Digitaalista osaamista Ruohonjuuren hallituksen johtoon

Ruohonjuuri kasvaa vahvasti, suuntaa kansainvälisille markkinoille ja panostaa digitaalisen asiakaskokemuksen kehittämiseen. Luontevana osana kehitystä on Ruohonjuuren hallituksen puheenjohtajaksi nimitetty Tuulikki Markkula, jolla on monipuolinen ja pitkä tausta sekä vähittäiskaupan alalta että tiedolla johtamisen ja analytiikan saralla.

 

 

Tuulikki Markkula on elänyt kaupan alan digitaalista murrosta aitiopaikalla Keskossa toimiessaan kahdeksan vuotta Rautakesko Oy:n asiakkuusjohtajana. Viimeiset vuodet Markkula on toiminut yrittäjänä sekä Houston Analyticsin Senior Advisorina. Kaupan alan vaikuttajille hänen ajatuksensa muutoksesta ovat tulleet tutuiksi Kehittyvä Kauppa -lehden Asiakkaan aika -kolumneista. Yhdessä Antti Syväniemen kanssa Markkula on myös julkaissut Analytiikkamatka - The Analytics Journey -kirjan tiedolla johtamisesta ja analytiikan hyödyntämisestä liiketoiminnassa.

“Olen tehnyt pitkän uran sekä ruoka- että erikoistavarakaupassa. Punainen lanka on aina ollut asiakaskommunikaatio ja asiakastarpeista lähtevä liiketoiminnan kehittäminen.  Agendalleni ovat usein kuuluneet myös yhteiskuntavastuuasiat. Viime vuosina työni on suuntautunut entistä voimakkaammin digitaaliseen maailmaan. Se on alue, jonne myös Ruohonjuuri tulee entistä voimakkaammin laajentamaan palveluitaan”, Tuulikki Markkula kertoo.

“Ruohonjuuri on aina ollut edelläkävijä ja haluamme olla sitä myös jatkossa. Avain tähän on asiakkaiden tarpeiden aktiivinen kuuntelu ja toisaalta rohkea, innovatiivinen palveluiden kehittäminen. Entistä useampi meistä miettii oman kulutuksensa ja yksittäisten ostopäätöksiensä vaikutuksia sekä omaan terveyteen että luontoon. Ruohonjuuri tarjoaa näihin pohdintoihin arkielämän pieniä ratkaisuja. Iloa ja elinvoimaa elämään! Siinä johtotähtemme”, Markkula kiteyttää.

Ruohonjuuren toimitusjohtaja Arto Ranta-aho kertoo: “Ruohonjuuren visio on olla rohkea edelläkävijä ja sen tekevät ihmiset. On hienoa, että vähittäiskaupan ja digitaalisuuden moniosaaja on hallituksen puheenjohtajana. Tuulikki on myös hyvin verkostoitunut, kannustava ja synnyttää positiivista draivia.”

Ruohonjuuren hallitus on saanut myös tunnustusta hyvästä hallitustyöstä. Vuonna 2016 Ruohonjuuri sai kunniamaininnan hyvästä hallitustyöstä Hallituspartnerit ry:n Kultainen Nuija -palkintoraadilta, sijoittuen toiselle sijalle.  

Lisätietoa:

Ruohonjuuri Oy, toimitusjohtaja Arto Ranta-aho p.050 373 0330, arto.ranta-aho@ruohonjuuri.fi

Ruohonjuuri avataan Jyväskylään tänä syksynä!

18.5.2017

Keski-Suomi saa ensimmäisen Ruohonjuurensa, kun kauppakeskus Seppään avataan upouusi Ruohonjuuri - asiakkaiden vuolaiden toiveiden tuloksena.




Jyväskylän Ruohonjuuressa tullaan panostamaan erityisesti paikallisten yritysten tukemiseen ja paikalliseen yhdessätekemiseen. Muun muassa jyväskyläläisten Foodinin, Paahtimo Pavun ja Hiisi-panimon kanssa hommat ovat jo vahvasti käynnissä.


Jyväskylän Ruohonjuureen palkataan 5-6 työntekijää. Tämän jälkeen ruohonjuurelaisia on jo 170.

Ruohonjuuren pyrkimyksenä on olla edelläkävijä niin ajan hermolla olevassa tuotevalikoimassa, asiakaspalvelussa, wow-kokemusten luomisessa kuin visuaalisessa ostokokemuksessakin.  Jyväskylään avattavan Ruohonjuuren myymäläsuunnittelusta on vastannut suunnittelutoimisto Amerikka, jonka mukaan vetovoimaisin ostokokemus syntyy kivijalassa. Ruohonjuuren pyrkimyksenä on tuoda tuotteiden ja palvelun kautta iloa ja elinvoimaa asiakkailleen.

Ruohonjuuri Oy luomuruokaan, superfoodeihin, luonnonkosmetiikkaan ja terveystuotteisiin erikoistunut vähittäiskauppaketju. Ruohonjuuren missiona on tarjota asiakkailleen iloa ja elinvoimaa. Ruohonjuuri on kasvanut viime vuosina vahvasti, uusia myymälöitä on perustettu ja liikevaihto on petraantunut vuosittain 20-30%.

Lisätietoa: Toimitusjohtaja Arto Ranta-aho p. 050-3730 330,
arto.ranta-aho@ruohonjuuri.fi, www.ruohonjuuri.fi

Pienestä mökistä se alkoi

Alussa oli ruoho ja juuri - ja valtava määrä maailmaa syleilevää rakkautta. Oli enemmän aatetta kui rahaa-  ja enemmän intoa kuin taitoa. Ruohonjuuren toiminta aloitettiin 1982 pienessä mökissä Helsingin keskustassa, vapaaehtoisvoimin. Sitä myytiin mitä saatiin ja hinnat vedettiin iloisesti hatusta. Ruohonjuuren historian varrella ovat roihunneet sekä rakkaus että makasiinit.
    Vuosien varrella, lukuisten kokemusten siivittämänä jalostui ajatus siitä, että maailmaa saa parannetuksi suuremmin harppauksin ammattimaisemman työskentelyn avulla. Niinpä toimintoja tuotevalikoimasta henkilökunnan koulutukseen ja johtamiseen alettiin aktiivisesti kehittää.
    Ruohonjuuren alkuaskelista kumpuaa nykyisessäkin työskentelyssä näkyvä rakkaus ja intohimo - sekä maailmaa syleilevä fiilis, joka ilmenee niin tuotevalikoimassa, asiakaspalvelussa kuin henkilöstön hellässä hallinnassa.
    Ruohonjuuri laittaa hyvän kiertämään. Joka ikinen päivä lahjoitamme sekä tuotteita että rahaa hyvätekeväisyyteen. Kerran vuodessa jaamme Ruohonjuuri-palkinnon ja -apurahat kestävää kehitystä edistäville hankkeille.
    Toimintaamme viitoittaa unelma paremmasta maailmasta. Tahdomme tuoda asiakkaidemme elämään sekä iloa että elinvoimaa ja auttaa heitä saavuttamaan tavoitteensa ja unelmansa. Ruohonjuuri on rohkea edelläkävijä, jonka luomaa polkua on turvallista tallustaa.

Kesän 2017 terveelliset trendijuomat

 

Terveellisten kesäjuomien suosio kasvaa kohisten ja yhä useampi kuluttaja valitseekin tulevan kesän aikana ostoskoriinsa virvoitusjuoman sijasta vaikkapa trendikkään kaktus- tai meloniveden, virvoittavan kombuchan, voimaa antavan chia-juoman tai vatsalle hyvää tekevän hapatetun juoman.

Terveys- ja hyvinvointituotteiden suosio jatkaa kasvuaan ja tämä näkyy selvästi myös juomien myynnissä. Yhä useampi tiedostava kuluttaja valitsee ostoskoriinsa tänä kesänä virvoitusjuoman sijaan sokerittoman, lisäaineettoman ja luonnollisen vaihtoehdon. Suuren suosion saavuttaneen kookosveden lisäksi tulevana kesänä Suomen markkinoille rantautuvat myös maailmalla nyt trendikkäät kaktusvesi, melonivesi sekä King kookosvesi, joita saa ensimmäisenä Suomessa vain Ruohonjuuresta.

Seuraamme jatkuvasti trendejä ja olemme ajan hermolla siinä, mitä maailmalla on nyt suosittua kuluttajien keskuudessa. Visiomme mukaisesti haluamme olla edelläkävijöitä Suomessa ja tuoda uutuudet ensimmäisenä kuluttajien saataville ja myös tarjota tätä kautta wow-elämyksiä. Tätä asiakkaamme arvostavat ja saammekin usein myös asiakkailta toiveita ja vinkkejä uusista tuotteista”, markkinointipäällikkö Johanna Koskinen Ruohonjuuresta kertoo.

Kesän trendijuomat TOP 10 + 1:

1. Kaktusvesi: Maailmalla trendijuomien ykkönen tällä hetkellä on kaktusvesi, joka sammuttaa janon terveellisemmällä tavalla. Kookosveden tapaan kuin kaktusvesi on luonnon oma urheilujuoma, joka nesteyttää tehokkaasti. Se on parhaimmillaan kylmänä nautittuna helteiden hehkutellessa tai urheilusuorituksen tuoksinassa. Ruohonjuuren valikoimissa uutuutena ensimmäisenä Suomessa onOpens external link in new window True Nopal -kaktusvesi, kesän kukkein kulauteltava!

2. Chia-juomat: Chia-siemenistä valmistetut voimajuomat ovat sujahtaneet suureen suosioon terveystietoisten kuluttajien keskuudessa. Myös urheilijoiden ja voimailijoiden ruokavaliossa chia on tärkeä supersiemen. “Jokunen aika sitten huhu kertoi, että jenkkijulkkisten parissa suurta huutoa oli lisätä vesipulloonsa chia-siemeniä teelusikallinen tai pari. Tuon hiukan geeliytyneen voimaveden vahvistamana energiaa riittää ja nälkä pysyy loitolla”, vinkkaa Johanna.

3. Hapatetut juomat: Suoliston sanotaan olevan toiset aivomme ja sen kuntoa on syytä vaalia. Klassikkomaineeseen kiirineen Boris-juoman rinnalla hapatettujen juomien trendiä vahvistavat kevään korvilla Ruohonjuuren hyllyille matkanneet Voelkel-sarjan vihannesmehut, joiden terveyshyödyt on kohotettu uuteen potenssiin maitohappokäyttämisen avulla.

4. Magnesium-vesi: Ravintoasiantuntija Toma Stankevitschin keksimä magnesiumkikka tuo puhtia yhä useamman arkeen! Lisäämällä Nordic Health -sarjan magnesium-kylpyhiutaleita vesipulloon voi helposti nauttia mutkattomasti mineralisoitua vettä pitkin päivää.

