimpiä ystäviä. Kun kotipuutarhuri palvelee maan eliöstöä, ne puolestaan palvelevat kotipuutarhuria maaperää hoitamalla. Usein kuulee sanottavan, että lierojen määrä korreloi maan hedelmällisyyden kanssa ja että hyvin hedelmällisestä maaperästä, löytyy lieroja melkein jokaisella lapiollisella.

Kasvivalinnoilla voidaan merkittävästi vaikuttaa niin pölyttäjähyönteisten määrään kuin laajemminkin paikallisekosysteemin monimutoisuuteen. Luonnonkasveja ja maatiaislajikkeita kannattaa arvostaa; niistä moni on kettassaan loistava mesi- ja siitepölukasvi.  Puutarhaan kannattaa myös jättää luonnonvaraisia alueita, joissa etekin hyönteiset viihtyvät. 

Myös sienillä on oma tuikitärkeä roolinsa monimuotoisuutta vaalivassa puutarhassa. Moni tuokin vasiten kasvimaansa kupeeseen lahoavaa puuta, joka ruokkii mykorritsoja. Mykorritsa eli sienijuuri on kasvin juuren ja sienen muodostama molemmille hyödyllinen kokonaisuus. Kasvi ja sienijuuri elävät siis symbioosissa: sienijuuren kautta kasvit tankkaavat maaperästä paremmin ravinteita ja elävä sieni puolestaan saa kasvilta hiilihydraatteja, joita se ei pysty itse tuottamaan. Jos puutarhassa kasvaa sieniä ja maaperässä on mykorritsoja, säästyvät kasvit usein myös monilta taudeilta. Sienijuuri nimittäin suojaa isäntäkasviaan taudinaiheuttajilta ja kuivuudelta. Mykorritsasymbioosi on enemmän tai vähemmän välttämätön noin 85–90 prosentille maailman kasvilajeista. 

Tiesitkö, että suurin osa maapallon monimuotoisuudesta on maan alla? Puutarhanhoito onkin perustellusti maanhoitoa tai maaperän palvelemista.

Sieniä kasvava puutarha on siis tyytyväinen puutarha: sienet kuuluvat kasvimaalle ja ne lisäävät sen monimuotoisuutta ja toiminnallista viisautta. Sienet voimistavat kasvien elinvoimaisuutta ja auttavat niitä voimaan paremmin. Sienten ilmestymistä puutarhaansa voi myös houkutella: metsämaata voi siirtää omaan puutarhaansa ja lahoavaa puuta ja haketta tuoda mykorritsojen ruokkimiseksi. Kannattaa muistaa myös se, ettei maata kannata ei tarpeettomasti rikkoa tai ilman syytä möyhennellä, koska maanmuokkausmeiningit hajottavat maanalaista ekosysteemiä.

Nyrkkisääntönä pidetään usein, että yksivuotisten kasvien viljely lisää maaperän bakteerikantaa ja monivuotisten kasvien kasvattaminen puolestaan ruokkii sienivoittoisempaa maaperää. Monivuotisia  kasveja kannattaa suosia myös siksi, että ne yhteyttävät keväästä myöhään syksyyn ja ulottavat juurensa syvemmälle. Näin ne ehtivät kerätä enemmän ravinteita satoonsa. Yksi- ja monivuotisia vihanneksia kannattaa yhdistää omalla kasvimaallaan. Esimerkiksi pinaattihierakka on vanha, monivuotinen  maatiaiskasvi, jonka hyödyntäminen on melkein unohtunut.

Aiempaa monimuotoisempaa puutarhaa tavoiteltaessa kannattaa pyrkiä pois liiallisesta siisteydestä ja oppia näkemään kauneus rosoisuudessa. Vimpan päälle viimeistelyn ja suuren sadon optimoinnin sijaan puutarhaa voi hoitaa sopusoinnussa luonnon kanssa, tasapainoa tavoitellen. 

Puutarhaansa ei siis edes kannata pitää säntillissti tip top -kunnossa vaan armollisempi meininki kannattaa. Myös voikukilla, nokkosilla ja muilla rikka- tai rikkausruohoilla on tarkoituksensa puutarhassa: kaikkea ei tarvi nyppiä pois. Voikukanjuuria voi jopa siirtää puutarhassaan esimerkiski omenapuiden alle – syväjuuriset voikukat pumppaavat ravinteita muille kasveille. Nokkonen kasvaa useinkin luonnostaan mustaherukan kanssa kimpassa – on jopa tutkittu nokkosen nostavan herukkapensaan satoa jopa kolmanneksella. Ehkä siis nokkosen voisi antaa olla herukkapensaa kaverina kaikessa rauhassa? Luontoa vastaan ei siis puutarhahommissa tule taistella vaan pointtina voi olla pyrkimys elää sopusoinnussa  luonnon kanssa maaperää rikastaen, ekosysteemin monimuotoisuutta ja vuorovaikutusta ruokkien. 

