Kehuminen kannattaa!

Positiivisen palautteen jatkumo on kierre, jonka syövereihin kannattaa todellakin kiepahtaa. Lue tästä jutusta, miksi!

kehuminen

Ei kissakaan kiitoksella elä, kuuluu vanha suomalainen sananparsi. Kulttuurimme ei perinteisesti ole juuri ylistänyt kehumista ja kannustamista. Usein vaatimattomuuden ajatellaan olevan hyve ja moitekimaran katsotaan kehittävän.

Mutta olisiko kiitoksen pihtaamiseen tulossa muutos? Siltä ainakin vaikuttaa, kun silmäilee positiivisen palautteen ja kehumisen merkityksestä kertovien juttujen lisääntymistä mediassa. Kehu alkaa siis olla voimissaan – ja hyvä niin!

Kiitos on pieni sana, jolla on valtava voima. Kehu muuttaa maailmaa, tuo hyvää mieltä sekä toiselle että itselle. Kun kehujunaan on hypännyt, omakin ajatusmaailma muuttuu melkein väkisin; uhista punkeaa mahdollisuuksia ja arjesta tulee – no jos ei nyt ihan juhlaa, mutta ainakin aiempaa parempaa. Muutoksen syynä on se, että toisia ihmisiä kehumalla tulee höynäytettyä aivojaan, jotka herkeämättä varautuvat katastrofeihin.

Kehukierteen aloittaminen ei ole aina helppoa, sillä arjen pyörityksessä kiitos tuppaa usein unohtumaan. Kiittämiseen pitää myös keskittyä ja kehun on hienosti todettukin olevan henkilökohtaista altistumista ja kohottumista toista kohti. Kehuminen edellyttää kykyä iloita aidosti toisen puolesta ja ainakin sen verran hyvää itsetuntoa, että ymmärtää sen, ettei muiden kehuminen ole itseltä pois. Päinvastoin:  kiitos on bumerangi, joka palaa taatusti takaisin, ainakin jossain vaiheessa.

Kehumalla levitämme ympärillemme hyvää olo ja lisäämme hyvän määrää maailmassa. Kiitoksen avulla inspiroimme kehun kohdetta ylittämään itsensä ja pystymään parempaan. Kehu pelastaa päiviä – ja siirtää melkein vuoria!

Kun kehujen pihtaamisen lopettaa ja kiitoksia alkaa ladella, muuttuvat ventovieraat vastustajista kanssakulkijoiksi. Kehuminen vahvistaa siltaa ihmisten välillä ja lisää yhteisöllisyyttä. Kun teet toisille hyvää, kaikki voivat yhdessä paremmin.

Kehun vastaanottaminen ei ole kaikille helppoa, mutta siihenkin oppii taatusti. Aitoja kehuja tykittävä saattaa saada osakseen hämmentyneitä ja epäuskoisiakin reaktioita. Jos kehuihin ei ole ollenkaan tottunut, saattavat kiitokset tuntua joistakin jopa kettuilulta. Ei hätää: harjoitus tekee mestarin myös kehujen vastaanottamisessa – sinnikyys palkintaan!

Kehuessasi huomaat etteivät nämä ventovieraat olekaan vastustajia, jotka pitää kampittaa. Sinä ja hän kuulutte samaan joukkueeseen. Ja kun teet hänelle hyvää, hän voi hyvin, sinä voit hyvin ja te voitte yhdessä hyvin.

Kolmen päivän kehutesti

Maailmaansa voi muuttaa kolmessa päivässä – kehukokeen avulla se onnistuu! Viritä aivosi kolmeksi päiväksi huomaamaan kaikki hyvä ympärilläsi – ja reagoi kiitoksin. Kehuja voi suoltaa vaikkapa palautelomakkeiden, some-kanavien tai sähköpostin välityksellä; lopputuloksena on taatusti ilahtuneita kommentteja. Kehumisen kuningaslaji on ehdottomasti kasvotusten tapahtuva kiittäminen, jossa aidon palautteen saa välittömästi.

Kehujen ei ollenkaan aina tarvitse kohdistua suoraan kanssaihmiseen vaan positiivisia voi pukahdella ääneen vaikkapa hyvästä ruuasta, korjatusta katuvalosta tai mukavasti sujuneesta työpäivästä. Toki parasta on, jos kiitos kantautuu niiden korviin, jotka on oivalliset elämyksesi ovat saaneet aikaan!

Kun olet sinnikkäästi (mutta aidosti ja paneutuen) kiitellyt kaikkea kolmen päivän ajan, kirjaa kehukuurin tuloksen ylös. Takuulla plussia on kerääntynyt kahmalokaupalla miinuksia enemmän!

Kehuja Ruohonjuuren asiakkaille!

Suuret kiitokset asiakkaillemme siitä, että ajan hermolla ja autatte meitäkin olemaan. Asiakkaidemme ansiosta esimerkiksi moni parhaista tuotteistamme on löytänyt tiensä hyllyillemme ensimmäisenä Suomessa. Olemme todella kiitollisia vuolaista tuotetoiveistanne, jotka auttavat tekemään valikoimastamme parempaa.

Kehuja asiakkaamme kahmikoot myös asiantuntemuksensa ja viisautensa ansiosta, joka päivä me ruohonjuurelaiset opimme teiltä uusia asioita.

Asiakkaamme ansaitsevat vilpittömät kehut tarkkuudesta esimerkiksi tuotteidemme pakkausmerkintöjen saralla. Ansiostanne virheet saadaan tehokkaasti korjatuksi.

Olemme kiitollisia ja onnellisia myös siitä, että Ruohonjuuressa on varmasti Suomen (ellei koko maailman) mukavimmat asiakkaat! Tätä ovat todistaneet lisäksemme kymmenet tuote-esittelijät, jotka ovat kerta toisensa jälkeen kehuneet Ruohonjuuren asiakkaat aivan erityislaatuisiksi – eikä ollenkaan syyttä!