5. Buustatut vedet. Yhä useampi hyvinvoinnistaan huolehtiva siemailee erilaisilla vitamiineilla, kuten B12- tai D-vitamiinisuihkeilla tai -tipoilla rikastettua vettä. B12-vitamiinilla rikastettu vesi on kauniin vaaleanpunaisena myös ilo silmälle! Tyyneyttä ja tasapainoa arvostavat ovat jo aikoja maustaneet juomavetensä reishillä,  ruusujuurella ja muilla henkistä hyvinvointia avittavilla luonnon antimilla.

6. Kombucha. Kombucha on vitalisoiva, hapattamalla valmistettu terveysjuoma, joka on viime aikoina noussut suureen suosioon etenkin vatsansa hyvinvoinnista kiinnostuneiden keskuudessa. Kombucha on mainion maukas ja terveellinen vaihtoehto sokeri- ja kofeiinipohjaisille virvoitusjuomille.  Uusimpia tulokkaita Ruohonjuuren kombucha-rintamalla ovat Captain Kombucha-merkkiset jalot janonsammuttajat, joita hyllyiltämme löytyy viittä erilaista.

7. Tuorepuristetut mehut. Tuorepuristetut mehut, etenkin vihermehut, ovat monen mielestä kaikkein tehokkain tapa avittaa elimistön hyvinvointia. Noissa elinvoimaa uhkuvissa juomissa onkin ihaltavan tehokkaassa muodossa kahmalokaupalla vitamiineja ja muita hyvinvointia avittavia aineksia. 

8. Sitruunavesi. Puolikas puristettua luomusitruunaan veden joukossa nautittuna on aamurituaali, josta moni ei luovu. Heti aamutuimaan nautittu sitruunavesi emäksisöi ja nesteyttää elimistöä, raikastaa hengityksen ja saa unenrippeet karisemaan silmistä. Sitruunahapon lisäksi kalsiumia, magnesiumia, C-vitamiinia, flavonoideja, pektiinejä ja limoneeniä sisältävät sitruunat taistelevat komean koostumuksensa ansiosta sinun puolellasi, kaikenlaisia infektioita vastaan.

9. Melonivesi. Uusinta uutta “kasvisvesirintamalla” on metkalta maistuva melonivesi. Herkullisen hedelmäinen melonivesi maistuu kesältä ja tuo jo tuoksullaankin veden kielelle. Se sisältöö runsaasti nesteyttäviä eletrolyyyttejä. Melonivesi on tällä hetkellä iso, kasvava trendi maailmalla ja Ruohonjuuri tuokin ensimmäisenä Suomessa markkinoille What A Melon -meloniveden vastaamaan kuluttajien kysyntään.

10. King kookosvesi. Jättimäisistä kookospähkinöistä antaumuksella valmistettu King kookosvesi on monen mielestä kookosvesien aatelia - ja kookosvesibuumin “next level”. King -kookosvesi on tavallista kookosvettä vähemmän makeaa ja vähäkalorisempaa mutta koostumukseltaan ravinteikkaampaa. King kookosvedet tekevät kevään aikana tuloaan myös Ruohonjuuren juomakylmiöitä komistamaan.

+1: Omenasiiderierikkapohjaiset juomat. Amerikassa trendi- ja terveystietoiset ovat jo kotvasen aikaa sammutelleet janojaan omenaviini- tai -siiderietikkapohjaisilla juomilla. Ne virkistävät mieltä ja kehoa sekä tekevät hyvää suoliston tuikitärkeälle bakteerikannalle. Ensimmäiset omenasiiderietikkapohjaiset terveysjuomat saapuvat Ruohonjuureen toukokuun aikana. 

Lisätietoja: Ruohonjuuri Oy, markkinointipäällikkö Johanna Koskinen p. 050-3370072, johanna.koskinen@ruohonjuuri.fi

Ruohonjuuressa laitettiin hyvä kiertämään!

Ruohonjuuri jakoi 14.10. yrityksen 34-vuotissyntymäpäivän kunniaksi vuosittaisen Ruohonjuuri -palkinnon ja useita apurahoja kestävää kehitystä edistäville hankkeille.



Taantumankin pyörteissä poikkeuksellisen hyvää tulostaa tehnyt yritys laittoi hyvän kiertämään ja palkitsi maailmaa parantavia projekteja jo seitsemännen kerran.

Rahallisten apurahojen lisäksi Ruohonjuuri tarjoaa palkinnon ja apurahojen saajille valmennusta heidän valintansa mukaan joko talousasioiden, markkinoinnin tai johtamisen osa-alueilta.

RUOHONJUURI-PALKINTO (5000 euroa) myönnettiin Sampo Soimakalliolle.

Soimakallio on ansiokkaalla tutkimuksellaan ja viestinnällään pyrkinyt tarmokkaasti edistämään julkishallinnon, teollisuuden, opiskelijoiden ja kansalaisten tietämystä ilmastonmuutoksen hillinnästä, sen haasteista ja mahdollisuuksista.

RUOHONJUURI-APURAHAT (4000 euroa/ apuraha)

Saara-Maria Kaupille Foodfriend-mobiilisovelluksen kehittämiseen. FoodFriend-sovelluksen tarkoituksena on helpottaa aidosti ja elämänmakuisesti paikallisten ja matkailijoiden tutustumista mm. auttamalla matkailijoita löytämään autenttisimmat ravintolat ja muut ruokaan liittyvät matkakohteet.

Helsieni Oy:lle kahvijätettä hyödyntävien, urbaanien sienifarmien kehittämistä varten. Hyönteistalouden akateemiselle kehittämisyhdistyksellehyönteisten hyötykäytön edistämiseksi ravinnontuotannossa.

Annu Rusaselle väitöskirjatyön toteutukseen. Rusasen väitöskirjassa tutkitaan biomassan kokonaisvaltaista hyödyntämistä ja muokkaamista tuotteiksi.

RUOHONJUURI-APURAHA (1000 euroa)

Africa Health and Community Program:ille Petra Matsille valistus- ja työpajatyöhön Kiberan slummialueen ympäristön parantamiseksi Keniassa.

Lisätietoa antaa:

toimitusjohtaja Arto Ranta-aho p. 050- 373 0330, arto.ranta-aho@ruohonjuuri.fi

Ruohonjuuri jakaa apurahoja sekä Ruohonjuuri-palkinnon

11.8.2016

Ruohonjuuri jakaa taas vuonna 2016 apurahoja. Ruohonjuuri haluaa apurahojen avulla edistää ja tukea toimintaa, joka edistävät energian ja raaka-aineiden viisasta käyttöä, luonnon kanssa tasapainossa olevan yhteiskunnan kehittämistä sekä maapallon luonnonvarojen oikeudenmukaista käyttöä.

Kuvassa aiempien vuosien apurahan saajia ja palkittuja

Ruohonjuuri-rahastosta voidaan jakaa vuosittain yksi palkinto sekä useampia apurahoja kehitys- ja tutkimushankkeille, innovaatioille ja toimintaan. Ruohonjuuri-palkinto on 5 000 euroa. Apurahat ovat vähintään 1 000 ja enintään 5 000 euroa. Palkinnon tai apurahojen saajat voivat olla yksityisiä henkilöitä, yhteisöjä, työryhmiä taikka kansalaisliikkeitä. Ruohonjuuri-palkintoa ei voi itse hakea, mutta yksityiset henkilöt tai yhteisöt voivat esittää palkintoa myönnettäväksi rahaston tarkoituksen mukaisesta mittavasta työstä tai saavutuksesta. perusteluja. Vuonna 2016 toivotaan hakemuksia erityisesti opiskelijoilta ja oppilaitoksista.

Opens external link in new windowLinkki apuraha esitysohjeisiin ja hakemuksiin

Hakemukset 12.9 mennessä. Saajat julkistetaan Ruohonjuuri Oy:n perustamisen vuosipäivän yhteydessä 14.10.2016.

Lisätiedot:

Toimitusjohtaja Arto Ranta-aho, puhelin 050 373 0330 arto.ranta-aho@ruohonjuuri.fi

Ruohonjuuri avasi myymälän Espoon Isoon Omenaan

11.8.2016

Ennenkuin metro saapuu Espooseen, saapuu sinne Ruohonjuuri! 
Ruohonjuuri avaa ison Ruohonjuuri-myymälän Iso Omena-kauppakeskukseen 11.8. Myymälä on Espoon ensimmäinen Ruohonjuuren myymälä. Myymälässä on avajaispäivänä erilaista tapahtumaa, tarjouksia sekä luomusta naposteltavaa. Sadoille ensimmäiselle ojennetaan kassalta myös vihreä luomuomena.

Ruohonjuuri haluaa olla edelläkävijä asiakkaiden wow-kokemuksen luomisessa niin visuaalisessa ostokokemuksessa, valikoimassa kuin palvelukokemuksessakin.  Isoon Omenaan avattavan Ruohonjuuren suunnittelusta on vastannut suunnittelutoimisto Amerikka, jonka mukaan vetovoimaisin ostokokemus syntyy kivijalassa. Tahtotilana Ruohonjuurella on tuoda tuotteiden ja palvelun kautta iloa ja elinvoimaa asiakkaille, sekä toimia samalla eettisillä periaatteilla.

Ruohonjuuri on kasvanut viime vuosina vahvasti, uusia myymälöitä on perustettu ja liikevaihto on kasvanut vuosittain 20-30%.

Lisätietoa

Osoite: Ruohonjuuri Iso Omena -kauppakeskus Piispansilta 11, 02230 Espoo

Myymälän puh. 044 7222 788

Toimitusjohtaja Arto Ranta-aho p. 050-3730 330, arto.ranta-aho@<wbr>ruohonjuuri.fi

Ruohonjuuri Oy luomu- ja lähiruokaan, luonnonkosmetiikkaan ja terveystuotteisiin erikoistunut vähittäiskauppaketju. Ruohonjuuren missiona on tarjota asiakkaille iloa ja elinvoimaa. Tärkeinä toimintaperiaatteina ovat: Hymyssä suin & pilke silmäkulmassa, aktiivisesti palvellen sekä wow-elämyksiä tarjoten

RUOHONJUURI - MELKEIN NUIJA (mutta ei ihan!)

18.5.2016

Ruohonjuuri sai  kunniamaininnan hyvästä hallitustyöstä Hallituspartnerit ry:n Kultainen Nuija -palkintoraadilta. Varsinainen Kultainen Nuija -palkinto annettiin Gofore Oy:lle.

Hallituspartnerit ry palkitsi ansioituneita pk-yrityksiä hyvästä hallitustyöstä Kasvuyrittäjätapahtumassa.  Kultainen Nuija -palkintoraadissa ja arvioijina olivat Matti Alahuhta, hallituksen pj. Elinkeinoelämän Keskusliitto, Anne Berner     hallituksen pj. Oy Vallila Interior A, Timo Salli toimitusjohtaja Katsa Oy, Risto Siilasmaa hallituksen pj. Nokia Oyj, Arno Ahosniemi päätoimittaja Kauppalehti Oy

- Hallitustyö on meillä monipuolista, ammattitaitoista ja edesauttaa yrityksen menestystä, kuvaa Ruohonjuuren toimitusjohtaja Arto Ranta-aho. 

