Reseptejä uuden vuoden herkutteluun
Goji-sharon smoothie
1 iso sharon-hedelmä (luomu)
½ dl Puhdistamon goji-marjoja
3 Medjool-taatelia
2 kuivattua aprikoosia
1/2 appelsiini
1 limen mehu
2 rkl hampunsiemeniä
1 rkl lucumaa
4 dl vettä
Blendaa kaikki ainekset sekaisin ja koristele mintunlehdillä.
Maissifritterit, Acai-maca-ketsuppia ja avocadosalsaa
100g riisijauhoja
70g maissijauhoja
90g kikhernejauhoja
80g polentaa
1 rkl korianterijauhetta
1 rkl juustokuminaa eli jeeraa
celtic sea salt, mustapippuria, muskottipähkinää
2 munaa
2 (paahdettua) maissia, jyvät eroteltuna tai vastaaava määrä maissinjyviä purkista
1 sipuli silputtuna
1 kesäkurpitsa raastettuna
100g bataattia raastettuna
Sekoita ainekset kulhossa keskenään ja paista pannulla kookosöljyssä kauniin ruskeiksi pikkuisiksi pannukakkuja muistuttaviksi frittereiksi/ pihveiksi.
Avocadosalsa
1 iso avocado
3 tomaattia siemennettynä ja kuutioituna
celtic sea salt ja mustapippuria
tuoretta basilikaa ja korianteria
sitruunamehua
½ punainen paprika hienonnettuna
Muussaa avocado haarukalla ja sekoita sen sekaan muut aineet.
Acai-maca-ketsuppi
Acai-ketsuppi on täynnä antioksidantteja ja saa potkua macan lisämunuaisia ja immuniteettia vahvistavista vaikutuksista. Se on makeutettu matalaglykeemisellä kookospalmusokerilla tai Agave-siirapilla. Voisiko ketsupilta enää muuta toivoa? Makukin saa jopa tavalliset nakit nauramaan onnesta! Tee kerralla kaksinkertainen annos ja tarjoa myöhemmin päivällä nauravien vege-nakkien kanssa!
2 tl acai-jauhetta
2 rkl vaahterasiirappia tai agave-siirappia, hunajaa tai kookospalmusokeria
2 rkl Maca-jauhetta
4 dl tomaattia pilkottuna
4 tl omenaviinietikkaa
Blendaa ainekset sekaisin.
Säilyy jääkaapissa lasiastiassa hyvin suljettuna pari päivää.
Lounas
Alkuun:
Gazpacho gelé ja avocado creme
500ml vähäsuolaista luomutomaattimehua
10g liivatetta tai vastaava määrä agar-agaria
muutama tippa tabascoa
loraus sitruunamehua
2 rkl silputtua persiljaa
1 luomutomaatti siemenet poistettuna ja pieneksi kuutioituna
mustaa pippuria
10cm pitkiä varsisellerin pätkiä
valmista aineksista hyytelö ja kaada se pieniin tequila-laseihin hyytymään (laita pieni sellerinvarsi jokaiseen lasiin). Hyydytä kylmässä ja tarjoile avocado-cremen kanssa.
Avocado-creme
½ avocado
1 rkl sitruunamehua
2 rkl maustamatonta jogurttia
Soseuta samettimaiseksi.
Pääruoka:
Pähkinäpihvit + mango-avocadosalaatti + maissi-chilileipää
2,5 dl cashew- tai saksanpähkinöiden ja hampunsiementen sekoitusta
2,5 dl kookoslastuja
1 riisikakku
1 dl hienonnettua varsiselleriä
1 sipuli
2 porkkanaa hienoksi raastettuna
0,5 dl persiljaa
1 rkl mantelitahnaa
1 tl celtic sea salt
1 dl kikhernejauhoja
2 tl maca-jauhetta
3 tl paprikajauhetta
1 valkosipulinkynsi
2 rkl dulse-jauhetta tai nori-hiutaleita
pippuria
Laita ainekset blenderiin ja blendaa karkeaksi massaksi. Muotoile 12 pihviksi ja paista uunissa kauniin ruskeiksi molemmin puolin.
Tarjoile mango-avocadosalaatin kera.
