Rouhevanrapeat mansikkaleivokset (6 kpl)

Pohjataikina:
2 dl vehnäjauhoja tai erikoishienoja spelttijauhoja
1 dl mysliä tai aamiaishiutaleita
125 margariinia tai voita
1 rkl kylmää vettä
2 rkl intiaanisokeria

Päällys:
4 dl tuoreita mansikoita
2,5 dl vaahtoutuvaa soijakermaa
1 tl vaniljasokeria 
1- 2 tl sitruunamehua

Sekoita kaikki pohjataikinan ainekset keskenään tehosekoittimessa (tai tehokkaan sauvasekoittimen avulla) tasaiseksi taikinaksi. Painele valmis taikina jauhotetuin näpein pieniin leivosvuokiin. Sullo sitten taikinalla vuoratut vuoat 10-15 minuutin ajaksi jääkaapppiin, jotta taikina hiukan jähmettyisi. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Ota taikinavuoat jääkaapista ja paista leivospohjia 200 asteisessa uunissa 15-20 minuutin ajan - eli kunnes ne ovat kullankeltaisia. Varo polttamasta herkkuja! 

Kun leivospohjat ovat uunissa, tee sillä aikaa leivosten täyte. Kaada soijakerma kippoon, lisää sekaan sitruunamehu ja vaniljasokeri. Sekoita rauhallisesti lusikalla vaahdoksi. Pilko mansikat kahteen osaan. Anna uunista tulleiden, kypsien leivospohjien jäähtyä hetkisen aikaa. Täytä ne sitten soijakermavaahdolla ja mansikoilla. Tarjoa kesänmakuiset leivokset tuoreena vaikkapa reilun kahvin kaverina.








© Ruohonjuuri Oy, Salomonkatu 5, 00100 Helsinki, puh. (09) 445 465, fax (09) 446 417, info(at)ruohonjuuri.fi