- Työskentely on dialogista. Ruohonjuuren hallitus uskaltaa ottaa kantaa, uusiutua, toimia rohkean vision ohjaamina ja olla edelläkävijäyriytyksen sparraajana. Ruohonjuuri on vahva edelläkävijä mm. kaupan digitalisoitumisessa sekä asiakaskohtaaamisen elämyksellisyyden luomisessa. Haluamme asiakkaan kokevan wow-elämyksiä asioidessaan kaupassamme.

Ruohonjuuren hallituksen puheenjohtaja Ari Matikka korostaa myös operatiivisen johdon läpivientikykyä. Näin hallitus malttaa pysyä pois arjen toiminnasta ja keskittyy isompaan strategiseen ajatteluun.

Lisätietoa Toimitusjohtaja Arto Ranta-aho p. 050-3730 330, arto.ranta-aho@ruohonjuuri.fi

Ruohonjuuri Oy luomuruokaan, luonnonkosmetiikkaan ja terveystuotteisiin erikoistunut vähittäiskauppaketju. Ruohonjuuren missiona on tarjota asiakkaille iloa ja elinvoimaa. Tärkeinä toimintaperiaatteina ovat: Hymyssä suin & pilke silmäkulmassa, aktiivisesti palvellen sekä wow-elämyksiä tarjoten.

Ruohonjuuri kasvaa ja kehittyy – siitä kiitos asiakkaillemme

Vuonna 2015 Ruohonjuuren liikevaihto kasvoi yli 21 %. Viime vuoden liikevaihto oli yli 16 miljoonaa euroa. Ruohonjuurella on neljä myymälää Helsingissä sekä yksi myymälä Tampereella, Turussa, Raisiossa ja Oulussa – ja tämän lisäksi voimakkaasti kasvava verkkokauppa.

Ruohonjuuri on myymäläverkostoaan ja myyntiään aktiivisesti kasvattava työllistäjä kaupan alalla. Ylevillä arvoilla, herkällä ja lujalla johtamisella pystyy siis tekemään hyvää tulosta.

Vuoden 2016 touko-/kesäkuussa lanseeraamme uudistetun ja edistyksellisen verkkokaupan. Elokuussa 2016 avautuu iso Ruohonjuuri-myymälä Espoon Isoon Omena -kauppakeskuksessa. Tulemme myös avaamaan upouuden Ruohonjuuren Kalasataman kauppakeskukseen parin vuoden kuluessa.

Tavoitteenamme on perustaa kaksi uutta Ruohonjuurta joka vuosi, jatkossakin.

Ruohonjuuri avaa myymälän Raision Myllyyn

Turun Ruohonjuuri saa sisarmyymälän, kun uusi Ruohonjuuri avataan Raision kauppakeskus Myllyn laajennusosaan keskiviikkona 4.11. klo 10.

Avajaisten kunniaksi lahjoitamme klo 10 alkaen 100 ensimmäiselle asiakkaallemme runsaat kassilliset luomu- ja luonnonkosmetiikkatuotteita ihan ilmaiseksi. Yhden tuotekassillisen arvo on yli 60 euroa.

Ilmaisia tuotekasseja jakamalla Ruohonjuuri haluaa kiittää asiakkaitaan suuresta ostosuosiosta Turun seudulla. Turun keskustassa sijaitsevan Ruohonjuuri-myymälän myynti on kehittynyt erittäin suotuisasti vuosi vuodelta ja saamamme, runsaan asiakaspalautteen ansiosta avaamme ensi viikolla kaupan Raisioon.

Raision Mylly on yksi Suomen dynaamisimmista kauppakeskuksista, jonka myymälätarjonta on monipuolinen ja houkutteleva. Ruohonjuuri-myymälän avaamisen myötä kauppakeskukseen tulee paikka, jossa asiakkaan on helppo tehdä fiksuja valintoja – ja nimenomaan vaikuttaa valinnoillaan. Ruohonjuuren tuotevalikoima koostuu luomuruuasta, superfoodeista, luonnonkosmetiikasta ja parhaimmista terveystuotteista. Tuotetarjontamme kantavana ideana on tarjota monipuolinen ja ajan hermolla oleva valikoima laadukkaimpia tuotteita tukemaan asiakkaidemme hyvinvointia. Ruohonjuuresta löytyy kattava kimara tuotteita, jotka sopivat esimerkiksi gluteenittomaan, vegaaniseen ja raakaruokavalioon.

Ruohonjuuren osaava henkilökunta tuntee tuotteet ja osaa auttaa asiakkaita valitsemaan itselleen parhaiten sopivat. Asiakaspalvelu on henkilökunnallemme sydämen asia.

Ruohonjuuri on luomuruokaan ja luonnonkosmetiikkaan erikoistunut vähittäiskauppaketju, jolla Raision puodin avaamisen jälkeen kahdeksan myymälää – neljä Helsingissä sekä myymälät Turussa, Oulussa ja Tampereella. Tavoitteena on seuraavinakin vuosina avata 1-2 uutta Ruohonjuuri-myymälää vuosittain.

Ruohonjuuri-palkinto ja apurahat jaettiin

Ruohonjuuri-rahasto jakoi tänäkin vuonna palkinnon ja apurahoja kestävää kehitystä edistäville hankkeille. Palkinnon- ja apurahojen jakotilaisuus pidettiin tänä aamuna Ruohonjuuren 33-vuotispäivän kunniaksi.

RUOHONJUURI-PALKINTO (5000 euroa) myönnettiin Herttoniemen ruokaosuuskunnan Kaupunkilaisten oma pelto – hankkeelle työstä viisaan ruoantuotannon ja luonnon kanssa tasapainossa olevan yhteiskunnan kehittämiseksi.
Kaupunkilaisten oma pelto tarjoaa kaupunkilaisille vaihtoehtoisen, sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävän tavan tuottaa luonnonmukaista ravintoa.
 
RUOHONJUURI-APURAHAT (3000 euroa/ apuraha)

Froodly Companylle ruokahävikkiä pienentävän mobiili-applikaation kehittämiseen.

Käymäläseura Huussi ry:lle virtsan lannoitekäytön edistämiseen.

Anna Jokiselle raakaruuan valmistusprosessien kehittämiseen ja luomuaineksista valmistettujen raakaruokaherkkujen tuotteistamiseen.

Jaakko Halmetojalle Löydä Lähde –tietopalvelun kehittämiseen.

RUOHONJUURI-APURAHA (1000 euroa)
Helmi Seppälälle Perussa tapahtuvaan tutkimustyöhön, jonka tavoitteena on edistää raaka-aineiden kestävää käyttöä yhteistyössä paikallisten kanssa.

Lisätietoa antaa:
toimitusjohtaja: Arto Ranta-aho p. 050- 373 0330, arto.ranta-aho@ruohonjuuri.fi

13.8.2015
Ruohonjuuri menestyy haastavassakin taloustilanteessa

Vaikka taantuman tuulet tuivertavat kaupan alalla navakoina, Ruohonjuuri viheriöi edelleenkin vehreästi. Ruohonjuuri oy:n liikevaihto jatkoi alkuvuonna tammikuusta kesäkuuhun kasvuaan yli 21 % edelliseen vuoteen nähden. Odotamme hyvän kasvutahdin jatkuvan loppuvuodenkin ajan ja tämän vuoden liikevaihdon päätyvän noin 16 miljoonaan euroon. 

Ennätyssuuret investoinnit tänä vuonna

Tänä vuonna Ruohonjuuri on investoinut myymälöiden ja toimintojen kehitykseen enemmän kuin koskaan aiemmin yrityksen historiassa. Alkuvuoden aikana Kampissa sijaitsevaa lippulaivamyymälää laajennettiin ja uudistettiin perusteellisesti. Toukokuussa avattiin myös kokonaan uusi Ruohonjuuri-myymälä Oulun ydinkeskustaan, Rotuaarille. Tämän vuoden marraskuussa avataan Ruohonjuuren kahdeksas myymälä Kauppakeskus Myllyyn Raisioon sekä panostetaan voimakkaasti monikanavaisuuden kehittämiseen. Tämän vuoden aikana tehtyjen investointien arvo on puolisen miljoonaa euroa.

Ruohonjuuren arvojen mukaisesti investoinneissa on painotettu suomalaista työtä ja kestäviä materiaalivalintoja. Valitsemalla suomalaiset valmistajat myymälän kalusteiden toimittajiksi sekä myymälöiden rakentajiksi ja suunnittelujoiksi Ruohonjuuri on luonut useammankin työpaikan toimittajillemme. Myös Ruohonjuuren palvelukseen on palkattu tämän vuoden aikana toistakymmentä uutta työntekijää.

Ruohonjuuri Oy:llä ei ole korollista velkaa, joten kaikki investoinnit on tehty tulorahoituksella. Ruohonjuuri on vakavarainen, suomalainen eko- ja luomukauppaan erikoistunut ketju, joka taantuvasta talouden tilanteesta huolimatta jatkaa vankkaa kasvuaan.

Asiakkaat ja henkilökunta toiminnan keskiössä

Toimintojen tehostamisen ja edistyksellisten it-järjestelmien hyödyntämisen lisäksi Ruohonjuuressa on panostettu myymälöiden toiminnallisuuteen, visuaalisuuteen ja elämyksellisyyteen sekä todella vahvasti myös asiakaspalveluhenkilökunnan koulutukseen. Asiakkaalle lisäarvoa tuottava, ystävällinen, asiantunteva ja henkilökohtainen  asiakaspalvelu on ollut koko ajan keskeisenä tekijänä Ruohonjuuren toiminnassa.

Yksi Ruohonjuuren menestymisen tukipilareista on vahva yrityskulttuuri, joka luotaa syvälle ekologisiin ja eettisiin valintoihin. Koko henkilökunta tietää tekevänsä tärkeää työtä asiakkaidensa hyvinvoinnin ja terveellisen ravitsemuksen hyväksi. Ruohonjuurella on vahva, vuorovaikutteinen sidos asiakkaisiinsa, jotka jakavat samat arvot ja tavoitteet. Asiakkaat petraavat Ruohonjuurta yhdessä henkilökunnan kanssa ja esimerkiksi Ruohonjuuren tuotevalikoima ja toiminnot uudistuvatkin dynaamisesti juuri asiakastoiveiden perusteella.

Ruohonjuuri on ajan hermolla ja menossa mukana

Tällä hetkellä Ruohonjuuressa panostetaan digitalisoitumiseen alan ammattilaisten kanssa tiiviissä yhteistyössä. Ruohonjuuressa myös tutkitaan ja sovelletaan uudenlaisia johtamismenetelmiä, jotka pohjautuvat mm. avoimeen tiedonjakoon ja työntekijöiden vastuuttamiseen. Merkityksellisen työn, luottamuksen ja vapauden vuoksi työntekijät ovat motivoituneita ja innostuneita kehittämään toimintoja entistä paremmaksi.  Ruohonjuuri ei ole pelkästään nuorison työpaikka, vaan keikkaluontoisesti hommia paiskivat myymälöissä myös muista ammateista eläköityneet ihmiset.