Mango-avocadosalaatti
Tuoretta mangoa ohuina viipaleina
Avocadoa ohuina viipaleina
pikkuisen pinjansiemeniä
erilaisia salaatteja
kastike:
sitruunamehua
sinappia
mustapippuria
merisuolaa
Maissi-chilileipä (gluteeniton, 2 limppua)
400g maissijauhoja
400g täysjyväriisijauhoja
200g kikhernejauhoja
200g polentaa
2 rkl leivinjauhetta
½ tl suolaa
1 rkl korianterin siemeniä
1 rkl kuminan siemeniä
½ nippua korianteria, persiljaa tai basilikaa tai nokkosta hienonnettuna
800-1000 ml riisimaitoa tai mantelimaitoa
50ml oliiviöljyä
maissinjyviä keitettynä
6 munan keltuaista
limen tai sitruunan mehu ja raastettua kuorta
1 suuri sipuli pieneksi kuutioituna
2 keskikokoista serrano tai jalapeno chiliä hienonnettuna
Paahda kasvikset uunissa chilin ja puolet öljystä kanssa. Yhdistä jauhot ja mausteet keskenään. Yhdistä keskenään riisimaito, loput öljy ja keltuaiset. Sekoita kasvikset jauhojen joukkoon ja lisää neste. Jaa kahdeksi (n 4,5cm korkeaksi) leiväksi leivinpaperin päälle ja paista 170 asteessa noin 20-25 min kauniin ruskeaksi ja sisältä täysin kypsäksi. Anna jäähtyä hyvin ennen leikkaamista.
Välipala
Gluteenittomat kaakaonibs-pannukakut ja cashew-pähkinäkermaa (vegaani)
100g kikhernejauhoja
100g tattarijauhoja
75g amaranttijauhoja
60g millet-jauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 tl kanelia
1 muussattu banaani
1 raastettu omena tai päärynä
750ml vettä tai omenamehua
30 ml macadamiaöljyä
Sekoita aineet ja anna vetäytyä viileässä noin ½ tuntia. Paista pannulla tai grilliparilalla vähässä määrässä öljyä kypsiksi ja tarjoile marjojen ja cashew-kerman kanssa.
Cashew-creme
5 dl liotettuja cashew-pähkinöitä
3 rkl kookosöljyä
2 rkl kaakaovoita
steviaa maun mukaan tai kookospalmusokeria
1-2 rkl vaahterasiirappia tai hunajaa
1 rkl + 2 tl vaniljajauhetta
ripaus suolaa
0,5 dl vettä
Laita ainekset blenderiin ja soseuta samettiseksi kermaksi.
Ilta-buffet
Kuplivaa kuusenkerkkäjuomaa
Raw food -tortilla ja falafel-täyte (raw food)
Kukkakaalipohjainen karppauspitsa
Vegenakit, acai-maca-ketsuppi ja juureslastut dipeillä
Rakkausbrownie ja kuumaa fudge-minttukastiketta (raw food)
Raw food tortilla ja falafel-täyte ja välimeren vihanneksia
Tortillat
n 7 dl kuorittua kesäkurpitsaa
3 rkl oliiviöljyä
2 rkl sitruunamehua
ripaus cayennepippuria
1 tl jauhettua korianteria
½ tl suolaa
1 ½ dl pellavansiemenrouhetta/jauhetta
Blendaa kaikki ainekset sekaisin blenderissä.
Levitä hyvin ohueksi ja kuivata uunissa n 8 tuntia tai kunnes irtoavat hyvin leivinpaperilta.
Käännä levyt ja kuivata vielä sen verran, että molemmat puolet ovat kuivahkot mutta levy silti vielä taipuisaa. (n 30-60 min)
Falafelit
2,5 dl kurpitsansiemeniä
2 rkl tuoretta tilliä
1 tl jauhettua korianteria
2 tl jeeraa tmv
8 aurinkokuivattua tomaattia pari tuntia liotettuina ja silputtuna
3 rkl tuoretta korianteria
1 valkosipulinkynsi
2 shalottisipuleita
½ dl oliiveja kivettöminä
2 tl oreganoa
ripaus cayennepippuria
½ tl suolaa
1 rkl sitruunamehua
Blendaa kaikki tasaiseksi massaksi, pyörittele falafeleiksi ja kuivata noin 6-8 tuntia.
Hummus
1,5 dl macadamiapähkinöitä
3 rkl sitruunamehua
3 rkl tahinia
¼ tl suolaa
½ dl vettä
Blendaa samettiseksi massaksi
”Paahdetut” välimeren kasvikset
1,5 dl siivutettua kesäkurpitsaa
1 punainen paprika siivutettuna
1 punasipuli siivutettuna
1 dl tuoreita tomaatteja siivutettuna
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl sitruunamehua
¼ tl suolaa
Marinoi kasviksia muutama tunti ja sen jälkeen kuivata noin 1-2 tuntia kunnes ovat pehmeitä. Vaihtoehtoisesti voit syödä kasvikset myös raakana.
