Öljypurskuttelu eli Oil Pulling

Raskausaikana hampaani tuntuivat saavan värjäytymiä pelkästä kahvin tai marjojen ajattelusta ja jäljet ovat vieläkin nähtävissä. Hormonaaliset muutokset värjäsivät hampaita enemmän kuin osasin odottaa.

Nyt kun raskausaika on onnellisesti takana ja kotona ollessa on aikaa tehdä itsellään ihmiskokeita, olen päättänyt ryhtyä kuukauden mittaiseen ’Oil Pulling’ hampaiden puhdistukseen. Jos saan litran kookosöljyn hinnalla kauniimmat hampaat ja terveemmän suun niin rahat ovat olleet ehdottomasti hyvin käytetyt. Kemialliseen valkaisuun en uskaltaisi mennä muutenkaan, joten odotuksia kokeilulle löytyy.

Ayurvedinen hoitomuoto suun terveyden edesauttamiseksi on ollut isohko blogihitti viimeiset vuodet.

Lyhykäisyydessään Oil Pulling on siis öljyllä purskuttelua. Aamulla ennen ensimmäistä ruokailua tulee ottaa suullinen valitsemaansa öljyä ja purskutella sillä noin 20 minuuttia, sylkäistä pois ja viimeistellä suolavedellä huuhdellen.

Vaikutuksista olen kuullut ainakin havittelemani hampaiden valkaistumisen, lisäksi raikastuneen hengityksen tuoksun, vähentyneet ientulehdukset ja nuhaisuuden vähentymisen.

Itselleni valitsin kookosöljyn koska tiesin ennakkoon kookosöljyn antibakteriaalisista ominaisuuksista – tästä varmasti on apua suun hyvinvoinnille.

Nyt haastava, mutta palkitseva kuukausi öljypurskuttelua on päättynyt.

Onnistuin ihan oikeasti purskuttelemaan joka aamu koska – tadaa: Vauvan mielestä purskutteluilmeeni oli riemastuttava!

Itselleni ei parempaa kannustetta olisi ollutkaan. Huomattavaa oli, että jo viikon jälkeen tukkoisuuteni väheni, vaikka tätä reaktiota en olisi edes osannut odottaa. Hampaiden väri ei juurikaan muuttunut mutta toisaalta en odottanutkaan ihmeitä. Ja haluan huomauttaa, että kahvia on todellakin juotu jokainen päivä. Ikenet ovat nyt hyvässä kunnossa, paremmassa kuin ennen tätä uutta suunhoitotapaa. Suosittelen kokeilua kaikille, itselleni se auttoi.

Aion vielä keskustella asiasta hammaslääkärini kanssa seuraavan kerran kun menen käymään, koska eihän tämä hammaspesua korvaa mutta oma olo on erilainen ja hampaiden ulkonäkö myös.

Purskutellessa tuli usein mieleen, mitä kaikkea markettihammastahna oikein sisältää. Kemikaalikimara on pitkä ja se menee suoraan limakalvoille ja vatsalaukkuunkin, siksi tuntuu hammastahnaa valitessa paremmalta valita tahna, joka on mahdollisimman simppeli koostumukseltaan.

Onneksi erilaisia hammastahnoja löytyy läjäpäin Ruohonjuuresta. Ehdottomat tärpit ovat Urtekramin lastenhammastahnat sekä kasvisruokavaliota noudattaville Santen Dental Med, johon on lisätty B12-vitamiinia, nerokasta!

Dr. Hausckalta löytyy kahdenlaista, neutraalimmin pakattua tahnaa, vahvistavaa ja hellävaraista. Erityisesti vahvistavan hammastahnan maku on tuulahduksen lailla raikastava.

Kuten Dr. Hausckalla, myös Weledalla on tahna joka perustuu suolalla puhdistamiseen. Hammastahnan suola stimuloi syljen tuotantoa ja neutraloi happoja.

Tämä suolalla puhdistaminen on iloinen uutinen naiselle, joka jo pesee itseään ja lastaan suolalla, mies ei vakuuttunut vahvasta mausta mutta kokeilkaa itse, minua maku miellytti.

Weledalla on myös kehäkukkahammastahnaa, joka on suunnattu ikenien hyvinvoinnin edistämiseen. Uskomattoman moni ei tajua että hampaiden lisäksi ikenien hyvinvointi on suunhoitoa, itsekin olen tähän vasta nyt herännyt ja harjailenkin seuraavan putkilon verran Weledan tahnalla.

Frantsilan luomuyrttitilan hammastahnat ovat olleet perheessämme kestokäytössä pidempään, jo edellä mainitsemieni syiden vuoksi sekä koska haluamme tukea Suomalaista luomutuotantoa.

Kaikki tässä kirjoituksessa mainitsemistani tahnoista ovat eurooppalaisten yrityksien valmistamia ja ainakin minulle tulee jokaisesta luotettava tunne. Tuntuu että fluorivapaita tahnoja on jokaiseen lähtöön ja omakin taktiikka on ollut kokeilla montaa ennenkuin se suosikki sieltä erottuu.

Mutta tahnojen lisäksi on myös muita tapoja ekologisoida ja järkeistää omaa hammashuoltoaan.

Humble Brushin hammasharjat ovat bambusta valmistettuja hammasharjoja, joita on sekä aikuisten että lasten kokoa. Harjan pakkauksessakin lukee että joka vuosi kaatopaikoille päätyy lähes 2 biljoonaa hammasharjaa, miettikää!

Ruotsalaista designia olevat harjat ovat kauniita ja edes hinta ei pilaa tuotetta, miten näistä ei puhuta enempää? Loistoharja meidän mönkijän ensimmäiseksi harjaksi.

Teksti ja kuvat: Mia Backman