Ruohonjuuressa seurataankin mielenkiinnolla työelämän muutosta ja yritys tarjoaakin myös mahdollisuuden tulevaisuuden tekijöille kasvattaa omaa osaamistaan uudistuville pelikentille.

Jos tahdot tietää lisää Ruohonjuuresta, ota rohkeasti yhteyttä:

Arto Ranta-aho, toimitusjohtaja

p. 050- 373 0330 / arto.ranta-aho@ruohonjuuri.fi

Ruohonjuuri avataan Ouluun huomenna keskiviikkona 6.5. klo 10

Oulun ydinkeskustassa, Rotuaarilla avautuu huomenna upouusi Ruohonjuuren myymälä. Luomuruokaan, superfoodeihin, terveystuotteisiin ja luonnonkosmetiikkaan erikoistunut Ruohonjuuri saapuu kaupunkiin oululaisten vuolaiden toiveiden tuloksena. 

Jotta Rotuaarille avattavasta luomukeitaasta tulisi mahdollisimman hyvä kauppa oululaisille, haemme parhaillaan jäseniä myymäläneuvostoon, joka tulee toimimaan myymäläpäällikön tukena. Näin oululaiset pääsevät konkreettisesti vaikuttamaan omaan Ruohonjuureensa.

-   Olemme saaneet valtavasti kannustusta kaupunkilaisilta myymälää rakentaessamme, Oulun Ruohonjuuren myymäläpäällikkö Hanna Karhu, kertoo.-   Todella monet ovat odottaneet Ruohonjuurta Ouluun jo useiden vuosien ajan. Ihmiset ovat kiitelleet kauppamme olevan piristävä ja freesi tuulahdus Ouluun, Karhu lisää itsekin silminnähden innostuneena. 

Vahvasti monikanavaisuuteen satsaavalla Ruohonjuurella on seitsemän myyntiään kohisten kasvattavaa myymälää ja erittäin suosituksi noussut verkkokauppa. Tavoitteena on avata vähintään yksi uusi myymälä vuodessa. Tänä vuonna uudet Ruohonjuuret rakennetaan Ouluun ja Raision kauppakeskus Myllyyn.

Taantuman tuulet eivät Ruohonjuuressa tuiverra, vaan viime vuonna liikevaihto kasvoi yli 25 %:n verran edellisvuoteen nähden. Yrityksen toimintaa viitoittavina arvoina komeilevatkin elinvoimaisuus ja edelläkävijyys.

-         Oulu on innovatiivisten pienyritysten saralla todellinen edelläkävijä Suomessa. Ruohonjuurella on suuri halu tehdä yhteistyötä näiden yritysten kanssa ja olla vahvasti osana oululaisia verkostoja.  Suomen taloutta ei saada eteenpäin, ellei yrittäjyyttä ja yritysten välistä yhteistyötä saada edistetyksi. Ruohonjuuren arvojen mukaista on myös tukea pienten yritysten menestymismahdollisuuksia niin hedelmällisen yhteistoiminnan kuin vuosittain jaettavien apurahojenkin muodossa, Ruohonjuuren toimitusjohtaja Arto Ranta-aho kertoo.

Ruohonjuuren ideana on olla enemmän kuin kauppa. Korostamme toiminnassamme yhteisöllisyyttä ja tavallisen kaupanpidon ohella järjestämme asiakkaillemme runsaasti erilaisia tapahtumia, esimerkiksi suuren suosion saavuttaneita sinkkuiltoja. Ruohonjuuren pyrkimyksenä on myös ilon tuominen katukuvaan. Lähestyvien myymäläajavaistemmekin kunniaksi istutimmekin eilen maanantaina ruohomättäitä eri puolelle Oulun keskustaa ja päällystimme satulasuojilla satoja polkupyöriä Rotuaarilla ja sen liepeillä.

Huomenna keskiviikkona klo 10 jaamme 200 tuotekassia ilmaiseksi ensimmäisille asiakkaillemme. Yli 40 euron arvoiset, hyvinvointia tukevan sisällön omaavat tuotekassit ovat yksi Ruohonjuuren tavoista toivottaa oululaiset tervetulleeksi tekemään fiksuja valintoja uutuuttaan hehkuvaan myymälään.

Tarjoamme tuotekassin noutaville asiakkaille mahdollisuuden halutessaan maksaa ilmaisesta: lahjoitamme kaikki kassitempauksesta kertyneet varat tulipalossa tuhoutuneen Kilpisjärven koulun oppilaille. Koulun palossa oppilaiden luokkaretkeä varten suurella vaivalla keräämät, useat tuhannet eurot olivat tuhoutuneet.

Varsinaisia avajaisia vietetään huomenna keskiviikkona 6.5. klo 16-18. Muun ohjelman ja luomuherkuttelun lisäksi paikalla silloin on mm. tolvalaisen Korpihilla-yrityksen Ritva Kokko maistattamassa maankuulua kuusenkerkkä-kuohujuomaa.

Annamme lisätietoa ilomielin:
Arto Ranta-aho, toimitusjohtaja 050- 373 0330

Ruohonjuuri, Kirkkokatu 8 (Rotuaari), 90100 Oulu

Palvelemme ilomielin: arkisin: 10-19, lauantaisin: 10-17, sunnuntaisin: 12-16

Ruohonjuuri kasvoi ja uudistui

Suomen suurin ja monipuolisin luomu- ja hyvivointikauppa avattiin tänä aamuna klo 9 Helsingin Kampissa, osoitteessa Salomonkatu 5.

Ruohonjuuren Kampin myymälä laajeni asiakkaiden vuolaiden toiveiden tuloksena. Nyt luomuruokaa, superfoodeja ja luonnonkosmetikkaa on tarjoilla asiakkaille yli 500 neliömetrin laajuudelta.

Joukkoliikenteen solmukohdassa Kampissa sijiatsevan, uudistuneen Ruohonjuuren tuotevalikoima on laaja, asiakaspalvelijat innostuneita, osaavia ja koulutettuja ja myymälätila nykyaikainen, toimiva ja viihtyisä.

- "Tavoitteenamme oli luoda elämyksellinen, ajan hermolla oleva ja raikas myymälä, jossa tapahtuu koko ajan", Ruohonjuuren toimitusjohtaja Arto Ranta-aho kertoo.

Uudistunut Ruohonjuuri onkin hyvinvointia tukevia toimintoja tulvillaan: tuote-esittelyjä ja maistatuksia on päivittäin ja omaa eloa myymälään tuovat myös pieni kahvinurkkaus, hengitysilmaa puhdistava viherseinä, luomukauneushoitola ja raikkaiden luomuherkkujen deli.

Kauneutta pintaa syvemmältä.
Kampin Ruohonjuuren luomukauneushoitolasta hyvinvointia tukevien kauneushoitojen lisäksi saa helpotusta kiireiseen arkeen rentouttavan hieronnan muodossa. Hoitolan ideana on kokonaisvaltaisuus: kasvohoidon kyytipojaksi asiakas saa niin halutessaan osaavalta henkilökunnalta ravitsemusneuvoja oman ihonsa terveyttä ja kauneutta edistämään.

Elinvoimaa elämääsi!
Uutta Kampin Ruohonjuuressa on myös edustava terveystuoteosasto, jossa fytoterapeutti neuvoo asiakkaita henkilökohtaisesti yrttien, superfoodien ja lisäravinteiden käytössä. Kampin Ruohonjuuressa tehdään myös kehonkoostumus- ja HCA-mittauksia, joiden kyytipojaksi asiakkaalle annetaan tavoitteitaan edistäviä vinkkejä.

Hyvän elämän eväitä.
Kampin Ruohonjuuresta löytyy myös terveyttä ja vitaalisuutta uhkuva delipiste, josta mukaansa voi napata gluteenittomat ja vegaaniset luomuannokset aina ravinteikkaista salaateista virvoittaviin smoothieisiin ja trendikkäisiin chia-siemenvanukkaisiin saakka. Myymälän kahvinurkkaukseen voi myös jäädä nautiskelemaan deliherkkujaan tai muuten vaan lepuuttamaan väsyneitä jalkojaan.

Kovaa bisnestä pehmeillä arvoilla.
Vuonna 1982 perustetun Ruohonjuuren toimintaa viitoittavat edelläkävijyys, rohkeus ja uskallus mennä eteenpäin ja laajentua aikana, jona monet kaupan alan yritykset keskittyvät kulujen karsimiseen ja toiminnan supistamiseen.

Vahvasti monikanavaisuuden suuntaan kulkevan Ruohonjuuren seuraavia etappeja ovat verkkopalveluiden uudistuminen sekä uusien myymälöiden perustamiset: Oulun ydinkeskustaan toukokuussa ja Raision Myllyyn marraskuussa.


City-käytävän Ruohonjuuri valittiin Retail Awards:in Vuoden myymälä 2015-kisan voittajaksi

Kaupan Maailma -lehti ja messujärjestäjä easyFairs jakoivat suomalaisen vähittäiskaupan Retail Awards -palkinnot kuudennen kerran. Vuoden myymäläksi valittiin City-käytävän Ruohonjuuri.

Raadin perustelut:
•    Raikas, uudenlainen myymäläkonsepti, joka on tuonut perinteisen ekokaupan 2010-luvulle
•    Hyvä lokaatio ja raikkaat esillepanot houkuttelevat myös massoja
•    Konsepti on madaltanut tavallisen kuluttajan kynnystä tutustua ekokauppaan ja ekologiseen elämäntyyliin
•    Laadukas delipiste, josta on helppo napata mukaan raaka- ja luomuruokaa
•    Tarjoaa laajan tuotevalikoima eko- ja luomutuotteita yhdestä paikasta
•    Ruohonjuuri on Suomessa todellinen ekokaupan brändi, joka laajentaa palveluvalikoimaansa rohkeasti. Tulossa mm. oma kauneushoitola ja fytonomiaosasto.

Me Ruohonjuuressa ihan innoissamme kiitämme luottamuksesta sekä raatia että asiakkaitamme!


KAMPIN RUOHONJUURI AVATAAN UUDISTUNEENA MAALISKUUN ALUSSA
Ruohonjuuren uudistukset jatkuvat ja positiivinen vire kasvaa kohisten vuoden edetessä. Ensi viikon perjantaina 6.3. avataan Kampin Ruohonjuuri kokonaan uudistettuna. Ilmeeltään ja toiminnoiltaan freesattu myymälä sisältää nyt luomukauneushoitolan, terveellisten herkkujen delipisteen ja asiantuntevan fytonomiosaston. Kampin Ruohonjuuren hengitysilmaa puhdistaa nyt moderni kasviseinä. Myymäläpinta-alakin on kasvanut huomattavasti kaupan laajennuttua viereiseeen liiketilaan.

