Uskomuksia terveydestä, elämästä - ja kaikesta

Julkaisemme ilolla Eevi Vepsän kirjoituksen asenteen ja uskomusten voimasta - ja siitä miten niitä muuttamalla voi muuttaa myös elämäänsä - entistä ehommaksi.  Lue ja innostu!

Paras asia menneisyydessä on se, että se on takana, paras asia tulevaisuudessa on se , että se on itse luotavissa :)

Mihin sinä uskot?

Uskomuksemme ohjaavat toimintaamme alitajuisesti, halusit sitä tai et.

Ajatus johtaa tunteeseen ja tunne toimintaan. Keräämme erilaisia uskomuksia mm. vanhemmiltamme, yhteiskunnalta, mediasta, ties mistä. Voimme oppia negatiivisen uskomuksen kokemuksen perusteella muutamassa sekunnissa, mutta yhtä nopeasti voimme oppia siitä pois. Ei siis vaadikkaan vuosien terapiaa korjata ” haavoja”. Sekin on itseasiassa uskomus, jonka olin joskus itse oppinut : ”Kasvaminen on hidasta ja raskasta.” Nyttemmin olen huomannut sen olevan helppoa ja jopa hauskaa, ja uskon että se on sitä sinullekkin.

Itselläni oli ennen uskomus että ”ollakseni hyväksyttävä kansalainen” minun kuuluu liikkua vähintään 3 kertaa viikossa, harrastaa hyötyliikuntaa ja syödä ravintopyramidin mukaisesti. Määritin siis oman arvoni mm. edellämainittujen asioiden suhteen! Asioiden, jotka joku on jossain missälie komiteassa saanut päähänsä, taas jonkun yhden tutkimuksen tuloksena. Joskus uskoin myös, että "omena päivässä pitää lääkärin loitolla" - nyttemmin huomattu, että tarvitaan vähän muutakin... Entä taas se uskomus, että "tarvitset päivässä 9 palaa leipää, jotta kuidun tarve täyttyy"...  Nykyään kehtaan olla aika härskisti eri mieltä..

 Täältä voit käydä lukemassa lisää asenteesta ja uskomuksista, jotka ehkä palvelevat paremmin: 

www.nlp-opisto.fi/hyvinvointi/p_asenne.php

 On huvittavaa, että valtaosaa uskomuksistamme emme edes tiedosta - pidämme ajatuksiamme ja uskomuksiamme tosina. Nyt eletään 2000-lukua ja tiedämme, että tutkimuksia löytyy aina puolesta ja vastaan, sivulta ja takaapäin. Tiede pystyy kyllä tutkimaan asioita, mutta on myös huomioitava seuraavat seikat: Mitä tutkimuksen aikana EI tehty (jos on siis tutkittu mitä on tehty ja saatu aikaan), synergia eli muiden asioiden yhteisvaikutus, miten tutkittavan käytös on mahdollisesti muuttunut jo sen vuoksi että on osana tutkimusta tms.

Tiede on hieno asia ja on paljon mitä voimme todeta ja tutkia, mutta näitä lukiessa unohtuu helposti ihmisen yksilöllisyys. Kukaan ei voi sanoa, mikä on sen enempää oikein taikka väärin. Pyydänkin sinua miettimään uskomuksiasi terveyden ja elinvoiman suhteen, ja miten nämä ovat vaikuttaneet sinun toimintaasi?

Voisin myös järjestää tutkimuksen Ruohonjuuren edustalla, ja kysyä vaikka 100:lta henkilöltä, kuinka moni suosii luomua päivittäin. Luulen että kyllä vastaus tulisi vähintään 90% kysytyiltä. Voisin julistaa mullistavan tutkimustuloksen " 90% suomalaisista tutkituista suosii luomua päivittäin!" :D

Olen huomannut, että monella asiakkaallani jotka ovat yrittäneet pudottaa painoaan ja laihduttaneet ties kuinka monta kertaa, on ollut uskomus ” en kuitenkaan pystyisi siihen” ,” laihdutus on kärsimystä” tai "minun täytyy nähdä nälkää" , tms.. Voit vain kuvitella, miten nämä uskomukset ovat vaikuttaneet toimintaan.. Näin syntyy kehä; tavoittelet jotain, johon et kuitenkaan edes tiedostamattasi usko, palaat pian vanhaan tapaan, mutta mukanasi on astetta enemmän itseinhoa, syytöksiä ja pettymystä itseesi.

