Irish moss eli irlanninsammal on vegaaninen kollageeninlähde

Kollageenilisät ja -boosterit ovat jo muutaman vuoden ajan olleet ihon, kynsien ja hiusten kauneudesta kiinnostuneiden sekä nivelterveydestään huolehtivien suuressa suosiossa. Suurin osa kollageenilisistä on eläinperäisiä ja vegaaniset vaihtoehdot ovat sen myötä olleet monella etsinnässä. Nyt meillä on ilouutisia myös vegaanisia kollageenilisiä etsiville: Irish moss eli irlanninsammal on saapunut valikoimaamme!

Suurin osa kollageenilisistä on eläinperäisiä, mutta vegaanisia kollageenilisiä etsiville: Irish moss eli irlanninsammal on saapunut valikoimaamme!

Irish moss (tai Irish sea moss), latinankieliseltä nimeltään Chondrus Crispus ei ole oikeasti sammal vaan levä, joka kasvaa Atlannin rannikolla – nimensäkin mukaan esimerkiksi Irlannin tietämillä mutta myös Islannin ja Espanjan rannikoilla. Irlanninsammalen väri vaihtelee keltaisesta vihreään ja jopa punaiseen tai purppuraan saakka. 

Irlannin suuren, perunaruton aiheuttaman nälänhädän aikana, vuosina 1845–1852 Irlannissa käytettiin irlanninsammalta ravintona melko yleisesti. Irish moss olikin yksi “pelastajakasveista”, joka piti osan porukasta hengissä äärimmäisten koettelemusten keskellä.  Entisaikoina irish mossia hyödynnettiin ravinnon lisäksi lääkkeenä mm. tuberkuloosin ja keuhkokuumeen hoidossa sekä yleisen vastustuskyvyn vahvistajana. Keuhkoja “puhdistava” ja immuniteettia kohottava irlanninsammal onkin hyvä valinta myös kylmän kauden terveyshaasteiden pukatessa päälle.

Korkean polysakkaridipitoisuutensa (=monimutkaisia hiilihydraatteja, joita on 55 % irish moss:in kuiva-ainepitoisuudesta) vuoksi irlanninsammalesta muodostuu keitettäessä hyytelöä, joka tuoksuu pehmetessään hiukkasen merelle.

Irlanninsammalta ulkoiseen käyttöön – sisäiseen käyttöön tarkoitettuja irish moss -vaihtoehtoja on tulossa 

Ruohonjuuressa irlanninsammalta myytiin muutama vuosi sitten, mutta vaikean saatavuuden vuoksi se jäi pois hyllyiltämme. Mutta nyt siis irish mossia saa taas – ainakin ulkoiseen käyttöön tarkoitettuna!

Kaurilan Saunan pakkaamana myymme nyt 100 % irlanninsammalta. Tämä tuote on erityisesti suunniteltu ulkoiseen käyttöön mutta Ruohonjuuren vegaanisista kollageeneista kiinnostunut porukka on hyvällä menestyksellä keitellyt siitä teetä. Vaikka Kaurilan Saunan irlanninsammaleeseen ei olekaan lisätty sekaan muuta, teemme parhaamme saadaksemme mahdollisimman pian hyllyillemme myös elintarvikekäyttöön rekisteröityjä versioita. Sellaisia on varmasti saapuvilla jo melko pian – monta verkkoa on jo vesillä!

Irish moss on vegaaninen kollageeninlähde

Vaikka muissakin merilevissä on vegaanista kollageenia, irlanninsammalessa sitä on eniten ja parhaiten hyödynnettävässä muodossa. Monet irish mossia säännöllisesti käyttävät ovatkin huomanneet positiivisia muutoksia hiusten, kynsien ja ihon kunnossa – tämä juurikin lukeutuu nivelterveyden lisäksi kollageenin suurimpiin hyötyihin.

Paitsi vegaaninen kollageeninlähde, on irish moss paljon muutakin – esimerkiksi ravinteikas lisä ruokavalioon, keuhkojen ylin ystävä ja ruuansulatuselimistön tunnettu tuki. 

Irlanninsammal on ravinteita pullollaan

Irish moss suorastaan pursuilee mineraaleja ja proteiineja, jotka vahvistavat ja tukevat hiustenkasvua ja niiden hyvinvointia sekä tekevät hyvää iholle ja kynsille. Mineraaleista irlanninsammal sisältää erityisesti kalsiumia, rautaa, jodia ja sinkkiä. Irish mossissa on myös A-, C-, D-, E-, B-, ja K-vitamiineja. Siinä on myös beetakaroteenia sekä  linoli- ja linoleenihappoa. Jodirikkaana ja seleenipitoisena irish moss tasapainottaa myös kilpirauhashormoneja.

Kuitupitoisen irish mossin hyötyihin luetaan usein myös sen vatsaa hellivät ominaisuudet sekä se, että irlanninsammal parantaa ravinteiden imeytymistä ja etenkin proteiinien sulamista ruuansulatusjärjestelmässämme.

Eikä tässä vielä kaikki: irish mossissa on kosolti tauriinia – aminohappia, jota kasvisravinnosta ei kovin helposti saa. 

Suurin osa kollageenilisistä on eläinperäisiä, mutta vegaanisia kollageenilisiä etsiville: Irish moss eli irlanninsammal on saapunut valikoimaamme!

Irish mossin käyttö

  • keitä siitä teetä
  • keitä irlanninsammalesta geeliä ja lisää tätä smoothieiden sekaan (geeli säilyy jääkaapissa muutamia päiviä)
  • nauti misokeiton joukossa
  • hellivän ja hiuksia vahvistavan hoidon saat käden käänteessä kun kiehautat 1 dl vettä, johon sekoitat 1 rkl irlanninsammalta. Sen jälkeen annetaan jäähtyä ja sekoitetaan tehosekoittimessa seos tasaiseksi. Tämän jälkeen levitä geeliseos tasaisesti hiuksiin ja peitä hiukset. Anna vaikuttaa puolisen tuntia, jonka jälkeen huuhdo pois. Huom! Älä anna geelin kuivua hiuksiin.
  • voit tehdä irlanninsammalgeelistä myös paikallisesti käytettävän ihovoiteen