TOUKOKUUSSA OULUUN, MARRASKUUSSA RAISIOON
Asiakkaiden vuolaiden toiveiden tuloksena Ruohonjuuri avaa toukokuussa myymälän Oulun keskustaan Rotuaarille ja marraskuussa Raisioon, kauppakeskus Myllyyn. Myös seuraavina vuosina tarkoituksena on avata uusia myymälöitä vähintään yhden Ruohonjuuren verran vuodessa.

Ruohonjuuri kasvaa vinhaa vauhtia - 1.12.2014

RUOHONJUURI VIHERIÖI VOIMAKKAANA. Ruohonjuuressa eivät taantuman tuulet tuiverra vaan luomu- ja terveystuotteisiin erikoistunut vähittäiskauppaketju kasvaa kovaa vauhtia.

Helsingin Kampissa sijaitseva Ruohonjuuri-myymälä on laajentunut viereiseen liiketilaan. Nyt noin 500 m2:n kokoista Kampin Ruohonjuurta freesataan uuden myymäläkonseptin mukaiseksi. Alkuvuodesta myymälään nousee hyvinvointiosasto sekä Ruohonjuuren oma luomukauneushoitola.

KAUNEUTTA PINTAA SYVEMMÄLTÄ. Ruohonjuuren kauneushoitola tarjoaa perinteisten tarjonnan lisäksi kokonaisvaltaisia hyvinvointipalveluja: kasvohoidon kyytipojaksi tarjolla on esimerkiksi ihon hyvinvointia edistävää ravitsemusneuvontaa.

FIKSUJA VALINTOJA HYVINVOINTISI TUEKSI. Kampin Ruohonjuuren alkuvuodesta avattava hyvinvointiosasto on keskittynyt terveystuotteisiin ja superfoodeihin. Osastolla työskentelevä, ammattitaitoinen fytonomi opastaa asiakkaita terveyttä tukeviin valintoihin. Saatavilla on myös henkilökohtaista ravitsemusneuvontaa, kehonkoostumusmittausta ja muita paremman elämän tukipalveluja.

KASVISEINÄ PUHDISTAA ILMAA. Kampin uudistuvassa Ruohonjuuressa on vuodenvaihteen jälkeen myös aiempaa helpompi hengittää. Ilmaa puhdistavista kasveista koottu kasviseinä on vertikaalinen puutarha, joka tarjoaa asiakkaille moniaistillisia elämyksiä.

HELPPOA, HERKULLISTA JA TERVEELLISTÄ – RUOHONJUUREN DELI LAAJENEE TAMPEREELLE. City-käytävän Ruohonjuuressa toimii delipiste ja  Ruohonjuuressa luomuaineksista loihdittuja terveysherkkuja saa tällä hetkellä sekä City-käytävän että Kampin Ruohonjuurista. Ensi vuoden tammikuussa Ruohonjuuren deli laajenee Tampereelle, kun Hämeenkadulla sijaitsevan myymälän yhteyteen avataan Ruohonjuuri Deli.

OULUSSA OLI RUOHONJUUREN KOKOINEN AUKKO, joten toukokuussa 2015 tämäkin aukko täyttyy. Toukokuussa 2015 Ruohonjuuri avaa uuden myymälän asiakkaiden hartaiden toiveiden tuloksena Oulun keskustaan, Rotuaarille, osoitteeseen Kirkkokatu 8.

LÄNSI-SUOMESSA ON VETOA JA SIKSIPÄ RUOHONJUURI LAAJENEE MYÖS RAISIOON. Marraskuussa 2015 Ruohonjuurta alkaa pukata Raisiossa Kauppakeskus Myllyssä.

Ruohonjuuri on luomu- ja terveystuotteisiin erikoistunut vähittäiskauppaketju, jolla tällä hetkellä kuusi myymälää ja kohisten kasvava verkkokauppa. Ruohonjuuressa me uskomme, että hyvinvointi kumpuaa rehellisestä ruuasta ja hyvän olon oivalluksista. Ruohonjuuressa me luotamme laadukkaisiin raaka-aineisiin ja rakkaudella tehtyyn ruokaan. Uskomme, että valinnoillamme on vaikutusta.

Ruohonjuuri-palkinto ja -apurahat jaettiin

Ruohonjuuri-rahasto jakoi tänäkin vuonna palkinnon ja apurahoja kestävää kehitystä edistäville hankkeille. Palkinnon- ja apurahojen jakotilaisuus pidettiin tänä aamuna Ruohonjuuren 32-vuotispäivän kunniaksi.

RUOHONJUURI-PALKINTO (5000 euroa)

Tänä vuonna 5000 euron suuruinen Ruohonjuuri-palkinto myönnettiin Ravintolapäivälle, joka on rikastuttanut Suomen ruoka- ja kaupunkikulttuuria, lisännyt yhteisöllisyyttä ja kaupunkilaisten aktiivisuutta. Ravintolapäivä on myös tuonut Suomelle (ja etenkin Helsingille) runsaasti positiivista, kansainvälistä huomiota sekä suomalaisena tee-se-itse –innovaationa lähtenyt leviämään useisiin maihin.

RUOHONJUURI-APURAHAT (4000 euroa/ apuraha)

Ruohonjuuri-apurahan puolestaan saivat Huili-lehti/ Riikka Suominen, Laitikkalan maa- ja kotitalousseura ry ja Ekokampaajat/ Feeja Haarmann.

Ekologisen ja eettisen elämäntavan puolesta kirjoittava Huili-lehti sai Ruohonjuuri-apurahan lehden tekoa varten.

Laitikkalan maa- ja kotitalousseura ry:lle Ruohonjuuri-apuraha annettiin työhön pienimuotoisen maatalouden, jatkojalostuksen ja tilamyynnin toteuttamiseen.

Ekokampaajat-yhdistyksen tiedottaja, ekokampaaja Feeja Haarmann sai Ruohonjuuri-apurahan Sertifioitu Ekokampaamo – sertifikaatin toteuttamiseen. Apurahaa saaneita tahoja yhdistää pioneerimaisuus ja uusien toimintamallien sekä ratkaisujen hakeminen. Hakijoiden joukosta valinnat tehtiin painottaen toimintaa kestävän kehityksen mukaisen toiminnan toteuttamisessa ja kehittämisessä. Eettisen ja ekologisen liiketoiminnan edelläkävijä Ruohonjuuri Oy on perustanut voittovaroistaan Ruohonjuuri-rahaston, josta voidaan myöntää vuosittain Ruohonjuuri-palkinto ja -apurahoja. Ruohonjuuri-rahaston tarkoituksena on yhtiön perustamisajatuksen mukaisesti palkita ja tukea energian ja raaka-aineiden viisasta käyttöä, luonnon kanssa tasapainossa olevan yhteiskunnan kehittämistä sekä maapallon luonnonvarojen oikeudenmukaista käyttöä edistäviä innovaatioita sekä kehitys- ja tutkimushankkeita.

Ekopesuaineiden täyttöpalvelunäytöksessä puolustettiin terhakkaasti kodinpesuaineiden irtomyyntiä

Lauantaiaamuna 6.9.  Kampin, Turun ja Tampereen Ruohonjuurten edustoilla järjestetyissä Ekopesuaineiden täyttöpalvelunäytöksissä pesuaineita pumppailtiin asiakkaiden omiin pulloihin oikein oivallisissa tunnelmissa. Kaikilla paikkakunnilla asiakkaita oli saapunut tyhjän pesuainepullon kanssa jonoksi asti – pesuaineiden irtomyynnin puolustaminen on ilahduttavan suosittua puuhaa!

Täyttöpalvelunäytöksessä ekopesuaineita pumppailtiin asiakkaiden pulloihin samaa ainetta, mitä siinä oli ollut ennenkin, jotta EU:n pesuaineiden pakkausmerkintöjä viitoittavan asetuksen 11. artiklan mukaiset asiat tulivat huomioiduiksi asiallisella tavalla. Jos asiakkaan mukanaan tuoman tyhjän pullon pakkausmerkinnät eivät vastanneet siihen täytettyä pesuainetta, liimasimme pulloon pesuainevalmistajien tuottaman, virallisen tarran, josta pesuaineen kaikki oleelliset tiedot selviävät. Näin siis Ruohonjuuren ja ekopesuainevalmistajien tulkinnan mukaan EU-asetuksen vaatimukset täyttyivät täydellisesti ja asiakas sai oikeat ja riittävät tiedot pullonsa sisältävän ekopesuaineen ominaisuuksista, ainesosista ja käyttötarkoituksensa.

Kampin Ruohonjuuren tempauksessa paikalla olivat myös Tukes:ista johtaja Esa Nikunen ja viestintäjohtaja Johanna Salomaa-Valkamo, joille ihmiset antoivat reippaasti mutta hyvässä hengessä ”livepalautetta” ja kyselivät pesuaineiden irtomyynnin tulevaisuudesta.

Ekopesuaineita valmistava Ole Hyvä Luonnontuote oli kutsunut tempausta katsomaan kaikki kansanedustajat, koska irtomyynnin salliminen hiertää tällä hetkellä eniten Sosiaali- ja terveysministeriön tiukoista linjauksista EU-asetuksen tulkintaan. Kansanedustajista täyttöpalvelutempaukseen saapui paikalle vain Vihreiden Oras Tynkkynen, jonka mielestä ekopesuaineiden irtomyynnin tulisi olla mahdollista.

Ruohonjuuren täyttöpalvelutempauksen tarkoituksena oli nopeuttaa Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) sekä Sosiaali- ja terveysministeriön irtopesuaineiden myyntiin liittyvää selvitystyötä ja aivan konkreettisesti osoittaa, kuinka homma tulisi Ruohonjuuren myymälöissä toimimaan -ongelmitta ja asiakkaiden turvallisuutta vaarantamatta-, jos kodinpesuaineiden irtomyynti tulevaisuudessa sallittaisiin.

Koska tällä hetkellä täyttöpalvelupesuaineiden myynti on kiellettyä, pumppasimme Ole Hyvä- ja Ecover-merkkisiä ekopesuaineita tämän aamuisessa näytösluontoisessa tempauksessa ihan ilmaiseksi.

20 vuoden aikana pelkästään Ruohonjuuren ekopesuaineiden irtomyynnin avulla on säästetty arviolta 152 026 pulloa joutumasta jätteeksi. Tämä määrä (joka vastaa noin kahta rekka-autollista muovijätettä) on tosiaan saatu aikaan pelkästään kodinpesuaineita asiakkaiden omiin pulloihin täyttämällä.

Luku ei siis sisällä shampoiden, suihkugeelien ja käsienpesuaineiden täyttöpalvelun avulla säästyneitä jätemääriä – sillä ihmisten pesuaineiden irtomyynti on edelleen sallittua ja jätteiden vähennystoimet sillä saralla jatkuvatkin Ruohonjuuressa edelleen isolla ilolla.