Entä jos sinä uskoisit olevasi terveyden, energisyyden ja hyvinvoinnin arvoinen?

Entä jos uskoisit että sinun ei tarvitse laihduttaa, vaan saat opetella oikeasti tervettä ja sinulle sopivaa elämäntapaa, ja että tämä käy helposti?

Entä jos uskoisit että et joudu luopumaan vaan saat elämääsi ainoastaan lisää?

 Entä jos uskot, että terveys ja elinvoimaisuus ovat sinulle luontaisia tiloja?

 Täältä voit käydä lukemassa lisää asenteesta ja uskomuksista, jotka ehkä palvelevat paremmin: http://www.nlp-opisto.fi/hyvinvointi/p_asenne.php

 Tiedämme tänä päivänä mm. liikunnasta, ravinnosta ja hyvinvoinnista enemmän kuin koskaan, joten olisiko aika päivittää uskomuksia? Moni on jo huomannut, ettei se omena päivässä pidä lääkäriä loitolla, ja että kaurapuuro ei olekaan aina kaikille toimiva ratkaisu.

Sillä, että olet valmis avartamaan tietoisuuttasi, löydät ehkäpä uusia sinua paremmin palvelempia ratkaisuja ja tapoja toimia. Muista, että haluat luultavasti pitää hauskaa, ja tykätä siitä mitä teet, sekä saada tuloksia, energiaa ja elinvoimaa elämääsi. 

On hölmöä tehdä asioita vain koska joku sanoo niin tai koska uskomme niin, mutta on kannattavaa ajoittain kiinnittää huomiota omaan toimintaansa ja siihen toimiiko se. Avoimuus mahdollistaa sen, että voit oppia uusia tapoja, jotka oikeasti palvelevat sinua ja toimivat sinulla.

Tässä vähän ajatusta laadusta:

Olkoon ruoka lääkkeesi- Hippokrates

Nykyään lehdet ovat pullollaan erilaisia laihdutusohjeita, kuntosaleilta löytyy mitä erikoisempia ryhmätunteja ja yhteiskuntamme muutenkin varsin suorituskeskeinen. Olemmeko unohtaneet näiden erilaisten tyylisuuntien ja ohjeiden keskellä kuuntelemaan omaa kehoamme ja hyvinvointiamme? Olemme unohtaneet, että yksinkertaisuus on usein se mikä toimii parhaiten. Siitähän tässä on kyse: Mikä toimii ja mikä ei. Ja siitä, että mikä toimii pitkässä juoksussa, tuoden sinulle ja lähimmäisillesi hyvinvointia ja iloa.

Viimeisen kahden vuoden aikana on tapahtunut radikaali muutos ravintoasioissa. Suuri määrä ihmisiä on jo huomannut, ettei kalorien laskeminen ja syöminen tuonutkaan sitä elinvoimaa ja terveyttä mitä halusimme.

Ruuan tehtävä on ravita ja antaa energiaa, ei väsyttää. Kehomme ja mielemme ovat yhtä, olemme mitä syömme. Kehosi kertoo sinulle voiko se hyvin. Erilaiset oireilut kuten päänsäryt, vatsavaivat, kuiva iho, masennus , tms. ovat kehosi tapa yrittää kertoa sinulle, että kaikki ei ole hyvin. Terveys on luonnollinen tila, josta olemme valitettavasti tällä hetkellä yhteiskunnastamme varsin kaukana, sen kertoo jo sekin että suomessa enemmistö on ylipainoisia. Täällä sairastetaan enemmän kuin koskaan. On siis juuri oikea aika huolehtia itsestään kokonaisvaltaisesti, mutta tehdään se tällä kertaa rennosti, nauttien ja luonnollisesti.

Monella meistä on mielikuva, että suomalainen ruoka olisi puhdasta ja laadukasta. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että suomalainen syö keskimäärin 7 kg lisä-, säilöntä- ja torjunta aineita. Kehomme joutuu näin näiden vieraiden aineiden suodattimeksi, eikä kerkeä poistamaan näitä epäluonnollisia aineita, joita kehomme ei edes tunnista. Tästä seuraa se, että elimistömme joutuu varastoimaan näitä aineita kehoomme. Selvää on, että sillä on suuri merkitys niin mielen kuin kehommekin hyvinvointiin. Rasvasolu on hyvä esimerkki minne elimistömme joutuu näitä happamia yhdisteitä eli lisä- ja torjunta aineita laittamaan. Tämä kiinnostaa etenkin kaikkia painonsa kanssa kamppailevia. Suosi siis luomua ja mahdollisimman vähän käsiteltyä ravintoa.

