Monipuolinen ravinto on avain kehon ja mielen positiivisuuteen

Monipuolinen ja tasapainoinen ravinto tuo elämään hyvinvoinnin hippusia. Riittävä määrä tärkeitä ravintoaineita, oikeassa suhteessa ja säännöllinen syöminen petraavat fyysistä terveyttä sekä hyvää mieltä.

Voimaruoka Wholefood 360

Syömisen ei kuulu olla tiukkapipoista pingottamista ja välillä pitää myös herkutella. Vaikka aterioista olisikin ihanteellista nauttia pitkän kaavan mukaan rauhassa pureskellen ja yhdessä pöydässä toisten kanssa istuskellen, tarvetta nopsempaankin “tankkaamiseen” toisinaan tulee taatusti. Silloin esimerkiksi varsin monipuolisista Voimaruoka 360 –proteiinisekoituksista saa tärkeät ravintoaineet kroppansa hyödyksi nopeasti ja helposti vaikka aamiaisen muodossa. Ravitsemuksellisesti täysipainoisista antimista kiittävät sekä kroppa että mieli.

1. Proteiinista pitkäkestoista energiaa

Ravinnosta saatavat proteiinit ovat välttämättömiä elimistölle ja toimivat sekä suoja- että energiaravintoaineita. Proteiinit tulee saada ravinnosta ja ne osallistuvat olennaisesti lihasmassan kasvun lisäksi myös sen ja luuston normaaliin ylläpitoon sekä kudosten uusiutumiseen. Proteiinit pitävät myös kylläisenä ja antavat pitkäkestoista energiaa, jolloin ne toimivat usein tehokkaana painonhallinnan tukena. Voimaruoka 360 -sekoitukset sisältävät noin 40 % proteiinia, joka antaa pitkäkestoista energiaa ja hillitsee turhien höttökalorien napostelua.

2. Älä kaihda hiilihydraatteja

Hyvät hiilihydraatit ovat ravinnon perusta. Kuitupitoisista hiilareista keho saa nopeasti energiaa, jotta proteiinit säästyvät tärkeisiin tehtäviin. samalla ne vaikuttavat positiivisesti elimistön sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaan. Kuitupitoiset yhdistettynä tyydyttymättömiin rasvoihin auttaa myös painonhallinnassa.

Voimaruoka 360 –sekoitusten sisältämät hiilihydraatit tulevat seoksessa käytetyistä, kuitupitoisista  siemenistä.

3. Keho tarvitsee hyviä rasvoja

Hyvää rasvaa on ihan turha pelätä! Voimaruoka 360 –proteiinisekoituksesta saa sopivan määrän hyviä rasvoja, jotka ovat tärkeitä esimerkiksi aivojen toiminnalle. Hyvien rasvojen lähteenä jymysekoituksessa paistattelevat mm. pähkinät ja pellavansiemen, jotka sisältävät tyydyttymättömiä rasvoja. Tyydyttymättömät rasvahapot mm. alentavat veren kolesterolipitoisuutta, verenpainetta ja parantavat elimistön sokeriaineenvaihduntaa. Lisäksi niitä tarvitaan myös hermostolle, solukalvoihin ja hormonien valmistukseen. Ihmisaivojen kuivamassasta suurin osa on rasvaa, joten älä pingota ja kaihda rasvoja vaan valitse oikeanlaiset rasvat energian lähteeksi. Hyviä rasvoja tarvitaan päivittäin.

4. Ravintokuiduilla onnellinen vatsa

Lisäämällä Voimaruoka 360 –proteiinisekoitusta esimerkiksi aamupuuroon, saat hyvän startin päivään! Riittävä määrä kuituja päivittäin auttaa paitsi mahdollisessa painonhallinnassa, myös pitää vatsan kunnossa ja onnellisena. Ravintokuidut hidastavat muista hiilihydraateista saatavan sokerin imeytymistä ja auttavat vähentämään ylimääräisten hiilihydraattien varastoitumista rasvaksi. Kuidut eivät juurikaan sisällä energiaa, joten ne ikään kuin pienentävät syödyn annoksen energiapitoisuutta mutta saavat kuitenkin aikaan kylläisyyden tunteen. Voimaruoka 360 –sekoituksen sisältämät kuitupitoiset siemenet sisältävät monipuolisesti myös vitamiineja ja hivenaineita.

Voimaruoka Wholefood 360

5.     Nauti ja herkuttele

Jokaisen on pakko syödä ja välillä kuuluu myös herkutella. Ruoasta ja makuelämyksistä saa ja kuuluu nauttia, riippumatta koosta tai painosta. Huolehtimalla syömisen säännöllisyydestä ja kohtuullisuudesta sekä ravinnon monipuolisuudesta on nautinnollisuus monin verroin helpompaa. Ystävien kanssa yhdessä syöminen luo positiivista fiilistä. Voimaruoka 360 –sekoituksilla saa helposti kaveriporukalle herkku-tastingin: rakenna erilaisia annoksia sekoittamalla 360 –sekoitusta marjoihin tai rahkaan, tee smoothie…koristele annokset hedelmillä tai kaakaolla.

Säännöllinen ja monipuolinen syöminen voi arjen tiimellyksessä toisinaan olla haasteellista. Voimaruoka 360 -proteiinisekoituksilla helpotat arkea fiksulla ja kätevällä tavalla. Monipuolisesta puhtisekoituksesta saa tärkeät ravintoaineet nopeasti ja helposti aamiaisen tai välipalan muodossa, jotta kroppa ja mieli jaksavat päivän haasteet.

Runsaskuituisten proteiinisekoitusten käyttö on helppoa: sekoita jugurtin, rahkan tai puuron joukkoon, tai tee sekoituksesta marjojen kanssa nopea smoothie. Korvaamalla aamiaisen tai jonkun päivän aterioista terveellisellä ja monipuolisella Voimaruoka 360 -annoksella edistät kehon ja mielen positiivisuutta – luonnollisesti ilman lisättyä sokeria.Testaa ja totea terhakoittava teho ihan itse!

Voimaruoka Wholefood 360-jauheet ostat omaksesi verkkokaupastamme >>