Meille Ruohonjuuressa 152 026 säästynyttä pesuainepulloa ei kuitenkaan lähimainkaan riitä, vaan tahdomme kiivaasti auttaa jätteiden määrän vähentämisessä myös tulevaisuudessa! Teemme siis uuraasti töitä sen eteen, että kodinpesuaineiden irtomyyntikielto peruttaisiin.

Tukes neuvottelee pesuaineiden irtomyyntiin liittyvistä asioista Sosiaali- ja terveysministeriön virkamiesten kanssa ensi keskiviikkona klo 9. Toivottavasti palaverin tulokset ovat suotuisat ja arkijärki voittaa pilkunviilaamisen - ja kodinpesuaineiden irtomyynti sallittaisiin taas!

Tiedote 23.6.2014
Pyörällä päästään - Ruohonjuuren kesäkiertue laittaa hyvän kiertämään

Ruohonjuuri fillareineen lähtee kiertueelle Suomen kesätapahtumiin kuluvan viikon lopulla. Ensimmäinen pysäkki on Seinäjoen Provinssi Rock, jossa hyväntuulinen fillaripartiomme tutustuttaa kiinnostuneita maistiaisten siivittäminä luomutuotteiden herkulliseen maailmaan ja jakaa tietoa haettavissa olevista Ruohonjuuri-apurahoista ja Ruohonjuuri-palkinnosta.

Ruohonjuuri-rahasto jakaa tänäkin vuonna palkinnon ja apurahoja innovaatioille ja kehitys- ja tutkimushankkeille, jotka edistävät energian ja raaka-aineiden viisasta käyttöä, luonnon kanssa tasapainossa olevan yhteiskunnan kehittämistä sekä maapallon luonnonvarojen oikeudenmukaista käyttöä. Ruohonjuuren kesäkiertueella ihmiset voivat ehdottaa Ruohonjuuri-palkinnon saajaa ja hakea itse Ruohonjuuri-apurahaa.

Ruohonjuuri on muutakin kuin luomu- ja terveystuotteisiin erikoistunut kauppaketju. Joka kuukausi yhden kampanjantuotteen koko tuotto lahjoitetaan asiakkaiden ehdotusten perusteella valikoituihin hyväntekeväisyyshankkeisiin. Kiertueella ihmiset voivat ehdottaa myös ”kuukauden hyvistuotteiden” lahjoituskohteita.

Ruohonjuuren kesäkiertue tuo luomuruokaan, superfoodeihin ja luonnonkosmetiikkaan erikoistuneen tuotevalikoimamme eri puolella Suomea asuvien ihmisten ulottuville lisäämällä Ruohonjuuri-verkkokaupan tunnettuutta. Lisäksi kiertueella etsitään yhteistyökumppaneita erilaisiin kehitysprojekteihin sekä tunnustellaan kesätapahtumapaikkakuntien soveltuvuutta uusiksi Ruohonjuuri-paikkakunniksi.

 

Ruohonjuuri Kesäkiertueen aikataulu:

27.-28.6. Provinssi Rock, Seinäjoki
4.-5.7. Wine Festival, Kuopio

9.-11.7. Rotuaari Piknik, Oulu
13.-14.7. Pori Jazz, Pori

17.-18.7. Tammerfest, Tampere

24.-25.7. Down by the Laituri, Turku

25.-27.7 Kotkan meripäivät, Kotka

Ruohonjuuri on 1982 perustettu, luomu- ja terveystuotteisiin sekä luonnonkosmetiikkaan erikoistunut vähittäiskauppaketju, jolla on kuusi vahvasti suosiotaan kasvattavaa myymälää sekä voimakkaasti kehittynyt verkkokauppa. Vähittäiskauppaa paikoitellen kovastikin koetelleesta taantumasta huolimatta Ruohonjuuri-myymälöiden liikevaihdot ovat olleet kovassa kasvussa myös viime vuosina. Ruohonjuuren kokonaisliikevaihto vuonna 2013 ylitti 10 miljoonan euron rajapyykin kokonaiskasvun ollessa yli 26 % edellisvuoteen nähden.

Lisätietoa:
toimitusjohtaja Arto Ranta-aho, puhelin 050 373 0330
arto.ranta-aho@ruohonjuuri.fi

Tallinnan aukiolle säkkiviljelmä Ruohonjuuren toimesta

2.5.2014

Kaupunkiviljelmät versovat Tallinnanaukiolle

Innokas harrastajaviljelijöiden joukko iskee kätensä multaan Itäkeskuksen Tallinnanaukiolla toukokuun lopulla. Viljelyhanke on osa Kauppakeskus Itiksen luotsaamaa kehitysprojektia, jonka tavoitteena on rakentaa aukiosta entistä viihtyisämpi kohtauspaikka.

Kaupunkiviljely rantautui lähiruokatrendien mukana Suomeen muutama vuosi sitten. Tänä kesänä urbaanista viljelystä kiinnostuneiden kannattaa suunnata Itä-Helsinkiin, sillä Tallinnanaukiolle nousee toukokuun lopulla toistakymmentä pientä viljelysäkkeihin kylvettävää kasvimaata.

Ajatus viljelystä heräsi kauppakeskuksessa toimivan ekokauppa Ruohonjuuren asiakaskunnan keskuudessa. Ruohonjuuren markkinointi- ja ostopäällikkö – itsekin aktiivinen palstaviljelijä – Johanna Koskinen vei idean eteenpäin, ja sille näytettiin Itiksessä heti vihreää valoa. 

– Mahtava juttu, että ihmiset haluavat tällä tavoin toimia Tallinnanaukion viihtyvyyden puolesta. Pienet kasvimaat viljelijöineen tuovat väriä ja eloa tutulle aukiolle, Itiksen kauppakeskusjohtaja Kirsi Feirikki iloitsee.

Kaupunkiviljelyhankkeen ideoi Ruohonjuuri, ja mukana on Kauppakeskus Itiksen lisäksi Landtek.

– Yhteistyö Itiksen ja tulevien viljelijöiden kanssa on sujunut hienosti. Kaupunkiviljelyn herättämä kiinnostus oli valtaisaa, ja haluamme tehdä näin viljelyyn tutustumisen ihmisille helpoksi. Ruohonjuuressa näytämme itse esimerkkiä kasvattamalla Tallinnanaukiolla yrttejä pian avattavan deli-myymälämme salaatteihin, Koskinen kertoo.

 

 

Lisätietoja:
Wereldhave Finland, Jaakko Ristola, toimitusjohtaja, puh. 09 3436 4846, jaakko.ristola@wereldhave.com

Ruohonjuuri Oy, Johanna Koskinen, markkinointi- ja ostopäällikkö, puh. 050 3370 072
johanna.koskinen@ruohonjuuri.fi

 

Ruohonjuuri-palkinnon ja apurahojen hakuaika on alkanut

15.4.2014

Ruohonjuuri-rahasto jakaa tänäkin vuonna palkinnon ja apurahoja innovaatioille ja kehitys- ja tutkimushankkeille, jotka edistävät energian ja raaka-aineiden viisasta käyttöä, luonnon kanssa tasapainossa olevan yhteiskunnan kehittämistä sekä maapallon luonnonvarojen oikeudenmukaista käyttöä.

Ruohonjuuri-palkinnon ja apurahojen hakuaika on 15.4.-1.9.2014.

Myönnettävä palkinto tai apuraha on suuruudeltaan vähintään 1 000 ja enintään 5 000 euroa. Palkinnon tai apurahojen saajat voivat olla luonnollisia henkilöitä, työryhmiä, yhteisöjä tai kansalaisliikkeitä.

Ruohonjuuri Oy on eettisen ja ekologisen liiketoiminnan edelläkävijä, jonka perustamasta rahastosta voidaan myöntää vuosittain Ruohonjuuri-palkinto sekä apurahoja. Rahaston tarkoituksena on yhtiön perustamisajatuksen mukaisesti palkita ja tukea energian ja raaka-aineiden viisasta käyttöä, luonnon kanssa tasapainossa olevan yhteiskunnan kehittämistä sekä maapallon luonnonvarojen oikeudenmukaista käyttöä edistäviä innovaatioita ja näihin tavoitteisiin liittyviä kehitys- ja tutkimushankkeita.

Ruohonjuuri-palkinto

Ruohonjuuri-palkinnon saajia voi olla kerrallaan yksi. Palkintoa rahaston tarkoittamasta työstä tai saavutuksista voivat esittää myönnettäväksi luonnolliset tai oikeushenkilöt. Esitys on vapaamuotoinen. Ruohonjuuren hallitus päättää palkinnon määrästä.

Ruohonjuuri-apuraha

Apurahan saajia voi olla enemmän kuin yksi. Rahaston tarkoittamaan toimintaan voi hakea apurahaa henkilökohtaisena tai kuluapurahana. Apuraha voidaan myöntää enintään vuodeksi kerrallaan.

Hakemus tai esitys koostuu:

1.     Hakemuksen tiivistelmästä, jonka voi ladata PDF-tiedostona Initiates file downloadtästä

2.     Tiiviistä ja hyvin perustellusta palkintoesityksestä tai apurahahakemuksesta liitteineen

Ruohonjuuri-palkinnon ja -apurahojen saajien valinta

Päätöksen palkinnon ja apurahojen määrästä, suuruudesta ja saajista tekee Ruohonjuuri Oy:n hallitus. Ruohonjuuri-palkinnon ja -apurahojen saajat julkistetaan Ruohonjuuren syntymäpäivän yhteydessä 14.10.2014.

Esteellisyys

Henkilöt, jotka 4.5. - 14.10.2014 välisenä aikana kuuluvat yhtiön hallitukseen tai henkilökuntaan jäseniä, ovat yhtiön osakkaana yli 5 %:n osuudella tai kuuluvat muuten yhtiön lähipiiriin, eivät voi hakea Ruohonjuuri-palkintoa tai -apurahaa.

Esitysten ja hakemusten toimittaminen

Palkintoesitykset ja apurahahakemukset osoitetaan Ruohonjuuri Oy:n hallitukselle siten, että ne ovat perillä Ruohonjuuri Oy:n toimistossa maanantaina 1.9.2013 kello 16.00 mennessä. Osoite on Salomonkatu 5 A, 00100 Helsinki tai sähköisessä muodossa hallinto@ruohonjuuri.fi.

Lisätietoja Ruohonjuuri-palkinnosta ja -apurahoista antavat klo 9:00 - 16:00 toimitusjohtaja Arto Ranta-aho, puhelin 050 373 0330 sekä hallituksen puolesta KTT Ari Matikka, puhelin 040 550 8265.

Ruohonjuuri avataan vapun jälkeen City-käytävään, mukana menossa myös kaupunkiviljelyherkkujakin tarjoava delipiste

28.4.2014

Ruohonjuuri viheriöi vapusta lähtien myös Helsingin ydinkeskustassa. Perjantaina 2.5. klo 9.00 avaamme, kevätauringon säteiden kirvoittamana, uuden Ruohonjuuren City-käytävään, urbaanin Helsingin sydämeen.