Voidaan ajatella, että tavallinen, siistiksi silattu nurmikko on tavallaan nurmiaavikko, joka ei luonnon monimuotoisuutta juhli. Pölyttäjäystävällisempää toimintaa on siis jättää pidempiä niittyosuuksia pihalleen.

Pölyttäjien hyvinvoinnin puolesta kannattaa tehdä paljon työtä: hyötyeliöitä ja ötököitä tulee puolustaa. Puutarhan kasvilajit olisikin hyvä suunnitella siten, että pölyttäjille olisi ruokaa varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. Myös juoma-, lisääntymis-, suoja- ja saalistuspaikoista kannattaa huolehtia.

Erityisen hyviä mesikasveja ovat monien luonnon- ja maatiaiskasvien lisäksi kukkivat yrtit. Ehkä itselle ei tarvitsisikaan rohmuta siis ihan koko yrttisatoa vaan osan yrteistä voi antaa kukkia. Silloin niistä on kosolti iloa pörriäiskunnalle. Aivan erityisen hemaisevat apajat ammentuvat kukkivasta lipstikasta.

Tiesitkö, että suurin osa maapallon monimuotoisuudesta on maan alla? Puutarhanhoito onkin perustellusti maanhoitoa tai maaperän palvelemista.

Puutarhassa ei siis vasite tarvitse päästä eroon mistään eliöistä vaan olennaista on pyrkiä tasapainoon. Rikkaruohoja tai tuholaisia vastaan ei siis sodita järein asein vaan niidenkin tarkoituksenmukaisuutta voi pyrkiä ymmärtämään. Tukemalla esimerkkejä leppäkerttuja, lukkeja, hämähäkkejä ja harsokorentoja saadaan monet tuhohyönteisiksi mielleytyistä elämänmuodoista pidetyksi kurissa. Jos kirvat poistaa puutarhastaan kokonaan järein myrkyin, ei hyötyhyönteisille  ei ole ravintoa. Silloin nekin häviävät ja kirvat pääsevät helpommin valloilleen uudelleen. Kun hyötytyyppejä (kukkakärpäsiä, harsokorenteja hämähäkkejä ja lukkeja) sen sijaan tukee, ne tekevät tuholaistorjuntahommat ihmisen puolesta. Kaikki ei toki hoidu käden käänteessä kuntoon vaan luottamusta ja malttia tarvitaan. Pitää olla kärsivällinen ja luottaa siihen, että luonto pyrkii tasapainoa kohti ja maailmankaikkeudella on homma hanskassa. Usein ihminen tyypillisesti tahtoo pikaratkaisuja ja nopeita vaikutuksia mutta hitaasti, luonnollisella tavalla tehty puutarhanhoito on kestävämmällä pohjalla. 

Kun puutarha on tasapainossa, siellä ei ole tuholaisongelmaa. Lehtikaaleissa voi toki olla pieniä reikiä mutta senkin voi hyväksyä. Sitä paitsi: voidaan hyvin ajatella, että reikäisessä lehtikaalissa on enemmän ravinteita, koska kasvi on saanut stressiä, jonka ansiosta se on kehittänyt aiempaa terhakkaampia vitaaliaineita. Vaikka reikäistä lehtikaalia on määrällisesti vähemmän, voi siinä olla ravinteita enemmän – ja lisäksi se on ruokkinut ihmisen lisäksi muitakin haukkaajia.

Tärkeimpä pölyttäjiä ovat Suomessa kimalaiset, joiden populaatiot ovat Suomessa katoamassa. Pölyttäjät tarvitsevat myös suojaa, laskeutumispaikkaa, juomavettä ja lisääntymispaikkoja. Pölyttäjäystävällisiä luonnonkasveja, lahoavaa puuainesta ja hyönteishotelleja puutarhaan: ne ovat ötökkäystävällisiä tekoja. Myös nurmikon jättäminen korkeammaksi kannattaa: se tarjoaa suojapaikkoja eläimille. Puutarhajätteen hyötykäyttö puutarhassa ja kompostoiminen: ne kannattavat todella.

Ruukkupuutarhan voi loihtia myös parvekkeelleen pölyttäjäystävällisistä kasveista. Monen parvekkeella mahtuu mainiosti myös hyönteishotelli. Tärkeää myös parveleviljelyssä on luonnollisesti myrkkyjen käytöstä pidättäytyminen. 

Puutarhassa käyskentely ja kasvimaan vaaliminen on monelle syvän onnellisuuden ja tyytyväisyyden lähde. Kun möyrii kädet mullassa ilman hanskoja ja tepastelee tiluksillaan paljain jaloin, olo maadoittuu ja yhteyttä muuhun luontoon on helpompaa kokea.  Maan aistiminen monilla aisteilla kannattaa todella.  Monille kasvimaakaverille yhteys maahan ja maaperään on sydämen asia. Ihminen on osa eliökuntaa – me emme ole erillisiä kappaleita vaan kaikki ovat samaa suurta sakkia.