Paljon pöhinää Kalasatamassa – Ruohonjuuri avataan REDIssä!

Missiona parempi kaupunki: Ruohonjuuren uusi myymälä avaa ovensa kaupunkikeskus REDIssä torstaina 20.9.

Ruohonjuuren toimitusjohtaja Arto Ranta-aho on innoissaan REDIn Ruohonjuuren avaamisesta.

REDIin avattavassa Ruohonjuuressa erityistä on rouhea ja yhteisöllinen meininki, jossa uudet ja vanhat ideat lyövät kättä ainutlaatuisella tavalla. Merkillepantavaa on myös aito halu rakentaa kaupungista parempaa paikkaa sen asukkaille sekä vahva verkostoituminen alueen muun kaupunkikulttuuria muovaavien toimijoiden kanssa.

Ruohonjuuri on luonnollisesti mukana myös REDIn avajaisten yhteydessä toteutettavassa erikoistempauksessa, joka kannustaa kaupunkilaisia hyviin tekoihin vielä entistäkin mukavamman Helsingin eteen.

“Ruohonjuuri yllyttää ihmisiä tekemään pieniä ja isompiakin tekoja paremman maailman ja miellyttävimpien asuinkaupunkien puolesta. Järjestämme paitsi monenlaisia tapahtumia myymälöissämme, tuemme myös alati useiden järjestöjen ja muiden toimijoiden tekemiä tempauksia. Viime viikonloppuna laitoimme Anarkistimarttojen kanssa kattilat ja kapustat kiertoon ja Kampin myymälässä asiakkaillamme on mahdollisuus lahjoittaa Ruohonjuuresta ostamiaan tuotteita vähävaraisille lapsiperheille Hope ry:n kautta. Ruohonjuurella on myös ollut monenlaisia kampanjoita esimerkiksi kiitollisuuden lisäämiseksi ja hyvien asioiden huomaamiseksi arjessa. Hyvä elämä syntyy pienistä onnenkipeneistä“, markkinointipäällikkö Johanna Koskinen kertoo.

Nyt avajaisviikon alussa REDIn Ruohonjuuressa meininki on todella vauhdikas, kun viimehetken viilauksia tehdään tukka putkella ja saparot sojottaen

“Eniten jännittää se, mahtuvatko avajaispäivänä kaikki asiakkaat myymälämme”, Redin Ruohonjuuren myymäläpäällikkö Riina Wulff tohisee innostuneena.

REDI Ruohonjuuressa asiakkaita palvelee iloinen ja ammattitaitoinen porukka, joka koostuu vanhoista konkareista ja uusista tulokkaista.

Uusimmassa Ruohonjuuressa luvassa on ennennäkemätön avajaistarjousrieha ja loistavia mahdollisuuksia tutustua tuotteisiin asiantuntijoiden opastuksella. Myös Ruohonjuuren Mangusti-maskotti villitsee kansaa ja guerrilla-markkinointihenkistä toimintaakin on suunnitteilla.  

 

Lisätietoja:

Riina Wulff, Redin Ruohonjuuren myymäläpäällikkö p. 050-3099732, riina.wulff@ruohonjuuri.fi

Johanna Koskinen, markkinointipäällikkö p. 050- 337 0072, johanna.koskinen@ruohonjuuri.fi