Ei syytä hävetä!

Elämme armottomia aikoja, joina etenkin sosiaalisessa mediassa vaaditaan täydellisyyttä. Täydellisyydentavoittelu aiheuttaa ihan turhia paineita ja oman vajaavaisuuden tiedostaminen turhaa häpeää. Ruohonjuuressa alettiinkin nyt häpeänpurkutalkoisiin armollisuuden avulla!

Kun tutkimustoimisto ACE keväällä haastatteli Ruohonjuuren asiakkaita laajasti monenmoiseen elämänmenoon liittyen, paljastui monissa keskusteluissa huoleksi vaatimukset “täydellisestä elämästä”. Sosiaalinen media on tuonut kaikkien elämän toisten nähtäväksi. Somessa julkistettu elämä ei kuitenkaan ole todellista, vaan ihmiset esittelevät eloansa paremmassa valossa. Vaikka ihmiset toki tiedostavat tämän, kokevat he silti rittämättömyyttä. Virheiden pelko ja täydellisyyden tavoittelu näkyy tyytymättömyytenä omaan elämään.

Sosiaalisessa mediassa on paljon hyvää mutta kosolti myös haasteita – myös kanssakäymiseen liittyen. Somesta “live-elämäänkin” on vivuttautunut ankara ja armoton tapa kommunikoida: häpeäpaaluun nuijimista ei enää kursailla. Sosiaalisen median kiihkeimmissä keskusteluissa muista kommunikoijista etsimällä etsimään virheitä ja puutteita, joista toisen voisi nolata. Itseä ylennetään siekailematta muita ihmisiä alentamalla.  Tutkimustoimisto ACE:n  tekemän tutkimuksen mukaan ihmiset kokevat empaattisuuden vähenneen sosiaalisen median myötävaikutuksella kaikenlaisissa kohtaamisessa ja etenkin somessa pelätään jouduttavan väärän huomion ja teilaamisenkin kohteeksi.

Sosiaalisen median imagonkiillottajaisten täydellisten kuvien harha saa ihmiset toisinaan häpeämään omaa elämäänsä – ja kuitenkin niin paljosta voisi jokainen meistä olla kiitollinen! Meistä jokainen on taatusti riittävän hyvä omana itsenään.

On siis aika ryhtyä häpeänpurkutalkoisiin! Häpeän ja häpäisemisen tilalle tarjoamme armollisuutta ja sovussaelämisen tahtoa. Häpeänpoisto ei tarkoita häpeättömyyttä, julkeutta tai korskeutta. Se tarkoittaa lempeämpää asennetta itseä ja muita kohtaan, vajaavaisuuksien sietämistä ja erilaisuuksien suvaitsemista. Minä olen OK – ja sinä olet OK. Samassa junassa puksutetaan ihan koko porukka!

Annan häpeän tulla ja mennä sitten menojaan

Monenkirjavat tunteet kuuluvat ihmiselämään. Yksi näkökulma häpeilyn lieventämisen saralla onkin lähestyä asiaa tunteiden hyväksymisen kautta. Sen sijaan, että hampaat irvessä pyrkisimme eroon häpeästä, voimme helpommin muuttaa sitä, miten reagoimme häpeän tunteeseen.

Häpeän hetkellä voimme huomioida tunteen saapuneen ja hyväksyä sen – ja sitten antaa sen mennä menojaan sen kummemmin häpeilyyn takertumatta. Häpeän tunne on vain yksi tunteista – eikä siihen kannata kiinnittyä tai antaa sille liikaa tilaa mielessään.

Armollisuus takaisin – epätäydellisen elämän puolesta!

Täydellisen elämän illuusiota me Ruohonjuuressa vasaroimme tarmokkaasti palasiksi iloitsemalla epätäydellisyydestä ja muitakin kannustamalla mokien tunnustamiseen. Mokia syvemmissä vesissä mönkii häpeän tunne, joka usein aiheuttaa riittämättömyyden tunteita. Häpeä blokkaa ihmisestä paljon kaunista ja sulkee mahdollisuuksia. Ruohonjuuri onkin siis lähtenyt taisteluun häpeän helpottamiseksi aseinaan armollisuus, empaattisuus ja epätäydellisyyden arvostaminen.

