Meksikolaistyylinen avocadosalaatti

3 kypsää avocadoa
4 tomaattia
1/2 tuorekurkkua
2 spulia
1 tölkillinen tai 2-3 dl punaisia eli kidneypapuja kypsiksi keitettyinä
20 kpl mustia kivettömiä oliiveja
1 sitruuna
3-5 valkosipulin kynttä
1/2 dl oliiviöljyä
yrttisuolaa maun mukaan
1 tl mustapippuria rouhittuna
1/2 dl tuoretta korianteria tai tuoretta persiljaa silputtuna

Paloittele 2 avocadoa ja muussaa yksi haarukalla. Lisää mausteet ja sitruunasta puristettu mehu muussatun avocadon joukkoon. Pilko kasvikset ja silppua sipulit. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja koristele tuoreella persiljalla tai korianterilla.

Fitness-salaatti

FITNESS SALAATTI  vege-salami-leikkeen kera

 

 

SALAATIN VALMISTUSAINEET

 

1 ruukullinen vihantakrassia tai jotain muuta tuoreyrttiä

50 g pieniä porkkanasuikaleita

100 g valkokaalia suikaleiksi raastettuna

1 kevätsipuli renkaina - Jouluna maistuu myös punasipuli

100 g tuoreita herkkusieniä siivutettuina

½ jäävuosisalaattia oman maun mukaan pienennettynä

6 Raddicho-punasalaatin lehteä pienennettynä

½ sikurisalaattia ohuina siivuina

50 g erilaisia ituja tai jotain seuraavista: kurpitsansiemeniä, pähkinärouhetta, pellavansiemeniä, auringonkukansiemeniä tai liotettuja ja keitettyjä papuja Kirjopapuseoksesta

200g (2 pkt) Salami-leikkelettä ohuina suikaleina

 

 

YRTTIKASTIKKEEN VALMISTUSAINEET

½ nippua tilliä  tai ruohosipulia pieneksi leikattuna

1 (lehti)persilja varsineen pieneksi leikattuna

4 basilikan lehteä pieneksi leikattuna

1 valkosipulin kynsi puristettuna

1,5 rkl punaviiniä. Voi korvata sitruunanmehulla.

3 rkl oliiviöljyä

2 rkl sinappia

3 rkl maustamatonta jugurttia

suolaa

 

OHJE

Kaikki ainekset ladotaan kerroksittain lasimaljaan. Koristele sikurilla ja tuoreyrteillä sekä itu- tai pähkinä-/siemensekoituksella.

Sekoita kaikki yrttikastikkeen ainekset keskenään ja kaada kastike maljaan.

JOS on tuoretta luomukurkkua, käytä kuoret ohuina suikaleina koristeluun

 

 

Salaatin kanssa tarjotaan lämmintä, vastaleivottua valkoista leipää

Tarjoillaan lounaaksi patongin kera tai alkuruokana illallisella.

 

 

4 annosta

vaativuusaste: helppo

valmistusaika: 60 min.

661 kJ = 158 kCal / annos;  yrttikastike 140 kJ = 334 kCal / annos

 

 

 

 








© Ruohonjuuri Oy, Salomonkatu 5, 00100 Helsinki, puh. (09) 445 465, fax (09) 446 417, info(at)ruohonjuuri.fi