Yhdessä muutamme maailmaa: Ilmastolakon kylttitalkoot keräsivät suuren suosion!

Ilmastolakkopäivän aamuna Ruohonjuuri järjesti Kampin, Oulun ja Turun Ruohonjuurten edustoille kaikille avoimet talkoot, joissa askarreltiin kylttejä ilmastolakon tapahtumia varten.

ilmastolakko ruohonjuuri

TURUSSA:

Ruohonjuuren kylttitalkoot keräsivät runsaasti innostuneita osallistujia.

– Turun Ruohonjuuren kylttitalkoissa plakaatteja väkersi parisenkymmentä ihmistä. Olimme otettuja ja yllättyneitä siitä, että valtaosa kylttitalkoolaisista oli nuoria, myymäläpäällikkö Jussi Turun Ruohonjuuresta kertoo.

ilmastolakko ruohonjuuri

HELSINGIN KAMPISSA:

Kampin Ruohonjuuren edustalla ilmastolakkoa varten kylttejä askarteli viitisenkymmentä ahertajaa.

– Ihmisiä oli jo ennen yhdeksää oven takana jonottamassa kyltintekotalkoisiin pääsyä, Kampin Ruohonjuuren Sarlotta toteaa innosta puhkuen.

Kylttitalkoiden “ohjaajana” toiminut Sarlotta oli kuluneen viikon ajan kollegoidensa kanssa säästänyt isoimpia pahvilaatikoita, jotta mahdollisimman suurtenkin plakaattien valmistaminen onnistuisi helposti. Sillä tottakai: Ilmastolakon talkoissa kyltit tehdään alusta loppuun kierrätysmateriaaleista. Ruohonjuuren kylttitalkoissa väsätyt plakaatit sopivatkin mainiosti sekä uudelleenkäyttäväksi seuraavissa mielenosoituksissa tai kierrätettäväksi pahvinkeräyksen joukossa.

ilmastolakko ruohonjuuri

Kampin Ruohonjuuren kylttitalkoissa useammankin plakaatin valmistanut, ilmastotoimintaan aktiivisesti osallistuva Ilona oli toiveikkaalla ja innostuneella mielellä. 

– Greta Thunberg aiheuttaa minussa toiveikkuutta, Ilona toteaa kannustaen kaikkia ihmisiä rohkeaan osallistumiseen kunkin omien mahdollisuuksien mukaan.

ilmastolakko ruohonjuuri

Kampin myymälämme edustalla kylttinsä väkersi myös luonnonkosmetiikkaa valmistavalla Weledalla työskentelevä Mikaela, joka oli iloinen siitä, että kylttitalkoista saattoi lähteä mielenosoitukseen isommalla porukalla. Weleda yrityksenä kehotti työntekijöitään osallistumaan ilmastolakon tapahtumiin:

– Ensin luonto ja ilmasto, sitten vasta muut asiat, päättäjiltä ilmastotekoja vaatinut Mikaela totesi napakasti.

ilmastolakko ruohonjuuri

OULUSSA:

Oulun Ruohonjuuren kylttitalkoissa oli mieletön pöhinä, kun viitisentoista innokasta plakaatintekijää pisti parhaansa peliin.

– Ihmiset osallistuivat tapahtumaamme hyvällä tsemppimielellä ja olivat erittäin kiitollisia, että kylttitalkoot pidettiin myös Oulussa, myymäläpäällikkö Satu sanailee innostuneena.

Oulun ydinkeskustassa sijaitsevan myymälämme kylttipaja herätti myös kosolti kiinnostusta ohikulkijoissa. Moni kehui Ruohonjuurta rohkeista kannanotoista ja teoista tärkeän asian puolesta.

Sadulle itselleen Ruohonjuuren ilmastolakkoon liittyvät toimen aiheuttivat “kylmiä väreitä, jotka tuntuivat koko kropassa”:

– Jälleen kerran olen niin kiitollinen ja onnellinen siitä, että saan olla Ruohonjuuressa töissä! Kun kuulimme Ruohonjuuren lahjoituksesta ja muista ilmastolakkopäivän toimista, halasimme työkavereiden kesken toisiamme ja olimme melkein äimistyneitä ylpeydensekaisesta ihastuksesta.

– Mielestäni Ruohonjuuri näyttää muille yrityksille upeaa esimerkkiä siitä, miten asioihin voidaan vaikuttaa, Satu toteaa polleana.

ilmastolakko ruohonjuuri

Kylttitalkoiden jälkeen niin plakaatintekijät kuin osa Ruohonjuuren henkilökunnastakin jatkoi matkaansa ilmastolakon tapahtumiin eri puolilla Suomea.

Osa ruohonjuurelaisista osallistuu ilmastolakkoon japanilaisen lakon keinoin. Japanilaisessa lakossa työntekoa jatketaan normaalisti mutta samalla osoitetaan sekä mieltä että solidaarisuutta ilmastolakkoilijoita kohtaan kantamalla esimerkiksi lappua kaulassa. Japanilaiseen lakkoon osallistuvat työntekijämme mahdollistavat myymälöidemme aukiolon, jolloin saadaan kerätyksi varoja Maan ystävien tärkeälle ilmastotyölle. Ruohonjuuren mielestä tämä on parempi keino muuttaa maailmaa kuin myymälöiden pitäminen kiinni ilmastolakon ajan.

RUOHONJUURI LAHJOITTAA

Ruohonjuuri lahjoittaa kaikkien myymälöidensä ilmastolakon aikaisen tuoton ilmastotoimintaan Maan ystävien Hiilivapaa Suomi -kampanjalle. Tämän lisäksi Ruohonjuuri teki monta muutakin pientä tekoa paremman maailman puolesta – sekä ilmastolakkopäivänä 27.9. että joka ikinen päivä senkin jälkeen.

Tänään perjantaina  kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä asiakkaita palvelee siis iso katras toiveikkaita ihmisiä rinnassaan lappu tai kaulassaan kyltti, jossa ilmastolakkoon osallistumisesta kerrotaan. Ja miksei kerrottaisi: ilmastoteot ovat meidän kaikkien asia.

RUOHONJUURI KANNUSTAA

Vaikka ilmastolakon aloittivatkin lapset Greta Thunbergin johdolla, päävastuu ilmastoteoista on tietysti meillä aikuisilla. Ratkaisun messevimmät avaimet ovat varmastikin päättäjillä mutta jokainen meistä voi taatusti tehdä jotain. Itsestään selvää on, että ilmastoteot ovat myös yritysten asia. 

Ruohonjuuri kannustaakin kaikkia muitakin yrityksiä tekemään konkreettisia ja urheita tekoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Ilmastolakko Ruohonjuuri