Roso on rautaa!

Sosiaalinen media on vähentänyt “elävän elämän” tapaamisia. Aitojen kohtaamisten aiempaa vähäisempi määrä on omiaan korostamaan muiden ihmisen elämän täydellisyysvaikutelmaa, sillä virheet ja roso eivät juuri näy sosiaalisessa mediassa, vaan ne tulevat todeksi aidoissa kohtaamisissa. Aidot kohtaamiset ovatkin luonteeltaan armollisempia.  Ruohonjuuuressa me tahdomme tarjota asiakkaillemme kahmalokaupalla aitoja kohtaamisia – ja rosoakin meillä riittää! Liputamme siis empaattisen ja hyväksyvän meiningin puolesta!

Tule mukaan Ruohonjuuren häpeänpurkutalkoisiin!

Häpeänpurkutalkoiden hengessä Ruohonjuuren myymälöihin ilmestyvät syyskuun alussa ns. “häpeäkirjat”, joihin jokainen voi halutessaan käydä kirjoittamassa omat häpeänkohteensa. Kun asiat raapustaa julki, häpeä helpottaa ja askel kevenee. Älä siis huoli – me häpeämme puolestasi!

Minä häpeän itse huolimattomuuttani, kehnoa kielitaitoa ja sotkuista kotia. Mitä sitä häpeät?

Virheet tekevät mestarin!

Olen onnenkipeneillä paiskattu myöskin siksi, että saan työskennellä puljussa, jossa virheet ovat sallittuja. Kokeiluihin kannustava, oma-aloitteisuutta ja kekseliäisyyttä suosiva, toimelias yrityskulttuurimme ymmärtää sen, että kaikki vedot eivät aina pompahda maaliin. 

Me kaikki teemme virheitä ja pakerramme pallolla puutteinemme ja vahvuuksinemme.  Kun paljohkosti puuhastelee, tekevälle tosiaan sattuu ja mokiakin kehkeytyy – ihan joka päivä. Olennaista silloin on korjata virheet, minimoida tuhot ja pyytää anteeksi vilpittömästi silloin, kun siihen on aihetta. 

Virheistä on hyvä myös ottaa opiksi. Itse esimerkin opin varmistamaan myymälän tyhjyyden huolellisesti ennen ovien lukitsemista sen jälkeen, kun kerran olin lukinnut ranskalaisen turistiperheen myymäläämme puodin ukset suljettuani. Tästäkin toki selvittiin, kun intuition viitoittamana palasin kymmenien minuuttien kuluttua takaisin kaupalle, jossa ovea jo pontevasti ryskytettiin ja hätänumeroonkin oli jo ehditty soittaa. Loppu hyvin ja kaikki hyvin: virheistä opittiin ja kokemukset karttuivat!

Toinen isosti iloa ja hyväntahtoista selkääntaputtelua aiheuttanut mokani oli kirjoitusvirhe, josta riemua jaksetaan vielä tänäkin päivänä repiä. Kymmenisen vuotta sitten meillä Kampin Ruohonjuuressa oli jäänyt ekologisista materiaaleista valmistettuja tossuja niin paljon myymättä, että päätimme jakaa niitä asiakkaillemme ilmaiseksi. Tätä informoidakseni kirjoitin henkilökunnallemme sähköpostin otsikolla “EKOTUSSUJA JAOSSA TUULIKAAPISSA”. Toki korjasin kirjoitusvirheen heti sen paljastuttua mutta huumorinkukkaset olivat jo ehtineet kasvaa komeiksi. 

Syyskuussa meillä Ruohonjuuressa vietetään häpeäkirjailun lisäksi mokanpaljastajaisia. Miten sinä olet mokannut? Mokien tunnustaminen kannattaa – virheet tunnetusti tekevät mestarin!