Luonnonkaunis - luonnonkosmetiikan trendit

Kahdeksatta kertaa järjestetyt Pro Luonnonkosmetiikka -yhdistyksen Luonnonkaunis-messut vetivät paikalle luonnonkosmetiikasta innostunutta väkeä tänäkin vuonna runsain mitoin.
luonnonkosmetiikan trendit

Luonnonkaunis-tapahtumassa oli esiintymässä kovan luokan asiantuntijoita, kuten Katja Kokko, Noora Shingler ja Frantsilan Virpi Raipala-Cormier, sekä kymmeniä luonnonkosmetiikan brändejä edustettuna. Haastattelimme messuilla kolmea luonnonkosmetiikan näytteilleasettajaa selvittääksemme, mikä on luonnonkosmetiikassa juuri nyt in!

Nousussa - kuulaus, kotimaisuus ja kiertotalous

Dell’ecoa messuilla edustanut Susanna Poikela kertoo, että italialaisten Argital-tuotteiden perusraaka-aineenakin komeileva vihreä savi on luonnonkosmetiikassa muodissa ihan aina.

40-vuotta täyttävä Argital luottaa vihreän saven luonnolliseen voimaan ja rauhoittavaan vaikutukseen - niin ulkoisesti kuin sisäisestikin käytettynä. Argital-sarjaan kuuluukin paitsi erilaisia voiteita, naamioita ja muuta luonnonkosmetiikkaa, myös syötävä savi. Oikeammin kyse on juotavasta savesta, sillä savi liuotetaan veteen ennen sen nauttimista. Moni Ruohonjuurenkin asiakas on saanut helpotusta ongelmavatsalle vihreästä savesta. Useimmilla varmaan onkin jo visusti tiedossa, että suoliston terveydentila heijastuu kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja terveyteen - siksipä myös kuulaasta ihosta haaveilevien on viisasta huolehtia vatsansa voinnista. Yksi luonnonkosmetiikan nouseva suuntaus onkin kauneudenhoito sisältäpäin.

Yhä nousevaksi luonnonkosmetiikan trendiksi Poikela povaa Katja Kokon, Mia Frilanderin ja Minna Monthan tavoin ilmansaasteilta suojautumista, samoin kuin korealaisesta kosmetiikasta tuttua ihon kirkkauden ja kuulauden tavoittelua. Argitaliltakin löytyy ihoa kirkastava kasvovoide, jonka kirkastavissa ainesosissa komeilee muun muassa bergamottia, sitrushedelmiä ja laventelia.

Naviterin markkinointipäällikkö Emilie Raittinen nostaa luonnonkosmetiikan huipputrendiksi kotimaisuuden sekä kokonaisvaltaisemman luonnonkosmetiikan suuntautumisen, joka nappaa ihonhoidon lisäksi mukaan muun muassa hiukset. Nämä molemmat trenditekijät yhdistyvät suomalaisen Murumuru-sarjan hiustenhoitotuotteissa. Kolmanneksi trendiksi Raittinen nostaa tuotteiden monikäyttöisyyden.

- Kiireen keskellä halutaan helppoutta ja samasta tuotteesta monta eri käyttötapaa, Emilie Raittinen korostaa.

Murumuru-sarjan kenties paras esimerkki monikäyttöisyydestä on biohajoavaan Sulapac-purkkiin pakattu hoitosalva, joka on kotimainen vastine huippusuosion saavuttaneelle egyptiläiselle “ihmevoiteelle”. Ihanan tuoksuinen hoitosalva tuo avun vaivaan kuin vaivaan ihoa tehokkaasti raviten, kosteuttaen ja suojaten.

Nordic Health Systemsin avainasiakasvastaava Laura Lavinto uskoo luonnonkosmetiikan trendeissä ampullien nousuun. Toisena nousevana trendinä Lavinto esittelee kiertotaloutta innovatiivisesti hyödyntävät UpCircle-tuotteet, joiden jujuna on korvata osa ainesosista sellaisilla aineksilla, jotka muuten päätyisivät kompostiin - UpCirclen tapauksessa muun muassa ylijäämäksi päätyneillä teenlehdillä ja kierrätetyillä kahvinpuruilla. Lisäksi Lavinen nostaa esiin jo hyvän aikaa jyllänneen antipollution-trendin, jolle ei usko olevan loppua näköpiirissä.

