Arkistot

Myssyfarmilla hernekin rokkaa!

Myssyfarmi eli Rauhansuun tila on Pöytyän Vistolan kylällä sijaitseva luomutila, joka on kuulunut Rauhansuun suvulle 1700-luvun lopulta asti. Myssyfarmilla on erikoistuttu vilja-, öljy- ja palkokasvien luonnonmukaiseen viljelyyn ja itse viljeltyjen tuotteiden jatkojalostamiseen puhtaiksi ja jäljitettäviksi elintarvikkeiksi.

Vahvista vastustuskykyäsi!

Vahva vastustuskyky on monen asian summa. Tästä voit lukea muutaman vinkin immuniteetin buustaamiseen.

Ayurveda ja vuodenajat : TALVI

Monien muiden asioiden muassa myös vuodenaikojen vaihtelu vaikuttaa hyvinvointiimme, jonka tukemiseen tarvitaan eri keinoja eri aikoina. Etenkin vuodenaikojen taitekohdissa niin terveysrutiineihinsa kuin ihonhoito tapoihinsa kannattaa kiinnittää erityistä huomiota ja olla valmiina muovaamaan niitä kunkin vuodenajan olosuhteiden mukaan.

Suomalaisten kehuma, fermentaation helmi!

Appelsiininmakuinen, huikean suosion saavuttanut RegulatPro Metabolic on vitamiineilla ja mineraaleilla täydennetty jymyvalmiste, joka tukee elimistön omia entsyymiprosesseja. Regulat on valmistettu luomulaatuisista raaka-aineista. Regulatin monipuoliset vaikutukset näkyvät mm. kasvaneena energisyytenä.

Teini-ihon hoito

Teini-iän kynnyksellä hormonien eritys muuttuu. Tunne-elämän ja myllerrysten ja kehollisten muutosten lisäksi murrosikä vaikuttaa myös ihoon. Tästä jutusta nappaat Ruohonjuuren ekokosmetologi Satu Kämäräisen vinkit teini-ihon hellävaraiseen hoitoon.

Takaisin luontoon!

Pitäisikö nykyihmisten ruutuajan lisäksi rajoittaa myös kaupungissa vietettyä aikaa? Luontoyhteyttä ainakin taatusti syventää voimallisemmin metsissä samoilu ja kasvien aistiminen kuin kauppakeskussuhailu tai asfalttiviidakkovipelllys.

SINUN SILMIESI TÄHDEN

Kuivat ja kutisevat silmät tuntuvat vaivaavan yhtä jos toista. Vaiva on yleistä etenkin tietokonetyöläisten keskuudessa. Monella vaiva pahenee kevätkaudella, kun katu- ja siitepölyt punkeavat lisää rikkoja rokkaan.