Tuoreimmassa Ruohonjuuressa Sinua palvelee myös delipiste, josta voit napata mukaasi herkulliset smoothiet, täytetyt luomuleivät, raikkaat salaatit ja valloittavan valikoiman raakaherkkuja! Viljelemme itse osan deliherkkujemme kasviksista ja yrteistä Itäkeskuksessa, Tallinnan aukion säkkiviljelmässä. Vapun jälkeen avattavan Ruohonjuuren osoite on Keskuskatu 6 (City-käytävä, Saarisen piha), 00100 Helsinki.

Annamme lisätietoja ilomielin:
p. 050- 373 00330, Arto Ranta-aho, toimitusjohtaja
p. 050- 3456405, Johanna Koskinen, markkinointi- ja ostopäällikkö

Ruohonjuuri perustaa säkkiviljelmän Tallinnanaukiolle:
Kaupunkiviljelijöitä etsitään tositarkoituksella

Lehdistötiedote 17.3.2014

Ruohonjuuri perustaa säkkiviljelmän Tallinnanaukiolle:
Kaupunkiviljelijöitä etsitään tositarkoituksella 

Ruohonjuuri perustaa täksi kesäksi yhteistyössä Itiksen kauppakeskuksen kanssa pienen kaupunkiviljelmän Tallinnanaukiolle, Itiksen kauppakeskuksen tuntumaan. Juuri nyt etsimme innokkaita ja ahkeria viljelijöitä - hakuaika on 20.4.2014 asti.

Vihertävä keidas betoniviidakon keskelle

Tallinnanaukion  kaupunkiviljelmä toteutetaan säkkiviljelynä siten, että viljelijät saavat ilmaiseksi käyttöönsä multaa sisältävät viljelysäkit sekä luomutaimia. Kaupunkiviljelijöiksi valitut sitoutuvat hoitamaan ja kastelemaan taimiaan suurella sydämellä koko kesän ajan sekä osallistumaan valokuvin ja tekstinpätkin yhteisblogin koostamiseen. Kasteluveden voi hakea koko kesän aikana Itiksen Ruohonjuuresta myymälän aukioloaikoina. Syksymmällä, sadonkorjuun aikaan palkitaan ahkerimmin uurastanut viljelijä 100 euron lahjakortilla.


NYT ON AIKA HAKEA VILJELIJÄKSI! Etsimme nyt tositarkoituksella innokkaita ja ahkeria ihmisiä Tallinnanaukion kaupunkiviljelijöiksi. Hakuaika on 20.4.2014 saakka ja hakemukset pyydämme meilaamaan osoitteeseen: johanna.koskinen@ruohonjuuri.fi.

Valitsemme yhteensä 16 viljelijää hakemusten perusteella.

Ruohonjuuren Itäkeskuksen myymälä sijaitsee Itiksen kauppakeskuksessa, Tallinanaukion laidalla. Lisätäksemme aukion viihtyisyyttä ja vehreyttä sekä tarjotaksemme kaupunkilaisille pienimuotoisia mahdollisuuksia oman ruokansa kasvattamiseen, perustamme säkkiviljelmän täksi kesäksi yhteistyössä Itiksen kauppakeskuksen kanssa. Ruohonjuuri on aiempina vuosina pyrkinyt elävöittämään pahamaineiseksikin väitettyä Tallinnanaukiota mm. istuttamalla ruohoja asfaltille, pitämällä S-ekoboltsi -pallonheittokisoja ja muita tempauksia aukiolla. Aina virikkeemme eivät ole sujuneet suotuisasti: kerran mangusti-asuun sonnustautunut performanssitaitelijamme sai nyrkkiä esityksestä suivaantuneelta ohikulkijalta. Koska kaupungin viihtyisyys on kaikkien yhteinen asia, Ruohonjuuri haluaa aiemmista vastoinkäymisistä huolimatta (tai niistä johtuen) kantaa kortensa kekoon Tallinnanaukion mukavoittamisen puolesta. 

Tulevana kesänä Ruohonjuuri tukee kaupunkiviljelyä myös lahjoittamalla luomutaimia paitsi Tallinnanaukion säkkiviljelmään myös Helsingin Hermannissa, Sörnäisten vankilan entisessä puistossa toimivalle kaupunkiviljelmälle.

Lisätietoa antaa ilomielin:Johanna Koskinen, markkinointi- ja ostopäällikköp. 050- 337 0072johanna.koskinen@ruohonjuuri.fi

 

Aina askeleen edellä: Ruohonjuuri avasi uuden myymälän Itiksen kauppakeskukseen etuajassa

9.12.2013

Ruohonjuuri nousee taas idästä. Uudistetun ja freesatun myymäläkonseptin mukainen Ruohonjuuri avautui tänään Itiksen kauppakeskukseen. Asiakkaiden kannustuksella, uutterasti ahertaen myymälä saatiin avatuksi joulumarkkinoille jo pari päivää etuajassa.

- Jo myymälän rakennusvaiheessa asiakkaita pyrki sisään myymäläämme ovista ja ikkunoista. Tuntuu todella mahtavalta, että nyt pääsemme palvelemaan heitä, toteaa upouuden Itiksen Ruohonjuuren myymäläpäällikkö Heidi Junkkari.

Ruohonjuuren aiempi Itäkeskuksen myymälä suljettiin runsas vuosi sitten liiketilan vuokrasopimuksen päättymisen vuoksi, koska vastaavaa liiketilaa ei löytynyt tuolloin kauppakeskuksesta.
- Asiakkailtamme on tullut todella vahvaa viestiä siitä, että Ruohonjuurta todella kaivataan Itiksen kauppakeskukseen, Ruohonjuuren toimitusjohtaja Arto Ranta-aho kertoo.

Näin joulun alla kauppa käy kuumana myös muissa Ruohonjuuren myymälöissä. Tämän joulun hittilahjoiksi ovat muodostuneet lasiset Lifefactory-juomapullot, Raakasuklaan valmistuspaketti ja arganiaöljy. Myös kasvissyöjän joulupöytää notkuttelevat seitan- ja tofukinkut tekevät vinhasti kauppaansa.


Ruohonjuuri-palkinto ja -apurahat jaettiin Ruohonjuuren 31-vuotissyntymänpäivän kunniaksi

Ruohonjuuri-rahasto jakoi tänäkin vuonna palkinnon ja apurahoja kestävää kehitystä edistäville hankkeille. 

RUOHONJUURI-PALKINTO

Tänä vuonna 5000 euron suuruinen Ruohonjuuri-palkinto myönnettiin Polttava Kysymys –ilmastolakikampanjalle, joka pyrkii vaikuttamaan vahvan ilmastolain varmistamiseksi.

RUOHONJUURI-APURAHAT

Ruohonjuuri-apurahan puolestaan saivat Turun yliopiston koulutus -ja kehittämiskeskus Brahea, Weegos Oy ja Lappilaiset Uraanivoimaa vastaan ry.

Turun yliopiston koulutus -ja kehittämiskeskus Brahea tutkii suomalaisten kasviproteiinien tuottamista ja kaupallistamista – eli hyödyntämistä pellolta kuluttajan ruokapöytään.

Autojen yhteiskäyttöratkaisuja tarjoava Weegon puolestaan on startup-yritys, jolle myönnettiin apuraha autojen jako -pilottiprojektin läpiviemiseen.

Lappilaiset Uraanivoimaa vastaan ry. tekee koko Suomen kattavaa karttapohjaista kaivostietopankkia, josta ihmiset saisivat tietoa vireillä olevista kaivoshankkeista ja olemassa olevista kaivoksista.

Apurahaa saaneita tahoja yhdistää pioneerimaisuus ja uusien toimintamallien sekä ratkaisujen hakeminen. Yhteensä 23 hakijan joukosta valinnat tehtiin painottaen toimintaa kestävän kehityksen mukaisen toiminnan toteuttamisessa ja kehittämisessä.

Eettisen ja ekologisen liiketoiminnan edelläkävijä Ruohonjuuri Oy on perustanut voittovaroistaan Ruohonjuuri-rahaston, josta voidaan myöntää vuosittain Ruohonjuuri-palkinto ja -apurahoja. Ruohonjuuri-rahaston tarkoituksena on yhtiön perustamisajatuksen mukaisesti palkita ja tukea energian ja raaka-aineiden viisasta käyttöä, luonnon kanssa tasapainossa olevan yhteiskunnan kehittämistä sekä maapallon luonnonvarojen oikeudenmukaista käyttöä edistäviä innovaatioita sekä kehitys- ja tutkimushankkeita.

Ruohonjuuri avaa uuden myymälän Itiksen kauppakeskukseen

Ruohonjuuri avaa uuden myymälän Itiksen kauppakeskukseen

Ruohonjuuri nousee taas idästä. Uudistetun ja freesatun myymäläkonseptin mukainen Ruohonjuuri avataan Itiksen kauppakeskukseen joulumarkkinoille.

Ruohonjuuren aiempi Itäkeskuksen myymälä suljettiin vuosi sitten liiketilan vuokrasopimuksen päättymisen vuoksi, koska vastaavaa liiketilaa ei löytynyt tuolloin kauppakeskuksesta.
- Asiakkailtamme on tullut todella vahva viesti siitä, että Ruohonjuurta kaivataan Itäkeskukseen, toimitusjohtaja Arto Ranta-aho kertoo.

 

Ruohonjuuri soutaa talouden pyöreissä vastavirtaan

Vaikka kaupan alan yleisnäkymät ovat olleet viime aikoina varsin synkkiä, Ruohonjuuren kasvu on tänäkin vuonna ollut varsin elinvoimaista. Luomutuotteisiin, superfoodeihin ja luonnonkosmetiikkaan erikoistuneen kauppaketjun liikevaihto on tänä vuonna kasvanut keskimäärin 21 % edellisvuodesta. Kun viime vuoden liikevaihto oli 8,3 miljoonaa, näyttää todennäköiseltä, että tänä vuonna liikevaihto yltää yli 10 miljoonan.

Ennen Itiksen kauppakeskuksen myymälän avaamista Ruohonjuurella on neljä myymälää ja myyntiään räjähdysmäisesti kasvattanut verkkokauppa. Ruohonjuuren nykyiset myymälät sijaitsevat Helsingissä Kampissa ja Hakaniemessä sekä Turussa ja Tampereella.
Ruohonjuuren strategiana on avata yksi uusi myymälä vuodessa. Nyt seuraavaksi tähytään Espoon kauppakeskuksiin. 