Luonnonkaunis-messujen lauantaipäivän ohjelmaan kuului kauneuden ammattilaisten paneelikeskustelu luonnonkosmetiikan trendeistä. Kauneudenhoidon ammattilainen ja yrittäjä Katja Kokko, PR-manager Mia Frilander sekä kauneushoitolayrittäjä Minna Monthan paljastivat nousussa olevat luonnonkosmetiikan trendit.

Emilie Raittinen nostaa luonnonkosmetiikan huipputrendiksi kotimaisuuden sekä kokonaisvaltaisemman luonnonkosmetiikan suuntautumisen, joka nappaa ihonhoidon lisäksi mukaan muun muassa hiukset.

Luonnonkosmetiikan trendit - TOP 5

Anti-pollution - suojaa ihosi ilmansaasteilta

Antipollution-trendi on myllännyt luonnonkosmetiikan markkinoita jo muutaman vuoden, eikä loppua näy. Ilmansaasteilta suojautuminen kiinnostaa erityisesti kaupungissa asuvia, ja syystäkin - jatkuva altistuminen ilmansaasteille tutkitusti heikentää ihon kuntoa ja vanhentaa sitä ennenaikaisesti.

Ruohonjuurenkin hyllyiltä löytyy aimo kimara anti-pollution-tuotteita muun muassa Madaralta, Laveralta ja Urtekramilta.

Antioksidantit ja adaptogeenit - luonnollista tehoa

Antioksidantit ja adaptogeenit ovat superfoodeista tuttuja ainesosia, joiden annetaan tehdä vahvistavia taikojaan nyt myös iholla.

Ruohonjuuren valikoimissa komeilevia antioksidanttisia luonnonkosmetiikan tuotteita ovat esimerkiksi Bybin Buriti Booster, Evolven tuotesarja sekä Globe Hope- kosmetiikan VALO-voide.

Lääkinnälliset sienet - lisää hehkua sisältä ja ulkoa

Pakurikäävän hyödyistä ihonhoidossa on kohkattu jo muutamia vuosia, mutta nyt saattaa olla muidenkin sienten vuoro astua apuun luonnollisen ihonhoidon areenalla. Erityisesti reishin eli lakkakäävän ja cordycepsin eli kiinanloisikan potentiaalia ihonhoidossa selvitetään nyt tohinalla.

Bakuchiol - luonnollinen vaihtoehto retinolille

Retinoli on paistatellut jo tovin luonnonkosmetiikan supertähtenä. Nytpä tehokkaalle, mutta haasteelliselle puhtaalle retinolille on löydetty vakavasti otettava vaihtoehto - bakuchiol, joka on luonnollinen retinolin lähde. Kollageenintuotantoonkin vipinää laittavan Bakuchiol-seerumin käytön tuloksena iho näyttää nuorekkaalta ja sileältä.

Ruohonjuuren valikoimasta löytyy Bybi-sarjan Bakuchiol Booster, joka sisältää 1 % Bakuchiolin öljyä ja 99 % skvalaania.

PHA-happo - mietoa ja suojaavaa “happohoitoa”

Ihoa kuorivia ja uudistavia hedelmähappoja alkaa pikkuhiljaa löytyä myös luonnonkosmetiikkalaatuisista ihonhoitotuotteista. Uutena ja hedelmähapoista miedoimpana vaihtoehtona löytyy hellävarainen PHA-happo, joka on vasta astelemassa luonnonkosmetiikan areenalle. Luonnonkosmetiikassa tällä hetkellä tunnetumpi happo on ihoa tehokkaasti uudistava AHA.

Ruohonjuuren AHA-happoja hyödyntävät tuotteet löytyvät Madaran, Evolven, Absolutionin ja Whamisan valikoimista.

Raaka-ainetrendien lisäksi Katja Kokolta sai erityismaininnan “tuotteeton luonnonkosmetiikka”, eli kasvojen lihaksia ja ihoa jumppaavat kasvohieronnat vaikkapa GuaSha-hierontakiven avulla. Messuilla kulki kautta linjan mukana ajatus raaka-aineiden ekologisuudesta ja tehokkuudesta - INCI-listan pituutta ei enää syynätä yhtä tarkkaan, vaan se mitä sieltä löytyy, ratkaisee.

Kirjoittanut: Kiia Pitkänen