Pitkälle prosessoitu ja tuotettu ravinto ei sisällä meille elintärkeitä ravintoaineita tarpeeksi. Kehomme optimaalisen toiminnan kannalta mineraalit, kivennäisaineet, fytoravinteet yms. ovat ensisijaisen tärkeitä. Ilman meille ehdottoman tärkeitä ravinteita kehomme hermojärjestelmä, aineenvaihdunta, suolen toiminta ja tuhannet muut kehon prosessit eivät pääse toimimaan tavalla, jolla ne voisivat toimia. Länsimaissa erilaisiin oireisiin ollaan niin totuttu, että niitä pidetään normaaleina. Hyvä ja iloinen uutinen onkin siinä että voit lisätä omaa elinvoimaisuuttasi ja vireyttäsi uskomattomalle tasolle!

Negatiivisiin asioihin keskittyminen ei kuitenkaan rakenna mitään, se ei muuta mitään. Keskitytään uuden tuomiseen, uusiin mahdollisuuksiin, laatuun, puhtauteen, ravitsevuuteen ja maukkauteen! Näin voidaan vapauttaa sitä kehomme ja mielemme kapasiteettia, mitä meissä kaikissa on! Elimistömme uusiutuu jatkuvasti, käytännössä 7 vuodessa jokainen kehosi solu on uusiutunut! Annetaan kehollemme työkalut ja ympäristö missä se voi toimia puhtaasti.

Käy tilaamassa ilmainen 7 päivän hyvinvointi ohjelma täältä:http://www.nlp-opisto.fi/hyvinvointi/index.php

Käy tutustumassa valmennuksiin ja koulutuksiin jotka teemme aina 100% tyytyväisyystakuulla täältä: http://www.nlp-opisto.fi/hyvinvointi/aikataulut.php

Kommentit

Master, 27-04-12 02:52:
Kiitos te4ste4 esittelyste4, rotahiuti hieman mielte4 kaikenlaisten pelottavien huhujen keskelle4 :D MITc4c4N tietoa ei te4me4n muutoksen myf6te4 muutu ne4kyve4ksi kavereillesi, jotka eive4t jo olisi siihen tietoon pe4e4sseet ke4siksi. Tarkoittaako te4me4 siis site4kin, ette4 minke4e4nlaista vieraslistaa siite4 milloin kukakin on vieraillut kenenkin profiilissa ei tule? Eike4 myf6ske4e4n tietoa siite4, jos on este4nyt jonkun henkilf6n kokonaan? Ne4iste4 asioista on nimitte4in paljon huhua liikkeelle4, le4htenyt kai siite4 Facebook paljastaa petturikaverisi -jutusta, jonka mukaan uuden timelinen avulla ne4kee kuka on poistanut kavereista. (En tosin ymme4rre4, onhan sen voinut ennenkin havaita, ei ehke4 vain yhte4 helposti.)
Lähetetään...
Ei arviota vielä. Ole ensimmäinen ja anna tähtesi!
Klikkaa tähtiä antaaksesi arviosi.
Linda, 02-03-12 11:46:
ktiojitri:Siis totuushan on se, että mä olen aivan surkea kaikessa koordinaatiota ja refleksejä vaativassa toiminnassa. Peleissäkin väännän yleensä suosiolla vaikeustasot helpoimmalle
Lähetetään...
Ei arviota vielä. Ole ensimmäinen ja anna tähtesi!
Klikkaa tähtiä antaaksesi arviosi.
Jesslyn, 02-12-11 09:50:
These pceies really set a standard in the industry.
Lähetetään...
Ei arviota vielä. Ole ensimmäinen ja anna tähtesi!
Klikkaa tähtiä antaaksesi arviosi.
Lisää kommentti

* - pakollinen kenttä

*





*
*

Anna arviosi tälle blogiartikkelille

Lähetetään...
Ei arviota vielä. Ole ensimmäinen ja anna tähtesi!
Klikkaa tähtiä antaaksesi arviosi.

© Ruohonjuuri Oy, Urho Kekkosen katu 4-6 E, 00100 Helsinki, info(at)ruohonjuuri.fi