Kaksi uutta Ruohonjuurta pääkaupunkiseudulle “yhdellä iskulla”

Triplan Ruohonjuuri avattiin 17.10. suuren suosion siivittämänä - viikon kuluttua päivänvalon näkee Tapiolan Ainoan uusi myymälä. 

Ruohonjuuri Tripla 5

Pitkä ja riehakas jono luikertelee Ruohonjuuren neljännentoista Suomen-myymälän ulkopuolella. Moni on tullut Triplan myymälän avajaisiin varsin pitkänkin matkan takaa, kaukaisimmat jopa Joensuusta ja Kuopiosta saakka. 

ruohonjuuri tripla

– Iso osa asiakkaistamme on nyt avajaispäivänä ollut junamatkustajia – sekä pääkaupunkiseudulta radanvarresta että muualtakin Suomesta, myymäläpäällikkö Kati Damsten kertoo tohkeissaan.  

Eniten asiakkaat ovat olleet innoissaan sijainnista: saavutettavuus on nyt kohdillaan ja Ruohonjuureen helppo tulla.

Ruohonjuuri Tripla 5

Myymäläpäällikkö Kati Damsten kertoo onnesta soikeana Triplan Ruohonjuuressa olevan nyt suorastaan villi meininki.

– Avajaistarjoustuotteista ollaan hullaannuttu ja myös runsaat tarjoilut ovat tehneet kauppansa. Puoti on asiakkaita pullollaan ja etenkin onnenpyörä villitsee kansaa. Pyöräyttelemään on ollut jopa useiden kymmenien metrien jonot, Damsten riemuitsee.

ruohonjuuri tripla

Vaikka uusimman Ruohonjuuren henkilökunnalla onkin avajaispäivänä ollut kova kiire, Damsten kertoo, että henkilökunta on nauttinut joka hetkestä. 

– Tämä on ainutlaatuinen elämys, jonka pääsee kokemaan vain kerran.

Ruohonjuuri Tripla

Pitkän myymälänavauskokemuksen omaava Kati Damsten arvostaa erityisesti sitä, että Triplan Ruohonjuuren rakennusvaiheessa koko porukka teki tavallisen pituisia työpäiviä.

– Rakennusaikataulu oli suunniteltu sellaiseksi, että kovistakin hommista ehti palautua ja aikaa jäi myös perheelle ja ystäville.

Triplassa riittää nähtävää ja koettavaa moneen makuun. Tripla on kätevästi radan varrella, ja siellä voi halutessaan asioida myös nopeasti. Nähtävää ja koettavaa riittää toki koko päiväksikin. Laajasta tarjonnasta löytyy jokaiselle jotakin. 

Triplan Ruohonjuuren aukioloajatkin muistaa helposti. Hyvän mielen ostoksille voi ampaista joka päivä yhdeksästä yhdeksään.

Ruohonjuuri Tripla

Viikon päästä avataan Ruohonjuuri Tapiolaan kauppakeskus Ainoaan. Myymälä on loppusilausta vaille valmis ja myymäläpäällikkö Sanna Mansala suunnitteleekin jo kovaa kyytiä avajaistarjoiluja ja jännittää tulossa olevaa väenpaljoutta. Nähtäväksi jää, päihittääkö Ainoa Triplan suosion!?

ruohonjuuri tripla

Lisätietoja:

Arto Ranta-aho, toimitusjohtaja, Ruohonjuuri Oy, p. 050- 373 0330, arto.ranta-aho@ruohonjuuri.fi

Kati Damsten, myymäläpäällikkö, Ruohonjuuri Tripla, p. 044-7443158, kati.damsten@ruohonjuuri.fi