Arkistot

Voimajuomaa käden käänteessä!

Olen vanhempainvapaalla esikoiseni kanssa ja vaikka minua varoitettiin että vauva-ajan päivät valuvat sormien välistä ja ennen lapsen syntymää pitää osata nauttia kiireettömyydestä, en osannut odottaa aivan tätä kiirettä.

Hyvää rasvaa kookoksesta!

Suositun kookosöljyn rasvahapot vaalivat kaamosajan terveyttämme monin eri tavoin. Ne tukevat hermostoa ja ihon kuntoa sekä immuunijärjestelmän toimintaa tuhoamalla bakteereja, viruksia ja hiivaa.

Testaa nyt terveytesi tila!

Mieheni huomautti minulle hetki sitten, ettei muista aikaa milloin minä en olisi niistänyt iltaisin sarjatulena. Vasta tästä tajusin että vaivihkaa, niiskuttamiseni ja nenäliinojen mukana kanniskelu oli tullut niin arkiseksi, etten edes ollut huomannut että tätä oli jatkunut jo useamman vuoden.