Täytä tortillat kasviksilla, salaatilla, falafeleilla ja hummuksella.
Vegenakit, juureslastut, acai-maca-ketsuppi ja dipit
Leikkaa vegenakkien päihin ristikkäin viillot ja laita uuniin lämpiämään, jolloin nakkien päät ”aukeavat” kukkamaisiksi, nauraviksi päädyiksi.
Valmista acai-ketsuppi yo ohjeen mukaan ja dipit esim. joulumenusta.
Kukkakaalipohjainen vegesalami-karppauspitsa (2 pizzaa)
1,5 kukkakaalia raakana
1 dl munanvalkuaisia
n 2 dl kikhernejauhoja
1 dl pellavansiemenrouhetta
3 tl oliiviöljyä
kouralinen basilikaa, silputtuna
1 tl oreganoa
3 valkosipulikynttä
½ tl suolaa
mustaapippuria
täytteet: Luomujuustoa, vege-salamia, rucolaa, tuoretta tomaattia, tomaattisosetta (tai acai-ketsuppia tai joulumenun moussakan tomaattitäytettä), organoa, jne. Kokeile täytteeksi myös pinjansiemeniä, kookoslastuja (esim flores farm), ananasta, pinaattia jne. Ripottele päälle myös ennakkoluulottomasti superfoodeja, kuten spirulinaa, macaa jne.
Laita kukkakaali tehosekoittimeen ja anna käydä sen verran, että kukkakaali soseutuu hieman. Sekoita kaikki aineet mukaan ja anna käydä hetken vielä.
Leivo taikinasta kaksi pitsapohjaa ja esipaista niitä uunissa n 200 asteessa 30 min. Voit vielä säätää uunin vastuksen lopuksi grillitoiminnolle ja grillata pitsapohjia 5 min. jolloin niista tulee erityisen rapeita.
Päällystä pitsat ja laita vielä uuniin siksi ajaksi, että juusto sulaa.
Rakkausbrownie ja kuumaa fudge-minttukastiketta (raw food)
Rakkausbrowniet saattaa kuulostaa työläältä tehdä kuivatuksineen, mutta kannattaa tehdä kerralla vaikka kaksinkertainen annos, sillä kiedottuna kelmuun ne säilyvät jääkaapissa kolmisen viikkoa.
n 1 litra hienoa cashew-pähkinäjauhoa tai täysrasvaista Kookosravinnon mantelijauhetta
7 dl Puhdistamon Rakkauspakkaus-jauhetta
1 tl Celtic Seas salt -suolaa
½ tl kanelia
2 dl vaahterasiirappia, kookospalmusokeria, agave-siirappia tai hunajaa
2,5-3 dl vettä
¾ tl vaniljajauhetta
Laita kuivat aineet kulhoon ja sekoita sekaisin. Lisää loput aineet sekoittaen käsin.
Vuoraa pieni piirakkavuoka (tai lasagnevuoka tms) voi- tai leivinpaperilla tai kelmulla. Painele tiiviiksi kakuksi.
Kuivata kuivurissa tai uunissa luukku hieman auki 40-asteessa yön yli.
Kumoa leikkuulaudalle ja trimmaa reunat.
Laita kakku ilman vuokaa uudelleen kuivuriin tai uuniin ja kuivata vielä 4-6 tuntia. Tarjoile fudge-kastikkeen ja raakajäätelön, tavallisen jäätelön tai kerma/ soijavaahdon kera.
Fudge-minttukastike
5 dl agave-siirappia
2,5 dl Puhdistamon rakkauspakkaus-jauhetta
½ tl vaniljajauhetta
ripaus suolaa
2,5 dl kookosöljyä
1-2 Puhdistamon minttu-raakasuklaapatukkaa tai muuta raakasuklaapatukkaa (esim OmBar, Concious tmv)
Laita kaikki aineet blenderiin (VitaPrep) ja anna käydä samettiseksi kastikkeeksi. Mikäli haluat tarjoilla sen lämpimänä, voit lämmittää kastikkeen vesihauteessa ennen tarjoilua tai kuivurissa noin 30 min.
Ohjeet: Hanna Skyttä, www.hannaskytta.fi

Klikkaa tähtiä antaaksesi arviosi.
Klikkaa tähtiä antaaksesi arviosi.