Asiakkaidemme lähettämiä ekovinkkejä

" Hunaja lievittää yskää. Lusikallinen luomuhunajaa ennen nukkumaanmenoa lievittää yskää ja tuo rauhallisen unen. Turvallinen, tehokas ja maukas yskänlääke."

"Ekokampaajan ja ekokosmetologin hiustenhoitovinkki harmaiden suortuvien kuullottamiseen: Keitä perunoita kuorineen.Säästä perunoiden keitinvesi. Tee hiusten pesujen jälkeen hiushuuhteluita perunoiden keitinvedellä hiustenhoitoaineen tilalla. Laita vati alle ja valuta hiuksiin. Toista veden kanssa noin 15 kertaa. Samaa vettä voit käyttää parikin kertaa."

"Olen ollut kasvissyöjä jo noin 10 vuotta. Lapsilleni olen kuitenkin tarjonnut kaikkea, he saavat tehdä oman päätöksensä ruokavaliostaan aikanaan itse. Minulla on 2 poikaa, 10v ja 1v 3kk. Esikoisen keskittymishäiriöiden ja masennuksen myötä perehdyin mm lisäaineisiin paremmin, ja päätin kokeilla täysin lisäaineetonta ruokavaliota, sikäli mikäli se nykymaailmassa on mahdollista. Ja onhan se. Mm. nuo amarantti-suklaanamut ovat nyt aina esikoisen toivelistalla karkkipäiväksi. Kaupan karkkipussit eivät kiinnosta yhtään. Olen välillä lisännyt niihin hippusen vaniljaa, joka antaa hieman erilaisen maun. Ja parin kuukauden jälkeen poika on rauhoittunut selvästi! En voi kuin lämpimästi suositella kaikille!"

" Syön terveellisesti  Ruohonjuuren luomuruokaa, ja olen hyvin terve  Siksi tuntuu, että tästä pitää jakaa muillekin, eli oikein odotan, koska taas pääsen luovuttamaan verta. Haastaisin Ruohonjuuren muut asiakkaat samaan! Erityisesti meitä O-veriryhmäläisiä tarvitaan, koska olemme universaaleja luovuttajia, veremme käy kaikille. Yleisintä A-verta kaivataan myös hyvin usein! SPRN:n sivuilta tarkemmin.  Verenluovuttajalle tulee hyvä mieli!"

"Luomu-kookosöljy on mainio apu ihonhoitoon niin kesällä kuin talvellakin.  Sekaihoisille se sopii myös erinomaisesti. Jos iholla on ärtyneisyyttä, kookosöljy rauhoittaa ja epäpuhtaudet vähenevät. Hieman kostealle iholle öljy imeytyy paremmin eikä päälle tehty meikkikään varmasti valu. Kevätauringossa en ole käyttänyt muita voiteita. Kookosöljyä käytettyäni sain valtavasti palautetta kauniista rusketuksestani, enkä palanut vaikkei mitään ilmoitettua suojakerrointa kookosöljyssä olekaan. Vauvani karstaan käytin kookosöljyä reilusti, annoin sen vaikuttaa muutaman tunnin tai yönkin yli puuvillapäähineen alla ja sitten harjasin hellästi karstan pois. Tunkkainen tuoksukin poistui, sillä kookosöljy on luontaisesti meidosti antibakteerista. Myös molempien poikieni korvantaukset ja sisäosat (ei tietenkään korvakäytävää) puhdistan kookosöljyyn kostutetulla pumpulipuikolla. Kookosöljy pehmentää kertyneen nöftän todella nopeasti ja tekee puuhasta miellyttävää".

Idätysvinkki: Osta kirppikseltä mahdollisimman monta lävikköä ja siivilää. Niissä saat idätettyä suuret määrät ituja hurjan helposti - linssit ja pavut läviköihin, pienemmät siivilöihin, kaikki astiankuivauskaappiin ritilöiden päälle ja välillä huuhtaisu.

Luonnondeodorantin tehoa saat tuplasti paremmaksi, kun sivelet puhtaisiin kainaloihisi ensin kristallikivideodoranttia ja vasta sen päälle jotain luonnondödöä (Sante, Weleda, Lavera, Dr. Hauschka, Logona).

" Hunaja lievittää palovammojen aiheuttamaa kirvelyä ja punoitusta. Ensiapuna huuhtele ihoa kylmällä vedellä niin pitkään, että kipu lakkaa. Sen jälkeen sivele hunajaa ohuelti palovamman päälle. Hunajassa on antibakteerisia ominaisuuksia ja siksi sitä on aina käytetty haavojen hoidossa."

"Deodoranttikivi on verraton apu pienten haavojen ja esimerkiksi hyttysenpistojen desinfiointiin."

Jos itikat ovat päässet pistelemään ihosi pahasti paukamille,  A&M Luonnontuotteet tea tree-salva helpottaa välittömästi. Kutina lakkaa ja paukamat parantuvat hämmästyttävän nopeasti.

Lisäämällä Raitaniemen marjatilan marjajauheita pikkulapsiesi puuroihin saat tupattua taaperoosi kompaktissa muodossa paljon vitamiineja ja muita suojaravintoaineita.

Kookosöljy on toimiva, edullinen, miellyttäväntuntuinen ja aistikkaantuoksuinen liukuvoide.

Jos olet rakentamassa kesämökillesi ponttoonilaituria, kysy Ruohonjuuresta tyhjiä 25 litran pesuainekanistereita. Ne sopivat mainiosti laiturin rakentamiseen. lahjoitamme kanistereita kernaasti uusiokäyttöäsi varten.

Jos tarvitse isoja vedenkuljetusastioita kesämökillesi, kysy Ruohonjuuresta tyhjiä 25 litran pesuainekanistereita. Lahjoitamme ne ilomielin uusiokäyttöäsi varten.

Hyttyset (ja muutkin ei-toivotut hyönteiset) saat näpsäkästi karkotettua pikiöljyn avulla.

Onko mieli maassa? Kokeile goji-marjoja. Kiinalaisen kansankokemuksen mukaan niiden säännöllinen napostelu saa ihmisen hyppimään ilosta. Omienkin havaintojeni mukaan ne ovat varsin piristävää purtavaa!

Etsitkö eko-orientoitunutta
, luomusta lumoutunutta elämänkumppania tai hetken heilaa? Hengaile Ruohonjuuressa silmät avoimina ja tarkkaile toisten asiakkaiden ostoskoreja. Saatat löytää etsimäsi.






Bookmark and Share



© Ruohonjuuri Oy, Salomonkatu 5, 00100 Helsinki, puh. (09) 445 465, fax (09) 446 417, info(at)ruohonjuuri.fi