Fire Cider -tulietikka: oletko jo testannut?

Rapakon takana terveystietoisten makuhermoja on viime aikoina hivellyt fire cider -juoma. Ärhäkkä tehotujaus parantaa ruuansulatusta sekä maustaa niin ruuat kuin cocktailitkin. Uskallatkos maistaa?

“Tulietikaksikin” kököhkösti suomentuva fire cider väsätään perinteisellä reseptillään, johon tulee piparjuurta, sipulia, valkosipulia, inkivääriä ja chiliä uutettuna omenaviinietikkaan. Ytyrikas eliksiiri tavataan yleensä makeuttaa pienellä määrällä hunajaa. Jotkut lisäävät maustekimaraan vielä kurkuman, kardemumman, kanelin, sitruunan ja jotkut jopa yrttejäkin (kuten persiljaa, timjamia ja rosmariinia).

Fire cider onkin jytyjuoma, jota kannattaa tuunailla omien terveystarpeiden ja makumieltymystensä mukaisesti. Perusresepti muokkautuu sangen moneksi – ja optimaalisen väsäelmän vääntää yritysten ja erehdysten kautta. Fire ciderin tulisuuttakin kannattaa säädellä oman tilanteen mukaan. Ayurvedan vinkkelistä vilkuillen pitta-kehotyypin kaverit pitävät tulisuuden varsin hillittynä kun taas kapha- ja vata-ihmiset voivat lisätä etikkaansa enemmän ytyä. Tulisuuden tuojankin voi mielensä mukaan valita: toiset nappaavat ytynsä jauhetusta chilistä tai cayennesta, jotkut taas tuoreesta habanerosta tai jalapenosta. Tulistamiskokeilun kannattaa aloittaa maltillisesti, ettei tulisiideri polttele liikaa ainakaan ensimmäisillä yrityksillä.

Makuprofiililtaan sangen uniikki fire cider jakaa nauttijoitaan tehokkaasti: sitä on helppoa joko vihata tai rakastaa. Toki tulietikan “jyrkkyyttä” voi helpostikin säätää värkkäilyvaiheessa: helpoimmin nautittavaa siitä saa maltillisella chilin/ cayennen käytöllä ja extramäärällä hunajaa. 

Itsestään selvää on myös se, että osaltaan myös käyttötarkoitus määrittää sen, miten vahvaa tulietikastaan kannattaa maakaroida. Jos meininkinä on kulauttaa etikat kurkkuun sellaisenaan shotinomaisesti, on niiden syytä olla miedompia kuin silloin, jos tarkoituksena on käyttää väsäelmää ruokien tai juomasekoitusten ryydittämiseen.

Tulisehko, happamanmakea fire cider omaa kosolti terveyshyötyjä:

  • parantaa ruuansulatusta
  • buustaa vastustuskykyä
  • taltuttaa flunssan ja helpottaa tukkoista oloa
  • lisää verenkiertoa ja lämmittää kehoa

 

Fire Cideriä voi nappailla sellaisenaan shottien tapaan, sekoittaa muihin juomiin tai käyttää vaikka kokkauksessa murkinoiden maustamisessa. Etenkin kylmän kauden haasteiden pukatessa päälle tulietikka tekee eetvarttia sekä keholle että mielelle! Nyrkkisääntönä tulisuushommissa voidaan pitää sitä, että mitä ydykkäämpi yritelmä on, sitä tehokkaammin sen saa kropassa veren kiertämään ja kehon lämpiämään. Toki liioittelua kannattaa tulisuusrintamallakin välttää – vatsa ei ylenpalttisista ydyistä tykkää.

Fire Cider -tulietikka. Oletko jo maistanut?

 

Tulietikan eli fire ciderin käyttötapoja

Nauti troppina sellaisenaan 

– kippaa shottityyliin 1-2 ruokalusikallista tulietikkaa silloin, kun tunnet flunssan lähestyvän (kaktuksen tunne kurkussa tms.).  Jatka hommaa kolmen tai neljän tunnin välein jahka oireet ovat kaikonneet. Tulietikka sopii myös nautittavaksi ennalta ehkäisevässä tarkoituksessa flunssa-ajan jyllätessä.

Juomasekoituksissa:

– sekoita appelsiinimehuun tai vesi-sitruunamehuseokseen

– nauti lämpimänä juomana: sekoita kuumaan veteen ja lisämakeuta hunajalla

Osana salaatinkastikkeita ja marinadeja tai höyrytettyjen vihannesten päällä loroteltuna

Kokkauksessa (lisää öljyn ja mausteiden sekaan ruuanlaiton alkumetreillä)

Keittojen ryydittäjänä ja pöytämausteena

Cocktailien maustajana (testaa vaikka Boloody Maryssä)

Fire cider eli tulietikka – perusresepti (jota voi varioida tarpeiden mukaiseksi)

1 dl kuorittua ja hienonnettua piparjuurta

1 valkosipuli hienonnettua 

1 sipuli hienonnettua 

0,5 dl kuorittua ja hienonnettua inkivääriä

2 tl kurkumajauhetta

0,5-2 tl cayennejauhetta

puolikas sitruuna pilkottuna pieneksi

500 ml omenaviinietikkaa (tai omenasiiderietikkaa)

2-4 ruokalusikallista hunajaa

(halutessasi lisää yrttejä tai lisää/ vaihda mausteita – esimerkikiksi: kardemumma, kaneli, persilja, timjami, rosmariini)

 

Tee näin: Laita kaikki ainekset hunajaan lukuunottamatta isoon lasipurkkiin. Huolehdi siitä, että kaikki ainekset ovat etikan peitossa. Laita purkki huolellisesti kiinni. Sekoita hyvin.

Anna etikan tekeytyä vähintään kolmisen viikkoa (suositus 3-6 viikkoa) ja muista sekoittaa väsäelmääsi päivittäin.

Siivilöi tulietikastasi sattumat ja makeuta hunajalla. Säilytä jääkaapissa ja nauti hyvillä mielin!

 

Terveystietoisten makuhermoja on viime aikoina hivellyt fire cider -juoma. Lämmin tehotujaus parantaa ruuansulatusta ja maustaa niin ruuat kuin cocktailit!