Amlasta on moneksi

Amla, jota Intian karhunmarjaksikin kutsutaan, on niittänyt Intian kansan parissa jo ammoisista ajoista alkaen aivan erityistä mainetta terveyden vahvistajana.

Antioksidanttirikkaassa amla-marjoissa on peräti on 20-30 kertaa enemmän C-vitamiina kuin appelsiineissa.

Ayurvedassa amlaa käytetään viljalti mm. kehon tulehdustilojen laskemiseen ja kohonneiden kolesterolitasojen hoitoon. Amlan uutteralla, pitkäaikaisella käytöllä sanotaan olevan jopa näköä parantavia vaikutuksia.

Kerrotaan myös, että lemmenlääkkeenäkin tunnettu amla palauttaa nuoruuden ja hätistää seniiliyden tiehensä. Oli niin tai näin, niin ainakin tuo pieni marja suorastaan vilisee hyvää tekeviä vitamiineja.

Intialaisen kansanviisauden mukaan tuoreiden amla-marjojen popsivät ovat pötkineet pitkälle: he ovat päässeet yli ruokien herkullisista mauista – tilaan, jossa välitetään pääosin ruuan terveyshyödyistä ja niiden elinvoimaa vahvistavista ominaisuuksista. Tuoreiden amla-marjojen maku onkin kirpeydessään hyvin haastava – ja marjojen saatavuus leveysasteillamme melkoisen olematonta. Jo siksikin esittelemme innoissamme näppäräkäyttöisen ja tiiviin amla-uutejauheen!

Amlan hyödyt tiiviissä muodossa

Taannoin Ruohonjuuren parhaan superfoodin tittelin napannut Puhdistamon amla-uutejauhe on varsinainen C-vitamiinipommi, joka toden totta on saanut henkilökuntamme hykertelemään tyytyväisyydestä. Kehuja tuote on saanut etenkin riittoisuudestaan – jo teelusikan kärjellisessä amla-uutejauhetta on huimat 500 mg C-vitamiinia.

– Amla-jauhe on tehokas ja helppokäyttöinen C-vitamiinilisä jokapäiväiseen käyttöön. Se on ihan ehdoton aines aamu-smoothieen, visualistimme Venla toteaa tohkeissaan.

Myös Kampin myymälämme Mikko ylistää amlaa, jota hän kertoo siemailevansa juomissa MSM:n seurana päivittäin.

Citycenterin Ruohonjuuren Reetta nauttii amlansa varsin vaivattomasti smoothien, puuron tai jogurtin joukossa – ja joskus jopa suoraan sellasenaan.

C niinkuin vitamiini!

Ja mitä iloa amlasta sitten terveydelle on? No, sen sisältämä C-vitamiini on varsin monessa mukana!

C-vitamiini parantaa vastustuskykyä ja raudan imeytymistä, edistää kollageenin muodostumista, hermoston toimintaa ja psykologisia toimintoja, petraa energia-aineenvaihduntaa ja auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta. Ei siis mikään turha vitamiini!

Amlaa kauneuden tueksi

Ravinteikasta amlaa löytyy myös joistain Ruohonjuuren kauneudenhoitotuotteista. Khadi-sarjan Amla-hiusöljy sisältäää amlan lisäksi bhringarajta sekä brahmia. Tuo intialaisten yrttien yliveto yhdistelmä ehkäisee tehokkaasti hiuspohjan tulehduksia sekä hiusten ohenemista. Lisätehoa hiusöljyyn tuo agarmotha, joka säätelee hiuspohjan rasvoittuvuutta sekä lodhra, tulsi sekä neem, jotka ennaltaehkäisevät hilseen muodostumista.

Amla on pokannut palkintoja myös kauneustuotteidemme rintamalla: Khadin amla-hiusöljy valittiin viime vuonna Ruohonjuuren parhaaksi hiustuotteeksi.
– Ylellisen tuntuinen amla-hiusöljy tekee hiuksista ilmavat, tuuheat ja kiiltävät. Se ennaltaehkäisee hiusten ohenemista ja antaa hiuksille uutta elinvoimaa, raati taannoin perusteli valintaansa.

Amlaa löytyy ayurvedaan pohjautuvan Khadi-sarjan tuotteista myös hiusväristä ja shampoosta.