Lisätietoa Ruohonjuuresta antaa:
Toimitusjohtaja Arto Ranta-aho

arto.ranta-aho@ruohonjuuri.fi

p. 050- 373 0330

1.2.2013 - Uudistunut Ruohonjuuri on avattu Tampereella

Tampereen Hatanpään valtatiellä lähes kuusi vuotta toiminut Ruohonjuuren myymälä kävi pieneksi luomu- ja ekotuotteiden kysynnän kasvaessa. Tänään avattu ilmeeltään uudistunut ja pinta-alaltaan huomattavasti suurempi Ruohonjuuri löytyy Hämeenkadulta, aivan keskeltä kaupunkia.

 

Helposti monipuolista

Uuden sijainnin myötä Ruohonjuureen on helppo tulla. Myymälä on uudistunut myös visuaaliselta ilmeeltään ja palvelumuotoilultaan sekä laajentunut valikoimiltaan. Avoimessa ja selkeässä myymälässä on varsin vaivatonta asioida ja nähdä mitä kaikkea on tarjolla. Valikoimassa pääpaino on luomuelintarvikkeilla ja uutena toimintona Tampereen Ruohonjuuresta löytyy myös smoothie-baari ja luomuleivonnaisten ja -leipien paistopiste, joiden tarjoama on suunniteltu yhteistyössä Ruohonjuuren asiakkaiden kanssa. Luonnonkosmetiikka ja ekologiset pesuaineet täydentävät monipuolista valikoimaa. Yhteensä tarjolla on noin 4 000 tuotetta.

 

Valinnoilla on vaikutusta. Tervetuloa katsomaan, millaiset valinnan mahdollisuudet upouusi Tampereen Ruohonjuuri tarjoaa!

 

Ekotuotteiden markkinat kasvavat yhä

Ruoka kiinnostaa. Kuluttajien lukuisat toiveet tuotteiden laadusta, alkuperästä ja vaikutuksesta yleisempään hyvinvointiin runsastuvat. Eko- ja luomutuotteiden kysyntä on kasvanut Suomessa jo usean vuoden ajan. Tässä kehityksessä Ruohonjuuri on hyvin mukana yhteensä neljän myymälän ja verkkokaupan kautta.

 

Annamme lisätietoja ilomielin:

Ruohonjuuri, Hämeenkatu 15, 33100 Tampere toimitusjohtaja Arto Ranta-aho, puh 050-3730 330

osto- ja markkinointipäällikkö Johanna Koskinen, puh. 050-3370 072 www.ruohonjuuri.fi www.facebook.com/ruohonjuuri

 

 

22.1.2013 - Ruohonjuuri avaa uuden myymälän Tampereella

Tampereen ydinkeskustaan Hämeenkadulle aukeaa uusin Ruohonjuuren myymälä perjantaina 1.2. klo 10. Hatanpään valtatiellä vuodesta 2005 sijainnut myymälä suljetaan tammikuun loppumetreillä.

Luomu- ja ekologisten tuotteiden kysyntä on kasvanut Tampereella vuosi vuodelta. Iloksemme voimme avata suuremman, selkeämmän, valikoimiltaan laajentuneen ja ilmeeltään uudistuneen myymälän vastataksemme paremmin laajentuneeseen kysyntään. Tampereen Ruohonjuureen tulee myös terveellisiä voimapirtelöitä tarjoileva smoothie-baari ja tuoreita luomuherkkuja asiakkaiden iloksi loihtiva paistopiste. Näiden palvelupisteiden valikoima ja ominaisuudet on muotoiltu Ruohonjuuren asiakkaiden toiveiden ja kehitysideoiden perusteella. Visuaaliselta ilmeeltään ja palvelumuotoilultaan täysin uudistuneen Tampereen myymälän avulla kehitämme Ruohonjuuren myymäläkonseptia edelleen. Tavoitteemme on luoda myymälästämme yhteistyössä asiakkaidemme kanssa innostava, kiinnostava, moniaistillinen, selkeä ja ajassa kiinni oleva ostospaikka.

Ruohonjuuri on ollut lähes 30 vuotta suomalaisen ekokaupan pioneeri. Haluamme jatkossakin tarjota asiakkaillemme monipuolisen valikoiman ja henkilökunnalle mahdollisuuden toimia kestävän kehityksen periaatteiden mukaisessa työyhteisössä. Uusi myymälä on meille innostava mahdollisuus tulevaisuuden toimintojen kehittämisessä ja pioneerin aseman säilyttämisessä.

Ruohonjuurella on myymälät Helsingissä Kampissa ja Hakaniemessä ja Turussa Tampereen lisäksi. Verkkokauppa palvelee koko Suomea.

 

Pienestä mökistä se alkoi

Nykyisen Forumin paikalla Helsingin keskustan Yrjönkadulla törötti vielä 1982 pieni, kaksikerroksinen puutalo. Tässä 1800-luvulla rakennetussa puutalossa majaili joukko ympäristö- ja vaihtoehtojärjestöjä, muiden muassa Pehmeän teknologian seura ry. Eräänä päivänä yksi seuran jäsen, Saksassa opiskellut nuori, toi kokoukseen mukana pahvilaatikollisen 100 % uusiopaperista valmistettuja harmaita papereita ja tiedusteli muilta, josko näillä tuotteilla olisi kysyntää Suomessakin. Laatikollinen papereita hupeni ja pian Hampurista tilattiinkin tavaraa lisää. Sana levisi, menekki kasvoi - ja niin perustettiin Ruohonjuuri Oy.

 

Lisätietoja toimitusjohtaja Arto Ranta-aho puh. p. 050-3730 330

www.ruohonjuuri.fi

14.1.2013 - Ruohonjuuren myymälällä on uusi muoto

Turussa loppiaisena avattu Ruohonjuuren uusin myymälä edustaa uutta aikakautta suomalaisessa ekokaupassa. Avajaisviikon positiivisen asiakaspalautteen mukaan nyt on onnistuttu nostamaan ekokauppa uudelle, helposti lähestyttävälle tasolle. Myymälä on avara, visuaalisesti harkittu kokonaisuus, moderni mutta samalla rosoinen ja selkeästi Ruohonjuuren brändin mukainen.

Uuden myymälän suunnitteluun otettiin mukaan asiakkaat sekä yrityksen ulkopuolisia asiantuntijoita.

- Luomun ja ekologisten tuotteiden kysyntä on kasvanut vuosi vuodelta. Halusimme vastata yhä laajemman kuluttajajoukon kysyntään ja saadessamme uuden liiketilan, käynnistimme suunnitteluprojektin. Palvelumuotoilutoimisto Palmun  asiantuntijat tutkivat asiakkaiden toiveita ja odotuksia sekä haasteita, joiden voittamisella luomu tuotaisiin helpommin tarjolle, kertoo lähtötilanteesta Ruohonjuuren toimitusjohtaja Arto Ranta-aho.
 
Asiakashaastattelut, henkilökunnan kommentit, markkinatilannekartoitus ja kansainväliset esimerkit koottiin kaikki projektin raaka-aineeksi. Näiden tulosten pohjalta huomiota kiinnitettiin erityisesti matalaan kynnykseen tulla myymälään, selkeyteen ja helppoon tapaan hahmottaa myymälä ja tuotteista annettu tieto. Samalla myymälä nähtiin asiakaspalvelun välineenä mieluummin kuin tuotteiden varastointipaikkana.

- Ihmiset ovat entistä enemmän kiinnostuneita terveellisimmistä ja paremmista uusista vaihtoehdoista. Arjen ostosrutiinit eivät kuitenkaan muutu helposti ja ennen kun voi ostaa ja kokeilla uutta, pitää ymmärtää, mikä tekee tuotteesta hyvän juuri minulle. Uuden myymälän suunnittelun lähtökohta on ollut se, että sekä myymälä että henkilökunta auttavat asiakkaita löytämään parempia tuotteita arjen ruokapöytäänsä. Tavoitteena on ollut kaupungin mukavin ruokakauppakokemus, jossa tutustuminen, kokeilu ja ideoiden antaminen ovat keskiössä, kertoo palvelumuotoilija Reima Rönnholm Palmusta

Palmun avulla myymälälle luotiin tuotemaailmat, joiden avulla eri tuoteryhmät on ryhmitelty ja sijoitettu myymälään. Lisäksi Palmun kokoamat tulokset annettiin suoraan design- ja markkinointitoimisto Mozon asiantuntijatiimille, joka muutti aineettomat toiveet käytäntöön tekemällä tilasuunnitelman sekä suunnittelemalla myymälän yleisilmeen. Kuluttajan asiointia helpotettiin uusilla myymäläopasteilla sekä kampanjatuotteiden selkeillä nostoilla. Värimaailma, materiaalit ja kalusteet valittiin tukemaan uutta Ruohonjuuri-myymäläelämystä.

- Uuden konseptin tavoitteena oli puhutella yhä laajempaa kuluttajaryhmää. Myymälää on virtaviivaistettu ja modernisoitu, jotta asioiminen on entistä helpompaa. Myymälässä sykkii kuitenkin  Ruohonjuuren tuttu, lämmin sydän, joka sijaitsee myymälän keskeisellä paikalla. Tänne on tuotu pirtinpöytä, johon voi istahtaa alas ja tutustua tuotteisiin.”, kuvailee Mozon Concept Design Manager Susanne Markkanen-Pipoli tilakonseptia.

Turun uudistamisen jälkeen myös Tampereen myymälä muuttaa uusiin tiloihin. Helmikuun alussa Hämeenkadulla lähellä siltaa avattava myymälä toteutetaan samalla konseptilla kuin juuri avattu Turku. Ruohonjuuren 30-vuotisella taipaleella Turun ja Tampereen myymälän investoinnit ovat merkittävät.

- Halusimme tarjota asiakkaillemme heidän toiveitansa paremmin vastaavan myymälän. Se tarkoitti uutta ajattelua ja investointeja esimerkiksi myymäläkalusteisiin ja visuaaliseen ilmeeseen. Iloksemme löysimme suomalaisia yhteistyökumppaneita, joten sijoitus poikii siinä mielessä myös yhteistä hyvää, kertoo Ranta-aho arvopohjaisen yrityksen valintojen taustoista.

Ruohonjuurella on valtakunnallisesti palvelevan nettikaupan lisäksi neljä myymälää, kaksi Helsingissä ja yksi Turussa ja yksi Tampereella. Vuoden 2012 liikevaihto oli 8,3 miljoonaa euroa. Viiden viimeisen vuoden ajan Ruohonjuuren liikevaihto on kasvanut keskimäärin 27 %. Yritys on perustettu vuonna 1982.

Lisätietoja

Ruohonjuuri Oy: toimitusjohtaja Arto Ranta-aho, puh. 050 373 0330, www.ruohonjuuri.fi

Palmu Inc.: palvelumuotoilija Reima Rönnholm, puh. 050 5142473, www.palmu.fi 

Mozo Oy: asiakkuuspäällikkönä toteutuksessa toimi Mia Halsti puh. 040 5518005, www.mozo.fi

Mozo Oy: konseptivastaavana Susanne Markkanen-Pipoli puh. 050 3253037, www.mozo.fi