Hyvää rasvaa on turha pelätä

Vaikka kaikkein kovaäänisin rasvakammo alkaakin jo pikkuhiljaa vaimeta, osa vannoo vieläkin innokkaasti kevyttuotteiden nimeen.

  1. Kudokset ja aivot tarvitsevat rasvaa toimiakseen täydellä teholla. Rasva sisältää myös vitamiineja ja se edesauttaa rasvaliukoisten vitamiinien imeytymistä muistakin lähteistä.
  2. Solut ja hormonitoiminta vaativat rasvaa. Rasvahappoja tarvitaan solujen rakennusaineeksi sekä hermoston ja hormonitoiminnan ylläpitoon. Rasvoilla on vaikutusta myös mielialaan ja immuniteettiin.
  3. Paljon hyötyjä: Laadukkaiden öljyjen nauttiminen tukee painonhallintaa, helpottaa lihasmassan kasvattamista, edistää hedelmällisyyttä, tehostaa aivotoimintaa ja pienentää riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Esimerkiksi saksanpähkinät sisältävät runsaasti omega-3:sta, jonka ansiosta ne laskevat huonoa LDL-kolesterolia.

Tunnista ja käytä laadukasta rasvaa

Rasva-asioissa on tärkeää kiinnittää huomiota laatuun ja esimerkiksi kuumennettujen rasvojen käyttöä kannattaa vältellä. Sen sijaan hyvälaatuista rasvaa ihan turha pelätä.

Kylmäpuristetuista kasviöljyistä laadukkaimmat löydät yleensä tummiin lasipulloihin pakattuina. Näin öljyt eivät ole altistuneen valon laatua heikentävälle vaikutukselle.

Välttämättömät rasvahapot pitää saada suun kautta

Välttämättömät rasvahapot eivät ole saaneet nimeään perusteetta.

Välttämättömiä rasvahappoja ovat omega-6 eli linolihappo sekä omega-3-rasvahapot, kuten alfalinoleenihappo. Koska näitä rasvahappoja elimistö ei itse pysty tuottamaan, täytyy ne saada ravinnosta tai ravintolisistä.

Hyviä rasvoja voi ropauttaa kroppaansa mm. pähkinöistä, avokadosta, siemenistä, kalasta, oliiveista ja kookoksesta.